Kesäpäivien salavihkaa pimetessä syksyä kohti, on Mikkolan Navetalla yli kuukauden ajan päässyt yön salaperäiseen hämyyn.
Luopioislaisen Marjut Heiniön ja kuhmalahtelaisen Taija Ahosen Yön sylissä -näyttelyn maalaukset ja keramiikkatyöt ovat portaita pois päivänvalon konkreettisesta ja selväpiirteisestä ympäristöstä. Askeleet johtavat avaruuteen ja uniin, missä muodot vaihtuvat, katoavat ja syntyvät uudestaan. Tila on täynnä liikettä, syviä värejä, muutosta ja mysteereitä.
Marjut Heiniö ja Taija Ahonen opettavat molemmat Valkeakoski-opistossa. Heiniö opettaa Mikkolan Navetalla, Ahonen opettaa Kangasalla ja Pälkäneellä.
Ystävykset ovat kahden vuoden ajan viikoittain käyneet vuorotellen toistensa kursseilla.
– Taija on minun oppilaani ja minä olen Taijan oppilas, eikä ole koskaan vaikeuksia vaihtaa rooleja, Marjut Heiniö kertoo.
Mikkolan Navettakalleriassa kohtaavat kahden taiteilijan näkemykset sekä kaksi erilaista taidemuotoa. Liike, sävy tai väri toimivat nivelinä taideteoksesta toiseen. Kahdesta muotoutuukin harmoninen yksi.
– Saimme todella helposti teokset istumaan yhteen. Työmme tukevat toisiaan joka tavalla. Taija Ahonen sanoo tyytyväisenä.
Sävyisää on ollut taiteilijoiden yhteistyökin. Onnistumisen perusta löytyy Heiniön ja Ahosen mielestä toisen ymmärtämisestä ja luottamuksesta.
Taiteilijat ovat pyrkineet rakentamaan maalauksista ja keramiikasta kokonaisuuksia, jotka luovat erilaisia näkymiä. Yön syli -näyttelyssä ollaan unien ja avaruuden sfääreissä. Yö ei ole pysähtyneisyyden aikaa, silloin joko nähdään unia tai seurataan taivaan, maan ja veden liikehdintää.
– Taivas on niin läsnä maalla. Tähtien, kuun ja muiden taivaankappaleiden liikkeet näkyvät.
Kolme vuotta sitten Helsingistä pois muuttanut Taija Ahonen pohtii. Öisen taivaan tuomat vaikutelmat hehkuvatkin Navettakalleriaan luodussa mystisessä miljöössä.
Opettavainen prosessi
Marjut Heiniö ja Taija Ahonen ovat luomisprosessissaan onnistuneet tuomaan pimeydestä esiin omia totuuksiaan, purkaneet omia tuntemuksiaan. Rajojen ollessa häilyviä ne ovat olleet helposti ylitettävissä. Marjut Heiniö tietää miten turhista rajoitteista pääsee irti.
– Heittäytyy vain aivan hulluksi. Päästä täysin irti ja purkaa itsensä. Antaa vain mennä ja tekee. Töiden ei tarvitse olla täydellisiä, ne saavat olla sellaisia kuin ovat. Taiteilijana ei ole koskaan valmis, aina etsii jotain uutta – mikä onkin hienoa.
Tämä on toimintamallina Heiniön ja Ahosen vetämillä kansalaisopiston kursseillakin. Molemmille opettaminen tuo tarvittavaa tasapainoa elämään. Ryhmässä toimiminen on oma ulottuvuutensa ja tuo omat haasteensa, muiden kanssa taiteen tekeminen avartaa paljon omaa katsontatapaa.
– Opettaminen on sosiaalista ja toimii vastapainona omalle yksinäiselle tekemiselle. Monesti kursseilla syntyy hyvin henkilökohtaisia kohtaamisia. Opettajan työssä näkee miten ryhmä kehittyy niin teknisesti kuin sosiaalisestikin. Taija Ahonen kertoo.
Heiniö ja Ahonen molemmat painottavat prosessinomaisuutta taidetta tehdessä. He toivoisivat ihmisten olevan armollisempia omalle kädenjäljelleen.
– Yhdessä työssä ei pysty tuomaan kaikkea esille, pitkä prosessi on hyväksyttävä. Usein omien taitojen riittämättömyys aiheuttaa turhautumista, mutta joskus työ vaatii elettyä elämää eikä teknistä osaamista. Ahonen miettii.
Ilmoittautuminen syksyllä alkaviin Valkeakoski-opiston kursseille on nyt käynnissä. Etsitään uutta ja pistetään prosessit aluillensa.
Taija Ahosen ja Marjut Heiniön Yön sylissä – näyttely Mikkolan Navettakalleriassa on avoinna vielä tämän viikon tiistaista lauantaihin kello 10–14. Taija Ahosen taidetta on esillä myös Voipaalan taidekeskuksen keramiikan suurnäyttelyssä Ceramegassa.