Puukaupassa jää miinukselle

Seuraavassa varoitusta miten metsän myynnissä voi käydä asiassa kokemattomalle mökkiläiselle.

Kaadatimme ja myimme pari vuotta sitten Luopioisissa olevalta mökkitontiltamme lähes kaikki sillä olevat puut metsänhoitoyhdistyksen kautta. Kaadetuista puista oli 2/3 osaa erisuuruista tukkipuuta ja 1/3 osa energiapuuta ja kuitupuuta.

Lopputulos asiasta löi meidät täysin ällikällä. Puiden myyntihinta oli hiukan vajaa 1500 euroa, josta saimme verojen ja toimituskulujen jälkeen hiukan vajaat 1000 euroa käteen. Tämä olisi ollut varsin hyvä tulos, jos puiden kaato ja kuljetus tontilta, joka on aivan tien vieressä, ei olisi maksanut kaksinkertaisesti siitä saamaamme summaan verrattuna.

Ilman kotitalousvähennystä olisimme siis maksaneet 1000 euroa päästäksemme puistamme eroon. Verottajan avulla selvisimme sentään kotitalousvähennyksen omavastuuosuudella.

Olisimme kuvitelleet, että metsänhoitoyhdistyksessä olisi osattu arvioida tällainen asia ja meitä olisi informoitu siitä, jolloin olisimme varmasti päätyneet johonkin muuhun ratkaisuun. Nyt kun olen kuunnellut muulla tavoin puita myyneitä ja niistä rahaakin saaneita, niin jäi sellainen olo, että metsänhoitoyhdistys tietäessään asiasta saatavan kotitalousvähennyksen mittasi sen näin itselleen.

Syy miksi asia tuli taas pinnalle oli verottajan lähestyminen meitä kirjeellä, jossa ilmoitti korjaavansa verotustamme verottamalla meitä tuosta saamastamme puunmyyntitulosta. Ihmetystä herättää, miten voidaan kutsua tuloksi sellaista minkä saamisesta pitää maksaa kaksinkertaisesti ja myös se eikö metsänhoitoyhdistykseltä mene tietoa keneltä he pidättävät ennakonpidätyksen. Ainakin työtuloista tehtävästä ennakonpidätyksestä pitää antaa tiedot verottajalle keneltä ja minkä verran on pidätetty.

Ei voinut välttää sellaisen ajatuksen tulemista mieleen, onko pidätettyjä veroja tilitetty lainkaan. Verottaja onneksi uskoi meitä ja lupasi korjata asian vaikka ihmettelikin tällaista kaupankäyntiä missä myydessä jäädään näin paljon tappiolle.

Eila Karjalainen

Kommentointi on suljettu.