Revonristi ja sadan vuoden yhtenäisyys

Revonristin satavuotisjuhlassa riitti väkeä.

– Ei täällä eristyksissä olla, kun väkeä on aina niin pirusti, hymähtää Paavo Virkkunen.

Kukkolan vapaa-ajanasukas on oikeassa. Revonristiksi 1910-luvulla nimetty niemenkärki on toinen koti parhaimmillaan jopa yli kymmenelle perheelle samanaikaisesti, mutta sitä ei kävijöiden keskuudessa pidetä oikeastaan kovinkaan poikkeuksellisena. Revonristi on ollut kolmen sukupolven käytössä jo pitkään – oikeastaan sen satavuotisen historian alusta saakka.

Revonristin perustajaperhe, Ollilat, ehti nimittäin nauttia järven läheisyydestä vain muutamia vuosia ennen perheen isän Onnin sairastumista ja menehtymistä maailmansodan melskeissä. Kun Inkeri-vaimo jäi yksin lasten kanssa, isovanhemmat tulivat avuksi ja muuttivat samalle tilalle.

Sen jälkeen Revonristi on ollut monen sukupolven yhteen kokoaja, vaikka taloa asuttava suku onkin ehtinyt vaihtua. Se, kuten moni muukin Revonristin kannalta merkittävä käänne, oli sattumusten summa. Nuori Mikko Virkkunen ystävystyi 1920-luvulla Helsingissä pälkäneläistaustaisen Matti Sulamaan kanssa, ja pitkään jatkunut ystävyys johti myös Virkkusen kiinnostukseen Pälkäneestä.

Virkkusten ja Olliloiden tiet kohtasivat, kun Virkkuset ensin vuokrasivat ja sittemmin ostivat Revonristin itselleen Inkeri Ollilalta.

 

Yksimielinen valinta kirjoittajaksi

Kun Revonristin sadan vuoden rajapyykki alkoi lähestyä, alkoi nykyisiä omistajia – sisaruksia Liisa Suorantaa sekä Antti ja Pentti Virkkusta – poltella ajatus vuosisataisen tarinan kokoamisesta kansien väliin. Tekijä löytyi läheltä, naapuritontilta.

– Sisarukset saivat houkuteltua minut mukaan, Paavo Virkkunen tunnustaa.

Kirjan tekijäksi valittu Virkkunen oli lähtenyt Revonrististä 1990-luvulla: naapuritontti oli tullut sattumoisin myyntiin, eikä Virkkunen halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä. Näin perheiden yhteisessä käytössä oleva alue tavallaan laajeni entisestään.

Virkkusella oli kirjan tekemisestä aiempaa, opettavaista kokemusta, ja kokonaisuudessaan projekti vei vuoden verran. Muistitieto, Pälkäneen Joulu -julkaisut ja perhearkistot osoittautuivat tärkeimmiksi aineistolähteiksi. Materiaalin karsiminen ja objektiivisuuden säilyttäminen olivat asioita, jotka lähes jokainen historiaa kirjoittava kohtaa projektissaan.

– Tarina täytyy pitää tietyllä väylällä, vaikka kiinnostavia sivupolkuja tulee paljon vastaan. Teksti syntyi aika nopeasti, mutta kuvat veivät sitten enemmän aikaa, Virkkunen kertoo.

 

L. Onervan salainen yhteys

Miksi talon yhden huoneen ovessa oli ulkoapäin lukittava salpa? Miten runoilija L. Onerva liittyi Revonristiin? Molemmat olivat niitä kysymyksiä, joiden

Paavo Virkkunen itselleen tutuissa maisemissa.

vastauksista Virkkunen myönsi olevansa ennen kirjan tekoa jossakin määrin perillä, mutta jotka kuitenkin olivat hämärän peitossa.

Näihin ja moniin muihinkin epäselviin asioihin löytyi kuin löytyikin kirjan teon aikana selvyys. Erityisesti runoilija Onervan osuuden kirkastuminen osana Revonristin ja Ollilan perheen historiaa innostaa Paavo Virkkusta.

– Inkeri Ollilasta ei juuri ole ollut jälkiä L. Onervan historiassa, mutta nyt kävi ilmi että he olivat erittäin hyviä ystäviä. Siitä hyvänä esimerkkinä on Onervan kirjoittama muistoruno Inkerin kuoltua, hän huomauttaa.

Kaikkiaan Onerva omisti Inkerille lähes 70 runoa ja vietti Revonristissä joulua 1930-luvun lopulla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?