Auto törmäsi pylvääseen

Pälkäneeltä päin tullut henkilöauto törmäsi pylvääseen Lahdentiellä hieman ennen Luopioistentien risteystä.

Paikallisten nuorten henkilöauto törmäsi perjantain ja lauantain välisenä yönä pylvääseen Lahdentiellä. Ulosajo sattui Sammonkulman huoltoaseman kohdalla puoli neljän jälkeen lauantaiaamuna.

Auto katkaisi mennessään puisen pylvään.

Lahdentiellä Sahalahden risteyksessä ryttisi lauantaina puolen päivän aikaan. Auto ajoi tieltä ulos ja katon kautta ympäri. Yksi potilas joutui tarkistuttamaan kuntonsa, mutta hänellä ei ollut isoja ulkoisia vammoja.

Kommentit (36)

  1. Ei yllätys

    Ei se mitään jos itsensä teloo, kun ei vaan sivullisille sattuisi mitään vakavaa. Kaahaus täällä Pälkäneellä on sitä luokkaa, etta kohta sattuu taas jotain vakavaa. Sitten kannetaan kynttilöitä ja surraan. Oisko mitään mahdollisuutta saada jotain valvontaa näille kaahaajille, ei täällä pelkästään bemut kaahaa.

  2. Kerrostalokyttääjä

    Jep, tuttu auto – koko kevään ja kesän kaahannut kylällä siihen malliin, että ihme, ettei kukaan jäänyt alle. Olispa kuski edes katkaissut jalkansa tai jotain, ettei vähään aikaan pystyisi ajamaan.

  3. kalevi

    Se on juuri näin, valvonta puuttu, kasvatus puuttuu ja ollaan täydellisiä ratinvääntäjiä.
    Tämä muuten koskee meitä kaikkia. Maltti on valttia ja hiukan toisten kunnioitusta liikenteessä.

  4. kyllä kylällä tiedetään

    Kyllä kylällä taas kerran tiedetään asiat paljon paremmin kun ne todellisuudessa ovat!!!! ja eiköhän lapslisät lopu 17 ikävuoteen että se siitä uudesta bemusta… Koskahan opitte puhuun sitten vasta kun tiätte faktat ettekä luule tietävänne…. Täysin Pälkäneeseen kyllästynyt!

  5. kyllä kylällä tiedetään

    Kyllä kylällä taas kerran tiedetään asiat paremmin kun ne on!!!!! Puhukaa sitten vasta kun tiedätte faktat ettekä kuvittele tietävänne. Minun tietääkseni lapslisien maksu päättyy ennen 18 ikävuotta, eli se siitä uudesta bemusta. Täysin Pälkäneeseen kyllästynyt!

  6. Nimetön

    Aika törkeää tulla tänne haukkumaan ihmistä joka ei sinne ole omasta syystään ajanut, kun auto vesiliirtoon lähtee siinä et voi mitään tehdä! Mietikää ennenkö tulette jakamaan ”hyviä” kommenttejanne!

  7. vesisuksi

    Kumpi se ikäraja nyt sitten on, jolloin sen lapsilisän maksu maksetaan? Sama kirjoittaja tarjoaa kahta eri ikärajaa : ) !!!!

    Olikohan kuitenkaan tiellä vettä niin paljoa, että se aiheutti vesiliirron? Urheilijat ainakin ovat yleensä kovia selittelemään epäonnistumisiaan.

    Ja jos joku on Pälkäneeseen täysin kyllästynyt, niin hommatkoon sellainen ihminen sellaisen navigaattorin autoonsa, johon on ohjelmoitu muutkin paikkakunnat kuin Pälkäne. Ei täällä kukaan pakota asumaan, joten ihan hyvin kuka tahansa voi vaihtaa halutessaan maisemaa.
    Hei hei ja hyvää matkaa, sekä valoisampaa tulevaisuutta siellä paremmassa uudessa osoitteessasi.

  8. Yks isä vaan

    Olen ehdottomasti kaahaamista vastaan ja se olisi syytä saada loppumaan. Kylälle pitäisi saada lisää valvontaa, monessakin suhteessa.

    Mutta, tämän kylän jeesustelu ja toisten asioihin puuttuminen on kyllä ihan omaa luokkaa! Vallankin kun ei tiedetä asioiden oikeaa laitaa, siksi minäkään en voi enempää asiaa kommentoida kun en tiedä tarkalleen mitä on tapahtunut.

