Lähtöasukin saa olla kaunis

Seppo Kouhia ja naisen paita

Luopioinen sai omat hautauspalvelut viime helmikuussa, kun Kukkatalo ja Hautaustoimisto Seppo Kouhia Ky avasi toimipisteen kirkonkylän keskustan.

Yhteistyö viereisen liikehuoneen Ompelimo Helena Peltosen kanssa tuotti muutamassa kuukaudessa erikoisuuden, joka itse asiassa on ikivanha perinne: pellavaiset kuolinvaatteet.

– Pellava on monesta käytännön syystä hyvä materiaali mutta se on myös erittäin kaunis, Seppo Kouhia perustelee.

Hänen johtamallaan hautaustoimistolla on tällä hetkellä toimipisteet myös Lammilla, Hämeenkoskella ja Tuuloksessa. Suunnitelmissa on avata vielä kaksi toimistoa lisää.

– Luopioisissa toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Pyrimme erityisesti palvelemaan pienten paikkakuntien asukkaita, hän sanoo.

Toimistolla on kuusi vakituista työntekijää ja lisäksi muutama osa-aikainen. Ruumiinkuljetusautoja on kaksi ja asiakkaita palvellaan ympäri vuorokauden.

– Pääsemme paikalle viimeistään kahdessa tunnissa siitä kun meitä kutsutaan. Vainaja täytyy varautua siirtämään nopeasti. Esimerkiksi pienissä yksityisissä vanhainkodeissa ei ole kylmäsäilytystiloja, Kouhia kertoo.

 

Seppo Kouhia ja miehen paita.

Kauneus tuo lohdullisuutta

Suomessa tavallisimpaan, hautaustoimiston puolesta tulevaan vainajan asuun kuuluu pitkä, jalat peittävä paita ja sukat. Yleensä niiden materiaalina käytetään silkkiä. Haluttaessa vainajan voi pukea myös omiin vaatteisiin, ja joissakin uskontokunnissa edellytetäänkin esimerkiksi, että miesten asuna on puku.

Ompelija Helena Peltosen valmistama miehen kuolinasu on suora paita, johon kuuluu kravattimainen kaulus ja kalvosimet. Naisen pellavamekossa on pitsisomisteiset rypytetyt hihansuut ja pitsillä reunustettu kaulus, jonka kaarrokkeen päässä on hillitty kangasruusu.

– Ruusuja käytetään nykyään paljon naisten vaatteissa. Miksi näissäkin ei siis olisi kauniita yksityiskohtia, Helena Peltonen pohtii.

Yksityiskohdat tekevät asuista huolitellun näköisiä. Pitkään hautausalalla työskennellyt Seppo Kouhia sanoo, että ihmisen lähtöasun, viimeisen vaatteen pitää olla kaunis ja arvokas. Siitä jää omaisillekin lohdullinen mielikuva. Pellavalla on lisäksi ikiaikaiset perinteet sekä suomalaisten omassa että yleensä kristillisessä kulttuurissa.

– Pellava on arvokas, ekologinen ja lisäksi perinteisin mahdollinen materiaali. Jeesuskin puettiin pellavaan hautausta varten, Seppo Kouhia toteaa.

 

Helena Peltonen

Pellava on turvallista

Luopioisten hautaustoimiston kankaalla verhoillut arkut ovat pellavapäällysteisiä, ja myös niiden sisustus on ohutta pellavakangasta. Pellavaverhottujen arkkujen lisäksi tarjolla on perinteisiä puuarkkuja.

Pellavakankaiden käyttöä suositellaan erityisesti tuhkattavissa arkuissa, koska luonnonkuitu on palaessaan turvallinen materiaali. Jotkut arkut, joiden verhoilussa tai sisustuksessa käytetään tekokuituja, saattavat aiheuttaa vaarallisia tilanteita krematoriossa.

– Puu ja pellava on puhtaita materiaaleja sekä tuhkauksessa että arkkuhautauksessa. Ne palavat ja maatuvat nopeasti ja puhtaasti eikä niistä jää maaperään haitallisia aineita, Seppo Kouhia toteaa.