”Ajokauden päätös on aina hieman haikea”

27.09.2012 08:56

Joku voi kehaista ajelevansa moottoripyörällä läpi vuoden, kun käyttää vaikka sivuvaunuprätkää ja nastarenkaita. Totuus kuitenkin on, että kunnollinen motskarointikausi on Suomessa valitettavan lyhyt. Enintään hieman runsaat puoli vuotta.

Ensi viikonloppuna Pälkäneen Sappeessa pitää ajokautensa päättäjäisiä mittava joukko Harley-Davidson Club Finland ry:n (H-DCF) jäseniä. Paikalle odotetaan jopa tuhatta prätkäilijää.

Harley-Davidson Club Finlandin presidentiksi pari kuukautta sitten valittu sastamalalainen Kimmo Vuorinen uskoo Sappeeseen kertyvän liki tuhat Harrikka-miestä ja -naista juhlimaan ajokauden päättäjäisiä.

– Arvio perustuu muun muassa siihen, että sisämajoituspaikat ovat olleet jo pitkän aikaa loppuun varattuja. Väkeä tulee lisäksi teltoillakin jonkin verran, vaikka säätila jo melko viileä onkin, H-DCF:n presidentti Kimmo Vuorinen tuumailee.

Noin 6400 jäsenen yhdistyksestä voi helpostikin uskoa lähes tuhannen lähtevän päättäjäisiin, sillä Sappee on varsin keskeinen paikka lähes mistä ilmansuunnasta tahansa saapuville. Koko viikonlopun Pälkäneellä viettävän porukan lisäksi juhlissa käväisee jonkinmoinen joukko niitäkin pyöräilijöitä, jotka eivät jää yöpymään.

– Tämä on taas moneen kuukauteen viimeinen mahdollisuus nähdä suuri joukko pyöräkavereita yhdellä kertaa. Kyllä ajokauden päätöstilaisuus on siinä mielessä aina hieman haikea. Toisaalta, hauskaa siellä pidetään joka tapauksessa, ja on hienoa vielä loppukaudestakin kokoontua yhteen, Vuorinen summaa.

– Lokakuulta lähtien pääsee sitten taas tallin uumeniin ruuvailemaan. Sehän on ajamisen lisäksi se toinen olennainen osa tätä harrastusta.

 

Musiikkia ja kisailua

Sastamalassa asuva ja nuorisotyöntekijänä leipänsä tienaava Vuorinen on kipparoinut valtakunnallista Harley-fanaatikkojen merkkikerhoa heinäkuusta lähtien. Takanaan hänellä on jo yli parikymmenvuotinen H-D-harrastus sekä runsaan kymmenen vuoden taival saman yhdistyksen hallituksessa.

Sappeessa on hänen mukaansa luvassa paitsi mukavaa yhdessäoloa ja laadukasta live-musiikkia, myös erinäisiä leikkimielisiä kilpailuja sekä tietyt palkitsemisseremoniat.

– Eiköhän siellä taas palkita esimerkiksi pisimmän matkan juhlapaikalle tehnyt prätkäilijä.

H-DCF:n kesätapahtumia oli tänäkin vuonna noin kerran kuukaudessa ympäri Suomea. Tämän vuoden puolella pidetään vielä pikkujoulut Turussa. Siellä muun muassa palkitaan Vuoden kerholainen sekä Vuoden rakentaja.

Vuoriselle jäi omasta pyöräkaudestaan mieleen etenkin Nordic Run, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.

– Kyseessä on yhteispohjoismainen tempaus. Tanskasta lähti liikkeelle muutaman kymmenen pyöräilijän joukko, joka ajeli Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Täällä vietin letkan kanssa pari päivää. Ajelimme muun muassa Kuopion suunnalla. Joka maassa alan porukka sai liittyä mukaan vaikka vain pieneksi hetkeksi tai sitten useammaksi päiväksi.

Jos Harrikka-väki havaitsee Sappeen toimivaksi paikaksi tapahtumajärjestelyjen kannalta, siellä saatetaan tulevina vuosina organisoida saman yhdistyksen voimin lisää kokoontumisia.