Suomalaisten menestys joukkuepeleissä maailman mittakaavassa ei kokonaisuudessaan ole kovin kummoista. Jos tarkastellaan lajien harrastajien määrää kansainvälisesti, näkymä sumenee entisestään.
Maailman suosituimmat lajit ovat jalka-, kori- ja lentopallo. Suomessa ja Kanadassa pelataan eniten jääkiekkoa. Mitättömästi muualla tunnettu salibandy valtaa yhä enemmän alaa maassamme.
Jokainen lätkän MM-kisoja seurannut kykenee sanomaan ne Euroopan maat, joissa peliä pelataan tosissaan. Ei niitä monta ole.
Sählyssä todellisia taitajia on vielä vähemmän. Sen sijaan todella kovassa seurassa ovat EM-kisoihin selviytyneet neljästi peräkkäin lentopalloilijat. Samoin toisen kerran pitkän tauon jälkeen myös koripallon pelaajat.
Olympiapaikka ei enää ole pelkästään unelma. Jalkapallosta en sano tässä yhteydessä mitään.
25.9.2012 pelattiin liigan ensimmäinen kotiottelu Loimaalla. Vastakkain olivat viime kauden hopeajoukkue Hurrikaani ja mestari VaLePa.
Tiesin ennakkoon kentälle tulevan puolenkymmentä maajoukkuemiestä joukossa maailmanluokan taiturit Olli Kunnari sekä Oivasen kaksoset Mikko ja Matti.
Lentopallo on Kansainvälisen Olympiakomitean tunnustamista lajeista levinnein kansainvälisen lajiliiton jäsenmailla mitattuna. Suomen lentopallomaajoukkue on maailmalla edellä mainittu asia huomioiden kirkkaasti menestynein palloilujoukkueemme.
Istuin katsomaan television urheiluruutua ja arvelin, että jännittävästä matsista nähdään kunnon kooste, kun sarjakin on saatu mukavasti käyntiin. Ei sanaakaan, ei edes tulosta.
Menin maata ja aamulla selailin Hesarin urheilusivuille. Valtakunnan päälehti uhrasi asialle pari neliösenttiä, siellä näkyivät tulos (3–2) ja erien pisteet.
Pääuutisena jossitteltiin, oliko Mietaa jutellut saunan lauteilla hormoneista Kulta-Kallen kanssa neljä vuosikymmentä sitten. Toisaalta arvuuteltiin laajasti, josko ja ketkä NHL-miljonäärit tulevat ajankulukseen pelastamaan liigassa viimeiseksi juuttuneen Rauman Lukon. Pitkää runkosarjaa on näet pelattu jo monta kierrosta.
HJK taisi kampittaa KUPSin vesisateessa Töölön kokolattiamatolla peräti 4–1. Oikein kiinnostavaa.
Ennakkotiedot lentopalloliigasta hankin Loimaan Lehdestä pitkin alkusyksyä. Siinä uutisoitiin kattavasti Hurrikaanin ensimmäinen vieraspeli Pielaveden Sampoa vastaan. Samalla ennakoitiin viimekeväisen taistelun uusinnasta 25.9.
Lehdessä kirjoitetaan todella paljon paikkakunnan erinomaisesti viime kaudella menestyneistä joukkueista, joista toinen on korisliigan Suomen mestari Nilan Bisons.
Kaupungilla näkyvät isot mainosplakaatit, joissa seuroja mainostetaan. Kotihalli on luola, johon on vieraiden hankala tulla. Vierailijat kuitenkin kuvailevat tunnelmaa ainutlaatuiseksi Suomessa.
Saviseudun väki tuntuu seisovan omiensa takana. Kun siihen lisätään paikallislehden panos, jossa ei vähätellä taikka unohdeta vastustajia, on paketti siististi naruissa.
Myös tämä aviisi kirjoittaa kiitettävästi paikallisesta urheilutoiminnasta ja ennen kaikkea junioreiden kilvoittelusta.
Kasvavalle lapselle ja heidän toivottavasti kannustaville vanhemmilleen sekä valmentajilleen on tärkeää nähdä oman harrastuksen ylittävän uutiskynnyksen. Yksilöitä tulee tuoda esille, mutta tärkeintä on onnistuminen joukkueena.
Hyvä on muistaa edelleen myös meidät puulaakipuuhastelijat. Esimerkkinä aidosti luopioislainen katusählyturnaus, jolle sivustolta järjestyy tilaa mukavasti.
Sydän-Hämeen kirkkaimpana tähtenä lentopallossa tuikkii viime kauden naisten SM-liigan pronssijoukkue LP Kangasala. Kannattaa pitää taitavat naiset palstoilla myös jatkossa.
Sydärissä on ollut useampaan otteeseen vuosien saatossa tarinaa Kangasalla syntyneestä Riikka Lehtosesta, joka on kaikkien aikojen menestynein suomalainen lentopalloilija. Hän on voittanut muun muassa Mestareiden liigan sekä neljän eri maan mestaruuden. Ei hänestäkään edellä mainitut seikat huomioiden ole muualla kovin paljon mainintoja tai artikkeleita näkynyt.
Tarkastellaanpa taas asiaa eurooppalaisen urheilunäkyvyyden kantilta ja mietitään, miten karun pohjoisen pienen maan urheilijat noteerataan vaikkapa maanosan eteläisellä reunalla. Mitenkään lätkää väheksymättä uskallan väittää, että vaalea, kaunis ja edustava sekä ennen kaikkea erinomainen lentopalloilija Riikka Lehtonen on Italiassa parempaa mainosta maallemme kuin hampaaton playoff-partaa kasvatteleva arpinen jääkiekkoilija.
Jutustani lienee tähän mennessä selvinnyt oma lajini.
Menestys ei ole rapoista ollut. Poliisien SM-pysti löytyy hyllystä – tosin naisten sarjassa ja joukkueenjohtajana.
Kerran olen pelaajana yltänyt yli 50-vuotiaiden sarjassa ammattikuntamme valtakunnallisissa mestaruustaistoissa neljänneksi. Ennen kuin kukaan ehtii kysyä, vastaan joukkueita olleen toistakymmentä. Talon sisäisiä mitaleita toki roikkuu seinällä kaikenvärisiä.
Näihin aikoihin asti on pelattu aikanaan maineikkaan seuran nimeä kantavaa PPS-turnausta. Joka hetki kentältä pitää löytyä yksi päällystöön, kaksi ylikonstaapelikuntaan ja kolme miehistöön kuuluvaa. Näillä kriteereillä minut kelpuutettiin vuonna 1996 silloisen Liikenne- ja erityispoliisin ryhmään täyttämään komisarion paikkaa kelvollisempien sairastellessa.
Ensimmäisen matsin toisessa erässä kapteenimme Markku Junno pyysi yllättäen tuomarilta pelaajavaihdon. Viirupaidan kysyessä tarkemmin vastaus kuului: ”Lämsä toiselle puolelle verkkoa.”
