Luonto löi leimansa metsämieheen

Laipanmaan uskollinen renkipoika

Laipanmaan luontoretkiltä ja metsäpoluilta tuttu mies näyttää jotenkin eksyneeltä omassa olohuoneessaan. Mies istuu takakenossa ja nojaa kyynärpäitään epämukavan näköisesti puusohvaan.

Epämukavuus ei johdu sohvasta. Tosiasiassa ainoa ”eksynyt” lienee toimittaja, joka on astunut Timo Niemisen yksityisalueelle, kotiin.

Keskeneräinen lattiaremonttikin taitaa hieman vaivata rivitaloasunnon isäntää. Olohuonetta reunustaa vain muutama huonekalu ja loput mööpelit on pinottu makuuhuoneeseen. Entinen metsuri vaihtaa muovimaton tilalle tammiparkettia.

– Piti uusia, aiempi lattia oli melkein 40 vuotta vanha. Tulihan tuosta, tuommonen, kun ei ole ammattilainen, Nieminen vähättelee työnsä jälkeä.

Lattia näyttää moitteettomalta, mutta on selvästi aika siirtyä parkettien maailmasta rosoisempien puiden pariin Laipanmaahan. Paikkaan, jota ei voi olla mainitsematta Niemisestä puhuttaessa. Jos metsää voi kutsua miehen rakastetuksi, niin Laippa on Niemisen rakastettu, vaikka vaatimaton mies tuskin itse sortuisi moiseen imelyyteen.

 

Koulutie meni metsään

Nieminen syntyi Laipanmaan syliin vuoden 1939 kesäkuussa. Pienviljelijäperhe asui keskellä erämaata silloisen Luopioisten Hirvijärven kylässä, seitsemän savun paikassa, jossa ei ollut, eikä koskaan tullut, sähköjä.

Timo syntyi perheen toisena lapsena pieneen hirsimökkiin, jossa oli tupa ja kamarin. Myöhemmin syntyy vielä kuusi muuta sisarusta.

Muistot kouluvuosista herättävät mukavan kipinän miehen silmiin. Lumettomana aikana serkukset kävelivät viisi kilometriä metsän poikki kouluun Haltialle, talvisin hiihdettiin. Ajan tavan mukaan eväät kulkivat repussa.

Niemisen mukaan poikakolmikko ei aina kouluun asti ehtinyt, kun polut lähtivät viemään. Äiti torui, mutta taisi myös ymmärtää jälkikasvunsa seikkailuja.

– Olin kauhean huono oppilas, en viitsinyt lukea. Kai minä olin sen verran tyhmäkin, Nieminen tuumaa, eikä edes virnistä perään.

Nyt jälkikäteen Nieminen arvioi, että poikavuosien seikkailut metsissä ja yöpymiset kalassa metsälammilla koituivat hyväksi.

– Se oli oikeaa elämää! Luonto ja liikkuminen johdattivat kohti hyvää, Nieminen uskoo.

 

Palkka hujahti mandoliiniin

Laipanmaahan Nieminen jäi seikkailemaan vielä aikuisenakin. Vuonna 1946 rakennettu Rajalan kämppä, ja sinne kulkevat työmiehet toivat eloa Hirvijärvenkylällekin. Koulun päätyttyä viisitoistavuotias poika lähti isänsä mukaan metsätöihin.

Alkuun puu kaatui pokasahalla. Timon isä opetti kaiken tarvittavan, ja he kulkivat vuosia samoilla työmailla. Nuotiotulilla poika ehti kuulla monenlaista tarinaa Laipanmaasta, mutta eturintaman sotajutut isä jätti varsin pian sikseen, kun huomasi, ettei poika niistä oikein pitänyt.

– Työstä pidin, vaikka se oli raskasta. Alussa sitä oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes vaatteita riisua kotiin päästyä.

Toisaalta Nieminen muistaa rehvakkaan olon, jonka koki, kun iso puu kaatui. Ensimmäisellä palkallaan nuorukainen hankki itselleen mandoliinin. Syy moiseen jäi hänelle itselleenkin hämärän peittoon.

Omien rajojen kokeilu innosti, kun keho alkoi tottua fyysiseen työhön. Iltaisin nuori metsuri hiihti tai liikkui muuten luonnossa.

– Työ oli urakkatyötä, ja liikunta tuli tarpeeseen. Kun oli hyvässä kunnossa, jaksoi enemmän ja työ sujui kevyemmin, Nieminen korostaa liikunnan vaikutusta.

 

Koulu ja kuntoilu toi Pälkäneen kirkonkylälle

Jossain metsätöiden ja liikkumisen välissä mies on ehtinyt riiatakin, koska hänellä on vaimo Ritva.

