Minä olen varmaan sananlaskun ”Nainen ratissa” -henkilöitymä. En edes yritä teeskennellä, että ymmärtäisin sen enempää auton teknisistä hienouksista tai muista härveleistä. Etsin parkkiruutua mieluummin vaikka puoli tuntia kuin peruutan taskuun.
Viime päivinä olen ajautunut autollani tilanteisiin, jotka liittyvät kyllä enemmänkin korttimaksuihin ja käteisen rahan puutteeseen kuin taitoihini kuskina. Tuorein hässäkkä koettiin, kun ajelin Kangasalta töihin Pälkäneelle tiistaina. Lähdettyäni matkaan huomasin, että bensatankki huutelee tyhjyyttään, joten kurvasinpa sitten Lentolassa sijaitsevalle kylmäasemalle. Bensatankin kylkeen oli viritelty isot laput, joissa julistettiin, etteivät korttimaksut kelpaa teknisen vian vuoksi. Koska kortilla pystyy maksamaan nykyään lähes joka paikassa, minulla ei ole juuri koskaan käteistä rahaa mukana. Aloin siis hädissäni kaivella käsilaukun jemmoja. Jostain laukun pohjalta, kännykän, vanhojen kuittien, muistiinpanovihkojen ja kameran alta, löysin kuin löysinkin kaksi ruttuista seteliä.
Olinkin jo unohtanut sen paniikinomaisen tunteen, kun automaatti sylkee kerta toisensa jälkeen setelin takaisinpäin ja mieleen hiipii pelottava ajatus siitä, että jään kokonaan ilman bensaa. Aikani tuskailtua sain tankattua kälyisillä 15 euron seteleilläni tankkiin edes vähän menovettä. (Sivuhuomautus: 15 euron suomalla bensiinimäärällähän ei bensan nykyhinnoilla pitkään ajella.)
Tapahtuma sai minut muistelemaan aikaa, jolloin oli juuri saanut ajokortin. Tuolloin minulla oli ongelmia 50 markan setelin kanssa – tuohon aikaan kylmäasemilla ei edes pystynyt maksamaan kortilla. Automaatti ei huolinut seteliäni, autojono takanani oli pitkä ja bensatankki aivan tyhjä. Ja mitä tekee nainen? Hätääntyy niin, että lähtee ajamaan edelleen tyhjällä tankilla unohtaen bensatankin korkin auton katolle. Korkki lensi liikkeelle lähtiessäni johonkin jorpakkoon ja jäi pysyvästi kateisiin. Niinpä jouduin kurvaaman uusien bensaostosten lisäksi vielä autotarvikeostoksille.
Tampereella pystyy nykyisin maksamaan pysäköinnin useissa kadunreunapaikoissakin kortilla. Tein elokuussa päättyneen hoitovapaani aikana jonkin verran töitä Tampereen keskustassa sijaitsevassa lastenvaateliikkeessä. Olin menossa töihin ja maksamassa pysäköintimaksua kun huomasin, että korttimaksuja ei hyväksytäkään mittarilla, jolla ne yleensä onnistuvat.
Minulla oli taskuni pohjalla kahden (2) euron kolikko, joka ei riittänyt alkuunkaan muutaman tunnin pysäköintimaksuksi. Soitin ärtyneen soiton kaupungin pysäköinninvalvontaan, josta minulle kerrottiin, että kortilla maksaminen on vain lisäpalvelu, ja vikatilanteessa kolikoita pitäisi nyt jostakin vain löytyä. No ei löytynyt, joten kurvailin hyvän aikaa lähistön pysäköintialueita, jotta löysin paikan, jonka maksun pystyi maksamaan kortilla. Myöhästyin tietysti työvuorosta.
Onneksi Pälkäneellä ja Kangasalla selviää vilkkaimmillakin pysäköintialueilla ihan vain pysäköintikiekkoa käyttämällä. Mutta yllä kuvattujen tilanteiden jälkeen sitä huomaa, kuinka tottunut sitä onkaan korttimaksumahdollisuuteen. Kun tekniikka ei pelaa kuten sen pitäisi – aina välillä näin käy väistämättä – niin huomaan olevani aika usein enemmän tai vähemmän pulassa. Toisaalta sitä odottaa, että vaikka sitten lisäpalveluna tarjottu korttimaksumahdollisuus myös toimisi.