    Vaikka ko. auto olisi/on liikkunut kylillä reilua nopeutta käyttäen niin ulosajon syy voi olla mikä tahansa…
    -vesiliirto
    -eläimen väistäminen
    -tekninen vika
    -luomihalvaus (nukahtaminen)

    Tuossa muutama ajatus lisää millä voitte spekuloida…

  9. Hohhoh

    jos tiellä on niin paljon vettä että vesiliirtoon joutuminen on mahdollista, kannattaa varmaan kiihdytellä sen 30km/h siltaremonttirajotuksen jälkeen vähän maltillisemmin ja pysyä nopeusrajoitusten mukaisessa vauhdissa niin ei tuu ihan tämmöstä jälkee.. taas on yliarvioitu omat ajokyvyt.. ja hienoa että puolustelette kaverianne, mitä sitten teette kun joku kylän hyysätyistä koheltajista törmää tolpan sijaan vaikka teidän perheenjäseneenne kun ei vieläkään osaa hillitä kaasujalkaa?

  10. Haistakaapa!

    Onse helpoa täällä arvostella ihmisiä! onko teillä munaa päin naamaa arvostella?! ite ette varmaan ole koskaan mitään virheitä tehnyt? tehän vasta mestareita tiellä olette? kertokaapa mitä te siinä vaiheessa teette kun auto sattuu niihin vesiuriin osuvan 80-90km’h vauhdissa ja auto lähtee kintaasta ilmottamatta? ei sitä vauhtia tarvi aina olla 200km’h! eikä aina tarvi olla syy että on leikitty jotain rallikuskia! ja aina kun sattuu jotain vastaavaa niin se kyseinen auto on pitemmän aikaa mukamas kaahannut ja meinannut ajaa toisten päälle! mikä perkele siinä on!?!? pelkästään auton kovanäänisyys ei tarkota sitä että vauhtia on paljon? tiedän kyseisestä ulosajosta sen verran faktaa että tänne on turha teidän kaikesta tietävät ja virheettömät tulla viisasteleen ja syytteleen! kuksi kiittää luojaansa että oli yksin eikä kukaan muu loukaantunut.

  11. hmp...

    auto voi kyllä ihan hyvin lähtee myös alle 40 vauhdissakin vesiliiroon ettei siihen todellakaan tarvita isompaakaan vauhtia. että pitäkää asianne ihan omana tietonanne jos ette kerran edes tiedä mitä helvettiä tuona yönä on tapahtunu!!!!

  12. Joel Lippalakki

    Eiks se menekin jotenkin niin, että vesiselvillä auto voi joskus lähteä märällä tiellä vesiliirtoon ja kaljaa kittaavilla auto lähtee kaljaliirtoon jo parin Karjalan jälkeen, satoi tai paistoi.

  13. voihan...

    Toivottavasti Pälkäneen seuraavan kolarin ajaa joku näiden ”kaikki tietävien ihmisten” läheinen/omainen… Voivat sitten pyöritellä itse mielissään tai keskustelupalstoilla omia faktojaan asioista!

    Eiköhän se ole selvää, että vahinko ei satu kello kaulassa. Oli humalassa tai selvinpäin! Ja se, että tuona yönä se sattui olemaan juuri kyseinen kylän asukki ei tarkoita sitä etteikö sama olisi voinut sattua ihan kenelle vaan! Autosta tai ihmisestä riippumatta!

    • :)

      samahan olisi voinut käydä tosiaan kelle tahansa, joka ajelee kännissä. Mutta kiva että rattijuoppoa jaksetaan puolustaa. Te puolustelijat ette ilmeisesti ymmärrä, että kännissä ajelu on laissa kielletty.

  14. toivejuttu

    Nyt voisi lehti käydä jututtamassa tämän kaahari-Teuvon että saataisiin piste tälle vatvomiselle. Että pitikö kiirettä neljältä aamuyöllä ja oliko kovasti kännissä. Ja kuka sillä turma-autolla oli tähän saakka kaahaillut kylillä jne.

  15. ..

    Shl voisi ehkä julkaista juttuun oikaisun, koska tiettävästi kuski ei ollut törkeän rattijuopumuksen puitteissa? jos näin on niin toivoisin sitä lehdeltä, niin saisi nämä typerät spekulaatiot loppumaan!!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?