Istu aina kun voit! Harvinaisen hyvä neuvo aloittelevalle näyttelijälle.
Teatterikonkari Pena Järventie kuiskasi tämän vinkin Pablo Sepälle vuosia sitten. Ja vinkkiä nyt jo eläkkeelle siirtynyt Seppä on pyrkinyt noudattamaan.
Hän oli toki kokenut tulikasteensa viihdelavoilla jo paljon ennen Järventien kohtaamista, mutta trumpettia soittaen.
– Teatteri oli minulle silloin uutta ja ihmeellistä. Järventien viisaus jäi mieleen. Hän muistutti vielä, että ’älä mene sinne, kyllä ne pyytävät sitten’. Tälläkin hän tarkoitti sitä, ettei kannata säheltää koko ajan niin kauheasti, Seppä virnistää.
Vauhtia on kyllä Sepän elämään mahtunut, eikä aina pelkästään omasta syystä. Hän syntyi vuonna 1946 junassa Heinolan ja Lahden välillä. Evakkoperhe asettui pian Kokemäelle, ja siellä poika pääsi kouluikäisenä mukaan kyläsoittokuntaan sekä teinikunnan toimintaan.
– Osallistuin, vaikka olin ujo. No jaa, kaikkihan olivat siihen aikaan suhteellisen ujoja. Isät olivat sodan käyneitä miehiä. Juroja ukkoja, jotka eivät paljon puhuneet, Seppä muistelee.
Murrosikäisenä Seppä oli alkanut harrastaa trumpetinsoittoa. Esikuvia olivat muun muassa Jörgen Petersen ja Ossi Runne. Oppi jäi nopeasti päähän, ja musikantti muistaa joskus saaneensa soittokunnan ikämiehet ärsyyntymäänkin, kun neuvoi näitä hyväntahtoisesti mutta jämäkästi ja usein vielä kapellimestarin itsensä pyynnöstä.
Koulun ja armeijan jälkeen Seppä suuntasi YK-joukkoihin Kyprokselle. Sieltä palattuaan hän hakeutui Poriin kauppaopistoon.
Evakkojunasta Seinähulluksi
Elettiin 1960-luvun loppua, ja Pentti Oskari Kangas toi Seitsemän seinähullua veljestä -orkesterinsa keikalle Poriin. Asiat loksahtelivat kohdalleen, ja kohta Seppä oli yksi Seinähulluista. Mies muutti saman tien Tampereelle.
– Vasta perustetuille Seinähulluille alkoi järjestyä keikkaa mukavasti. Ihan televisioon asti päästiin melko pian. Oli se laaja-alaista touhua. Olin tietysti yksi bändin puhallinsoittajista, mutta musiikin lisäksihän showmme sisälsi jos jonkinlaista pelleilyä ja sketsiviihdettä, Seppä naurahtaa.
– Bändin uran alkuvaiheessa tehdyillä levyillä olin hyvinkin aktiivisessa roolissa. Vuoteen 1976 asti olin veljesten riveissä ja sitten lähdin ravintolakouluun. Vaikka ryhdyin pian työskentelemään kokkina, tein erinäisiä viihdehommiakin siinä sivussa jatkuvasti.
Kesä 1977 kului pitkälti Pablo & Publikaanit -yhtyettä pyörittäen. Kopla teki yhteisshowta Pekka Loukialan kanssa. Elvis Presley oli juuri kuollut, ja Loukialaahan mainostettiin jo parikymmentä vuotta aiemmin Suomen Elvikseksi.
Pertti Metsärinteen Orkesterissa Seppä vaikutti vuodet 1979–1982. Uusi Iloinen Teatteri oli puolestaan perustettu niin ikään vuonna 1979, ja Seppä rupesi imuroimaan teatterialan osaamista muun muassa Jukka Virtaselta, Matti Kuuslalta, Jaakko Salolta ja Marjatta Leppäseltä.
– Palasin Seinähulluihin, ja siinä ryhmässä jatkoin vuoteen 1991. Samaan aikaan oli siis bändihommaa, kokkausta, tv-työtä ja vaikka mitä. Risteilyisäntänäkin tuli heiluttua Ruotsin-laivoilla, joskus Tallinnan-laivoillakin. Vähitellen alkoi tulla mukaan myös vakikiinnityksiä teattereihin, esimerkiksi Imatralle, Mikkeliin ja Kokkolaan. Oma lukunsa olivat erinäiset kesäteatteriprojektit, Seppä luettelee.
