Olin noin viikko sitten 20-vuotisjuhlassa Tampereella. Oli Sopimusvuoren neljän dementiahoitokodin perustamisen vuosijuhla.
Sopimusvuori on tehnyt uraa uurtava työtä muistisairaiden hyväksi. Työ jatkuu edelleen ja toimintamalli on levinnyt ympäri Suomen. Muistin ja koin taas, mitä on ihmisen hyvä hoito.
Tällä hetkellä puhutaan paljon hoitajien määrästä laitoshoidossa. Tärkeätä on, että auttavia käsipareja on tarpeeksi, kun me vanhat ja vanhenevat tarvitsemme apua.
Mutta hyvä hoito ei ole kiinni pelkästään työntekijöiden määrästä.
Jo edesmennyt sisareni oli sairaalassa ja puhui minulle hyvistä hoitajista ja huonoista hoitajista. Hyvyys ei ollut kiinni ammattitaidoista, vaan siitä, miten hoitaja kohtasi potilaan.
Hoitaja voi tehdä toimenpiteitä puhumatta hoidettavalle, voi olla kuulematta potilaan toiveita tai suhtautua vähätellen potilaan tai asiakkaan kipuihin tai vaivoihin. Hoitaja voi komennella ja käskyttää (olen itse kuullut), voi olla kovakourainen.
Eräässä haastattelututkimuksessa kyseltiin pitkäaikaissairaiden vanhusten kokemuksia hoidosta. Yksi tärkeä toive oli, että ei tarvitsisi pelätä hoitajaa. Tuo toive ei tyhjästä nouse.
Usein valitetaan sitä, että ei ole aikaa olla hoidettavan kanssa. Totta sekin osaltaan.
Mutta juuri hoitotilanteessahan ollaan ihmisen luona. Ei se vie kauheasti aikaa, että katsoo potilasta silmiin, puhuu hänelle (eikä sille toiselle hoitajalle), vastaa ystävällisesti ja kertoo joka hetki, mitä ollaan tekemässä.
Jos toimenpide on hankala tai kivulias, hoitaja myötäelää ja sanoo potilaalle, että tämä on inhottavaa tai tekee kipeää, mutta yritetään selviytyä tästä yhdessä. Kumma kyllä, tilanne on silloin molemmille helpompi. Ollaan tasa-arvoisia, kunnioitetaan hoidettavaa, tehdään yhdessä, vaikka pääasiallinen tekijä olisikin hoitaja.
Pitäisi jaksaa lähteä siitä, että hoidettava ei ole objekti, kohde, vaan oman elämänsä tekijä, subjekti. Hoitaja tulee ulkopuolelta. Hoitajakin jaksaa paremmin, kun hoidettavalla on hyvä mieli.
Monet hoitajat haluaisivat toimia asiakkaan ehdoilla hänen parhaakseen niin laitos- kuin kotihoidossakin. Mutta he uupuvat ilman tukea. Mennään sitten vain rutiinien turvin ja totutun tavan mukaisesti eikä oikein kukaan ole tyytyväinen.
Hoitajat tarvitsevat tukea. Pitäisi saada keskustella toisten kanssa ja purkaa kokemuksia, se olisi työnohjausta. Pitäisi tarjota myös elämäläheistä koulutusta, vaikka lääkekoulutus onkin tärkeätä.
Hoitajia tukemalla ja auttamalla sairauslomat voivat vähentyä ja jaksaminen hoitotyössä lisääntyä. En usko, että pelkästään hoitajakiintiöitä määräämällä ihmisten inhimillinen hoito paranee.
Helka Lumijärvi
Sahalahti
muistisairaita hoitanut, muistisairaiden kohtaamista opettanut
Kommentointi on suljettu.