Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys jatkoi elokuussa retkeilyään Saarenmaalle suuntautuneella kylpylämatkalla.
Matka alkoi sunnuntaiaamuna Luopioisten kirkonkylästä. Bussiin nousi yli neljäkymmentä yhdistyksen jäsentä odottavin tuntein. Monelle Saarenmaa oli tuttu jo entuudestaan, itselleni matka sinne oli ensimmäinen.
Bussia ohjasti taitavasti jälleen kerran yhdistyksen oma mies, matkavastaava Erkki ”Eki” Kolu, ja matkan onnistumista oli varmistamassa omalla panoksellaan puheenjohtajamme Eino ”Eikka” Anttila.
Tallinnassa joukkoomme liittyi oppaamme Anneli Kadrik, nuoremman polven saarenmaalainen, jolta saimme matkan aikana todella kattavan infon muun muassa Saarenmaan historiasta, nähtävyyksistä, aikaisemmista elinkeinoista, Neuvostovallan vaikutuksista saarella, nykytilasta: kaikki tämä suomeksi virolaisella aksentilla höystettynä.
Anneli kertoi myös joidenkin kieltemme sanojen erilaisista merkityksistä ja sekaannuksista, joita tästä voi aiheutua käytännön tilanteissa. Jos virolainen ihailee esimerkiksi isoa lentävää haukkaa ääneen, suomalainen ”kukkahattutäti” saattaa kauhistua.
Puna-armeija jätti jälkensä
Manner-Virosta Saarenmaalle siirrytään Virtsun satamasta lautalla ensin Muhun saarelle ja sieltä pengertietä pitkin Saarenmaan saarelle Kuressaaren kaupunkiin, Grand Rose Spa -kylpylähotelliin.
Meren ympäröimä Saarenmaa on historiansa aikana elänyt monissa kehitysvaiheissa. Se on ollut tärkeä merenkulun, kalastuksen, puolustuksen, maa- ja karjatalouden ja kartanoiden tukikohta.
Tällä matalalla saarella ovat voimiaan mitelleet sekä saksalaiset että neuvostoliittolaiset sotilasjoukot. Erityisesti neuvostovallan jäänteet näkyvät edelleen saarella rappeutuneina rakennuksina, joista kaikki irrotettava omaisuus on otettu mukaan, kun neuvostojoukot poistuivat alueelta vuonna 1994.
Yksi neuvostojoukkojen innovaatioista oli maan alle rakennettu kaksikerroksinen tykistön komentokeskus, joka metsään hajautettuine tykkeineen oli naamioitu lentotiedustelun varalta maatalo-ympäristöksi. Hämäystä varmisti kukkulalle rakennettu tuulimylly.
Kivikirkko 1300-luvulta
Saksalaiset toivat jo vuonna 1224 kristinuskon ilosanomaa saarelle, seuraavalla vuosisadalla rakentui saaren eteläosaan merenrannalle Jämajan kivikirkko, joka on edelleen aktiivisessa käytössä.
Saaren eteläkärkeen rakennettiin 1600-luvulla ensimmäinen majakka, puinen sellainen, merenkulun tarpeisiin. Nykyinen majakka on toiminnassa samalla paikalla, mutta sillä on merenkululle vain symbolinen merkitys.
Kahtena päivänä toteutettujen opastettujen retkien aikana tutustuimme moniin saaren nähtävyyksiin. Yksi mielenkiintoisimmista oli Kaalin kylässä noin 7000 vuotta sitten meteoriitin törmäyksestä syntynyt kraateri, halkaisija noin 110 metriä. Jonkun laskentakaavan mukaan meteoriitti painoi 450 tonnia ja se sisälsi rautaa. Aika tömäys varmaan.
Miten saarella eletään tänään?
Kylpyläturismi kannattelee saaren taloutta, näin uskon. Muutamia suuria karjatiloja näkyy maisemassa: hyödynnetään kolhoosien kolkon näköisiä tuotantolaitoksia. Osittain pellot ovat paikalle unohdettujen pyöröpaalien varastopaikkoina. Kaiken kaikkiaan elämä näyttää rauhalliselta.
Suolakammio rauhoitti
Ja vielä kylpylästä. Monet talot idyllisessä Kuressaaressa ovat 1800-luvulla rakennettuja, niin myös hotellimme vanha osa. Kylpylä on nuorempaa perua.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Palvelu oli hyvää: esimerkiksi ruuminkoristajat vaihtoivat rätit uusiin aamuisin. Itse hoidot ovat liukuhihnatavaraa, 20 minuuttia selkähierontaa tai parafiini-osokeriittihoitoa tai mielen mukaan makoilua suolakammiossa tai muuta sen kaltaista.
Suomalaiseen tapaan epäilevää näkemystä hoitojen vaikutuksesta oli liikkeellä. Itse koen hoitojen vaikutuksen myönteisenä selän alueella.
45 minuutin makoilu hiljaisessa suolakammiossa oli rauhoittava kokemus. Oli kuin aika olisi virrannut hitaasti kehon läpi. Ei hassumpi matka.
