Se oli siinä

22.09.2012 09:20

Erno on vähän yli viisikymppinen arvostettu ja pidetty valtion virkamies. Hän edustaa organisaatiossa työnjohtajaa, tuloksentekijöitä ryhmässään noin kymmenen.

Keskikoulun käytyään poikanen lähti isänsä mukana rakennustöihin. Isäukon opetuksessa lautapojasta sukeutui kohtalainen kirvesmies, joka hakeutui armeijan käytyään teknilliseen kouluun kotiutuen sieltä 23-vuotiaana rakennusmestarina.

Sotaväki sujui sekin mallikkaasti ja passista katselee levollisena jämeräleukainen laskuvarjojääkärikoulun suorittanut kersantti. Pari vuotta vaihtelevilla tellingeillä töitä johdettuaan aikuinen mies päätyi pyrkimään kokonaan toisenlaiseen koulutukseen ja sitä myötä valtion virkaan.

Ernon esimiestaidot pantiin merkille ja hänestä tuli varsin nopeasti ryhmänjohtaja.

 

 

Osa rakennusmiehistä ryyppäsi 1970-luvulla kovasti. Keskiolut vapautettiin 1969, jolloin juominen arkipäiväistyi ja suomalaiset oppivat eurooppalaisen taidon kiitettävän nopeasti. Noste on piisannut näihin päiviin asti, eikä laantumisen merkkejä ole näkyvissä.

Työmaita piisasi, vierastyöläisiä ei ollut. Ei kummasteltu ihmeemmin, jos lautapoika tai betonimies jäi viikonlopun jälkeen rokuliin pariksi päiväksi. Keskiviikkona mestarille ilmoittautui krapulainen äijä, joka painoi hullun tavalla töitä seuraavaan retkahdukseen asti.

Erno kasvoi tähän maailmaan. Vankan, kovakuntoisen nuorukaisen kestokyky kasvoi, kohmelopäiviä ei ollut. Kuopion tekulla maistuivat mallasjuomat ja väkevät kelvollisesti myös monelle muulle oppilaalle.

Lyhyt valtion tarjoama peruskoulutus hyvillä etuisuuksilla oli mukavaa aikaa. Kurssikaverit olivat pääsääntöisesti nuorempia, mutta saunailloista pitivät hekin.

 

35-vuotiaana Ernolla oli hyvä työ, vaimo ja kolme lasta. Perhe asui miehen itsensä rakentamassa tiilitalossa onnellisena, kuten tuon ajan mainos asian määritteli. Elämä virtasi vahvasti uomassaan.

15-vuotiaana opetellut viinanjuomistaidot tuntuivat olevan hallinnassa. Tosin mies joi vapaillaan enemmän kuin keskivertoisesti, mutta oli toisena päivänä pääsääntöisesti ajokunnossa aamusta lähtien.

Ryyppääminen alkoi kuitenkin lisääntyä ajan myötä, mitään erityistä syytä siihen ei ollut. Mielihyvän hakeminen muuttui addiktioksi. Vapaapäivät täyttyivät välillä kokonaisuudessaan harrastuksen parissa.

Vaimo ei enää uskaltanut kutsua ketään kylään, kun ei tiennyt, missä kunnossa isäntä kulloinkin on. Satunnaiset kävijät käännytettiin joskus ovelta milloin milläkin verukkeella.

Lapsista vanhin alkoi ottaa isän roolia tukien äitiään. Keskimmäinen rupesi vihaamaan koko kotiympäristöä ja molempia vanhempiaan. Nuorin eristäytyi nettimaailmaan rakentaen näkymättömän kuplan suojakseen.

Erno ei enää viihtynyt kotonaan häviten reissuilleen joskus useammaksi päiväksi. Välillä kaikki näytti palautuvan ennalleen ja selvää perhe-elämää elettiin pitkät tovit. Näin kulissit kestivät pitkään.

 

Töissä mies kävi vuorollaan. Lähimmät työkaverit näkivät, että raskasta on välillä vapaa-ajalla ollut, mutta kaikki tiesivät miehen korvaavan kaiken kovalla työnteolla.

Jonkun kerran vuodessa Erno esitti aamuisin kuljettajan paikalle jotakin toista. Asia hyväksyttiin hymähdellen.

Kahden viimeisen vuoden aikana tilanne huonontui. Alkoi tulla selittämättömiä poissaoloja. Toisaalta taas hyvät selitykset lisääntyivät nekin.

Miehen palattua kerran reissuiltaan oli lukkoseppä ennättänyt vierailla ensin. Lähimmälle työkaverille Erno asian puhui ja kertoi kaiken johtuneen hänen riivinraudanomaisesta vaimostaan. Onneksi kännykän muistista löytyi baareista tuttujen naisten numeroita, lohduttajat tarjosivat yösijan alistetulle.

Yhtenä aamuna mies tuli töihin juovuksissa. Esimies puhallutti ja käski miehen kotiin selviämään. Ylihuomenna kello 8 tavattaisiin varhaisen puhuttamisen merkeissä.

Nuori esimies, kaikin puolin mukava kaveri, pysyi punoittaen faktoissa ja kertoi havainnoistaan, ei ryhtynyt lääkäriksi eikä psykologiksi. Hän määräsi Ernon ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon välittömästi ja kertoi, että jokaisesta sairauspoissaolosta on jatkossa toimitettava todistus.

Neljä päivää vesipoikana sinniteltyään rehti työnjohtaja astui määrätietoisesti vastaanotolle takaraivossaan selityspankin talletuksista kaivettu tarina. Vastavalmistunut työterveyslääkäri kuunteli pää kallellaan rauhallista vakuuttavaa jutustelua syistä ja seurauksista.

Hän kirjoitti työnantajalle todistuksen; tarvetta jatkohoidolle ei tällä hetkellä ole. Huojentuneena mies käveli kadulle ja suuntasi lähimpään pubiin. Oli kolme päivää vapaata.

 

Erno herää vieraassa vuoteessa. Hyvän näköinen daami nukkuu syvässä unessa, milläköhän vuodatuksella hän on tällä kertaa päässyt mukaan.

Kyseessä näkyy olevan siisti, hyvin hoidettu vapaa-ajan asunto. Mökille tulosta ei muistikuvia ole, mutta keittiön pöydällä lojuu taksikuitti. Hämeenlinnasta on tänne matkustettu.

Pikainen etsintä tuottaa lohduttoman lopputuloksen, kaikki alkoholipitoiset juomat on juotu. Pihalla seisoo Nissan ja avaimet lepäävät eteisen pöydällä.

Olo on sen verran hyvä, että vanha ryyppymies tietää olevansa vielä hitusen maistissa. Aikansa hiekkateitä ajeltuaan osuu Erno pikitielle, kääntyy umpimähkään vasempaan ja muutaman kilometrin päässä maisema alkaa näyttää tutulta. Siinähän on Aitoon Honkala, missä nuorempana tuli rymytyksi Kirkastusjuhlilla.

Tästä on lyhyt matka kaljakauppaan. Kello näyttää kymmentä lauantaina aamulla, kun Erno ryömittää auton hidasteen yli suoraan liikkuvan poliisin ratsiaan. Lukemat ovat 2,1 promillea.