Elokuun illassa juhlittiin perinteisesti

Ankat laskivat vauhdilla koskea alas. Suurin osa selvitti tiensä alajuoksulle asti.

Elokuun pimenevän illan on Vihavuodessa valaissut jo vuodesta 1999 lähtien valon ja lepakoiden juhla. Siis siitä lähtien, kun Vihavuosi-yhdistys on toiminut.

Iltapäivästä Koskikahvion pihapiiriin ilmaantuivat myyntikojut ja kumiankat kisasivat kahdessa erässä paremmuudesta koskenlaskussa.

Punaisia ja keltaisia kumiankkoja oli mahdollisuus ostaa ja numeroidut ankat lähetettiin koskea alas. Viisi parasta sekä viimeinen alajuoksulle asti selvinnyt ankka palkittiin.

Tuuri oli tässä kisassa tarpeen. Jotkut onnettomat ankat kun jäivät matkan varrelle kiipeliin kiven koloihin.

– Aika perinteikkäästi tätä juhlaa on vietetty koko sen olemassaolon ajan. Myyjiä saapui tänä vuonna paikalle vähemmän kuin mitä paikkoja varattiin, harmittelee Vihavuosi-yhdistyksen ohjelmatoiminnan järjestäjä Mona Iso-Mustajärvi.

– Ehkä useat päällekkäiset tapahtumat verottivat tänä vuonna väkeä, hän tuumi.

Hieman vaisumman alun jälkeen yleisöä saapui mukavasti paikalle ja Koskikahvion herkut sekä letut tekivät kauppansa. Nuorempi yleisö pelasi pihalla Vihavuosi-gameseja ja vanhemmille lapsille järjestettiin ilmainen Lepakko-bingo vinhasti pyörivän retrohenkisen bingomyllyn tahdissa.

Monet juhlijoista olivat lepakkojuhlien konkareita, kuten alusta alkaen mukana ollut nykyinen kesä-sappeelainen Paavo Järvinen.

 

Sota-ajan radioita

Radioamatööriharrastaja Arto Heinonen esitteli toisen maailmansodan aikaisia perinneradioita.

Historiallisessa pihapiirissä oli mahdollisuus tutustua myös historiallisiin radioaaltoihin.  Radioamatööriharrastaja Arto Heinonen Turengista oli tuonut paikalle toisen maailmansodan aikaisia radioita, muun muassa kaukopartiomiesten käytössä olleen Kyynel-radion.

Kyynel oli kaukopartiomiesten yhteys johtoportaaseen.

– Pidän näitä perinneradioita toimintakuntoisina ja kunnioitan näin veteraaneja, Arto Heinonen kertoo.

Heinosen lippalakissa komeili koodi 0H3NVK, joka on henkilökohtainen viestintäviraston myöntämä tunnus. Radioamatööritoiminta kun on valvottua toimintaa; sitä harrastaakseen tulee suorittaa tutkinto.

 

Siipat saalistavat kosken yllä

Vihavuosi koskineen on otollista lepakoiden elinympäristöä, mikä on syy juhlien lepakko-teemaan. Vesisiippa on Suomen lepakkolajeista yleisin tällä alueella, missä siipat saalistavat matalan veden rannalla.

Lepakkoasiantuntija Karri Jutila Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksestä valaisi yleisön lepakkotietoutta kattavalla esityksellään. Vihavuoden vanhat, hylätyt myllyrakennukset veden äärellä ovat lepakoille oivallisia talvehtimispaikkoja.

Lepakoita oli mahdollista lähteä bongaamaan Karri Jutilan ohjaamalla lepakkokävelyllä.

Ja jotta valon teema ei unohtuisi, Vihavuoden koski valaistiin illemmalla. Kello kahdeksasta yömyöhään laitettiin vielä jalalla koreasti tanssien huumassa Koskikahvion terassilla hämärtyvässä illassa.