Vohvelikahvila aloittaa Aitopajan myymälässä Navetalla

Aitopajan myymälä Mikkolan Navetalla Luopioisissa uudistuu syksyn aikana. Uutuutena aloittaa vohvelikahvila, jossa on tarjolla sekä suolaisia että makeita herkkuja.

Tänään torstaina avattavaa vohvelikahvilaa pyörittävät Aitoon koulutuskeskuksen kotitalouslinjan oppilaat ohjaajanaan Liisa Lehtojoki. Herkkuja saa sekä suolaisilla että makeilla täytteillä.

Jatkossa vohvelikahvila toimii parittomien viikkojen torstaisin, seuraavan kerran siis 27. syyskuuta.

 

Muistisääntö: ti-to-la

Aitopajan myymälä ja koko Mikkolan Navetta on syyskaudella auki tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kello 10–14. Silloin palvelee myös myymälän kahvila.

Aitopajan myymälä laajenee syksyn aikana ja muun muassa Kukkian Kädentaitajien osasto kaksinkertaistuu nykyisestään. Valikoimat siis kasvavat ja monipuolistuvat.

Aitopajan myymälä on Aitoon koulutuskeskuksen sosiaalinen yritys, joka mm myy siivous- ja ympäristönhoitopalveluita yrityksille ja kotitalouksille. Myymälä sijaitsee Mikkolan Navetalla ja siellä on saatavissa sekä kierrätettyä että uutta tavaraa. Valikoimiin kuuluu muun muassa ekologisia puhdistus- ja kosmetiikkatuotteita sekä reilun kaupan kahvia ja teetä.

Lahjaostoksia tekevälle myymälä on todellinen aarreaitta, sillä samoissa tiloissa on saatavissa myös hyvä valikoima Kukkian Kädentaitajien ja Taontapaja Tulikoiran tuotteita.