Elsalle kolme kultaa

03.09.2012 08:05

Elsa Uskalinmäen saalis mestaruuskisoista: kolmesta lajista kolme kultaa.

Elsa Uskalinmäen keskiviikkoilta Pakkalan kentällä ei olisi voinut paremmin sujua. Ensimmäistä kertaa YU-Teamin mestaruuskisoissa mukana ollut Elsa osallistui kolmeen lajiin ja oli niissä kaikissa ykkönen.

– Olin paras. Voitin kultaa, satasella mestariksi ajalla 15,4 kipaissut tyttö hehkutti.

Mitalin väri säilyi kultaisena myös korkeuspaikalla, jossa Elsa ylitti 120 sentin kohdalle nostetun riman. Edellisissä kisoissa tulos jäi 15 senttiä heikommaksi. Tiukimman vastuksen mestaruustaistossa tarjosi Tuuli Tiitola.

– Vielä on 300 metriä. Kiekkoon en pääse, kun sormi taittui jalkapallossa.

Ratakierroksen matkalla Elsa keikkui kärkipaikalla alusta loppuun. Loppusuoralla oli vielä varaa kiristää vauhtia, kun juoksussa toiseksi tullut Maaru Tassberg uhkasi kuroa etumatkan kiinni.

 

Omaan ennätykseen

Alkukiihdytystä satasella 11-vuotiaiden poikien sarjassa.

Kolmas kierros ja viimeinen mahdollisuus venyttää pidempi hyppy. Seitsenvuotiaiden sarjassa kilpaileva Emmi Höysniemi keskittyy, lähtee juoksuun ja ponkaisee pidemmälle kuin koskaan.

– 2,53. Se on oma ennätys, Emmi huomaa.

Omassa sarjassaan kesän aikana ykkössijoja napsinut ensiluokkalainen on tehnyt pitkin matkaa sen verran kovia tuloksia, että niillä olisi pärjännyt hyvin kaksi vuotta vanhempienkin sarjassa.

Emmin kanssa samassa sarjassa kisannut Sonja Harjuntausta sen sijaan oli tyytymätön tuloksiinsa.

– Vähän huonosti meni. En oikein pystynyt juoksemaan kunnolla.