– Paljon sain tehdä teatterissa musiikkiakin. Ja koen itseni ensisijaisesti trumpetistiksi. Näyttelijät ovat minun makuuni noin yleistäen hieman liian narsistista porukkaa. Noh, oli sitten melko haasteellista ottaa myöhemmin vastaan esimerkiksi rooli Leea Klemolan ohjaamassa Kokkola-näytelmässä. Siinä en soittanut ollenkaan.
Kanttorin kanssa Kemissä
Teatterityötä ja juontokeikkaa pukkasi 2000-luvun alkuvuodetkin ihan solkenaan. Kiertolaiselämä estradilta toiselle ei suinkaan ole aina helppoa. Seppä oli 1980-luvun alussa tavannut tulevan vaimonsa Riitan, ja pian kotona odotti keikkailijaa paitsi puoliso myös kaksi pientä poikaa.
– Konflikteja ammatistani ei syntynyt perheen kanssa koskaan. Silti monesti tunsin huonoa omatuntoa siitä, että jouduin olemaan niin paljon poissa kotoa. Usein herättiin hotellissa ja jatkettiin aamupalan jälkeen kiireesti seuraavalle paikkakunnalle tietämättä edes, mikä viikonpäivä on.
– Eikä kaikki mennyt läheskään aina niin sanotusti putkeen. Kerran menin Kemiin saakka esittämään Kokkelivekkuli-lauluja, joita Pikku Kakkosessa Ransu-koiran kanssa lauloimme. Säestäjä ei saapunutkaan paikalle, joten turvauduttiin paikalliseen kanttoriin. Siinä sitä sitten laulelin pellen asu päällä ja kanttori soitti koko ajan kasvot nurkkaan päin.
Kuluttavan työn yhtenä palkkiona Sepälle tuli sittemmin valtion taiteilijaeläke. Hän haki etuisuutta kolmesti eikä uskonut sitä koskaan saavansa. Nyt eläke on jo napsahdellut tilille kuukausittain noin vuoden ajan.
Alun perin Sepästä ei pitänyt varsinaista viihdepakkausta tullakaan. Hän haaveili pikkupoikana opettajan tai papin ammattiin sijoittumisesta.
– Kärjistäen voi sanoa, että molemmat ovat huijareita ja hallitsijoita. Kun taannoin esitin Pyynikin kesäteatterissa Toivo Kärkeä, tajusin olevani paljolti samankaltaisessa tilanteessa. Kaikki katsovat jokaista liikettäni ja sormella osoittamalla voin kiinnittää tarkasti heidän huomionsa, Seppä puntaroi.
– Palautettahan esiintyjälle tulee ihan laidasta laitaan. Myönteinen tietenkin kannusti, mutta ei kielteisestäkään saanut musertua vaan piti ottaa opikseenkin. Enkä sentään ole mikään Vesa-Matti Loiri, jonka kaikki tuntevat ja jonka tekemisiä ihan jokainen on valmis kommentoimaan.
Puusouvia ja pilkkimistä
Ystävyyssuhteita ahkeralle maankiertäjälle on tietenkin solmiutunut lukemattomia. Seinähulluissa pitkään vaikuttaneen Seppo Korjuksen kanssa Seppä tuntee olevansa suorastaan kuin veli.
– Väkeä on tullut ja mennyt, ja muistoja riittää. Erityisen vahvasti on jäänyt mieleeni kehitysvammaisten ryhmä, joka kävi paljon keikoillani. Varsinkin siihen ryhmään kuuluneet veljekset tuntuivat saavan paljon iloa näistä esiintymisistäni. Toinen vaipui joskus koomaan, ja luultiin, ettei hän enää siitä herää. Kokkelivekkuli-levyltä oli soitettu hänelle laulujani, ja hän oli havahtunut takaisin tähän maailmaan. Tuollainen koskettaa itseäni tietenkin syvästi, Seppä toteaa.
Niin miestä koskettaa luontokin. Tampereen Tahmelassa asuva viihdenikkari mökkeilee Pälkäneen Luikalassa vaimonsa äidin alkuperäisessä kotitalossa. Mökillä vietetyt päivät kuluvat esimerkiksi polttopuusouvin, kalastuksen ja silkan oleilun merkeissä.
– Hyvin tuosta järvestä on vuosien varrella noussut haukia. Eikä tämä ole pelkkä kesäpaikka. Talvella tykkään tulla pilkille näihin maisemiin, Seppä mainitsee.
– Mökillä on hyvä rauhoittua. Tässä rakennuksessa olisi toki laittamista, mutta kyllähän se vielä pystyssä pysyy. Pihasaunan lämmittäminen on mukava projekti, kun siinä tuppaa menemään koko päivä. Hienoa, että poikanikin haluavat silloin tällöin käydä täällä viettämässä päivän tai pari. Ja näillä seuduin asuu todella mukavia ihmisiä.