– Kai sitä oli muutakin elämää, Nieminen kuittaa utelut seurusteluajoista, mutta ynnäilee vaimonsa kanssa avioliittoajaksi 47 vuotta. Markku-poika syntyi pari vuotta häiden jälkeen.

– Kun Markku tuli kouluikään, muutimme Pälkäneelle. Metsätyöt Laipassa olivat vähentyneet ja työmatkat olivat kasvaneet. Liikuntahoukutuksetkin vetivät puoleensa, lentopallon, hölkän, suunnistuksen ja monen muun lajin pitkäaikainen harrastaja ja talkoomies toteaa.

Kun työnantaja Yhtyneet paperitehtaat rakensi Asevelitielle rivitalon, Nieminen raivasi tontin. Metsän puoleinen päätyasunto oli ehtona rivitaloon muutolle. Laipanmaa tarjosi kodin 35-vuotiaaksi saakka. Myös elanto lähti pitkään erämaasta metsätalousmaaksi muuttuneesta Laipanmaasta.

Jos Laippa antoi, osasi se myös ottaa – muutakin kuin Niemisen sydämen. Osa Niemisen kuulosta jäi savotoille ja raskas työ kulutti nivelet.

– Kypärät ja kuulosuojaimet yleistyivät vasta 1970-luvulla. Hankin omani jo 1960-luvun puolella. Näky oli sen verran outo, että piirimieskin arveli avaruusmieheksi. Nivelkulumat tulivat kypärästä, se oli aluksi raskas kuten ensimmäiset moottorisahatkin.

– Liekö ollut laiskuutta, mutta tein koko uran metsurina, vaikka välillä ammatti oli jo kirosana. Firma oli koko ajan sama, vain nimi vaihtui, kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Nieminen tuumii.

 

Tiet tuovat luonnon lähelle

Poikkeamme hetkeksi läheiseen metsikköön ottamaan valokuvia, jotka päätyvät piirtäjä Tommi Vuorisen karikatyyripiirrosten pohjiksi. Metsää rajaa miehen itsensä pystyttämä risuaita.

Niemisen koko olemus muuttuu, kun päästään ulkoilmaan. Askel on reipas ja viimeinenkin varautuneisuus katoaa.

Nykyään Nieminen käy Laipanmaassa lähes viikoittain. Perikunnan rakennusten lisäksi mies huoltaa palkatta alueen retkeilyreitistöjä. Useimmiten matkaan lähtee Anttilan Eikka, mutta talkoolaiseksi käy myös moni muu sisarukset mukaan lukien.

29 vuoden ajan mies on joka syksy järjestänyt Laipan syysretken, johon osallistuu 50–130 ihmistä kerralla. He ja monet muut opastetut ovat saaneet nauttia Niemisen paikallistuntemuksesta.

Edes metsään uurrettu laaja tieverkosto ei rassaa luonnonystävää. Niemisen mielestä tiet tuovat luonnon useampien ulottuville. Kuitenkin hän myöntää ottavansa Laipanmaan uhat hyvin henkilökohtaisesti.

Timo Niemisen pahimmissa painajaisunissa Laipanmaan metsälammet täyttyvät loma-asunnoista, harjun laelta avautuvaa näkymää hallitsee tuulivoimapuisto ja luonnon herkät äänet peittyvät roottorien suhinaan.

– Toivottavasti en ole enää hengissä, jos niin joskus käy, Nieminen henkäisee.

Mies on huoltanut rakastettua metsämaata, mutta luonto on rakas muuallakin, eikä hän tunne Laipanmaasta mustasukkaisuutta.

– Minusta Laipanmaa on nyt hyvässä vaiheessa. Taukopaikat ja reitit ovat valmiita ja pian luontopoluille saadaan kyltit, joissa kerrotaan alueen historiasta, metsätaloudesta ja luonnosta. Mikään ei ole sen mukavampaa kuin seurata, kun perhe nauttii luonnosta. Pienin on ehkä kantorinkassa ja taapero kipittää pitkospuita pitkin. Minusta on hienoa, että paikka on tullut tuuksi muillekin, Nieminen korostaa, vaikka viihtyy erätulilla myös yksinään.

Mister Laipanmaa

- Syntyi Luopioisten Hirvijärvenkylässä Laipanmaassa 1939.

- Kävi koulut Haltialla.

- Työskenteli metsurina UPM:lle vuosina 1954-2004.

- On vetänyt joka syksy retken Laipanmaalle 29 vuotta

- Järjestää tilauksesta erilaisia kierroksia metsään.

- Huoltaa talkoilla Laipanmaan ulkoilureitistöä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?