Kostien Kievarin yrittäjäpariskunta valitsi eri puolueet

– Ei me olla koskaan yhdessä politiikkaa puhuttu. Kyllä meillä jutellaan ihan toisista jutuista, Pälkäneen Kostian Kievarin yrittäjä Pirjo Lindholm toteaa ja aviomies Eero Lindholm nyökyttelee vierellä.

Lindholmit ryhtyivät pyörittämään ravintola Kostian Kievaria viitisentoista vuotta sitten. Parikunta kieltää koskaan pohtineensa, mitä 24-tuntinen yhdessäolo vuorokaudessa tekee parisuhteelle.

– Tein vuosia työkseni matkustushommia, ja Pirjo hoisi viikot lapsia. Tavallaan tämä nykyinen 24 tuntia yhdessä on sellainen ”plusmiinusnolla” -juttu, joka hyvittää poissaolovuoteni, Eero Lindholm hymyilee.

Pyhäinpäivänä Lindholmit juhlivat 40-vuotishääpäiväänsä.

– Ei siitä mitään ihmeellistä olla suunniteltu. Kai me täällä Kievarissa ollaan, tehdään asiakkaille soppaa, Pirjo Lindholm toteaa.

Keskustan riveissä ehdolla oleva Pirjo Lindholm sanoo olevansa hyvinkin epäpoliittinen ihminen, mutta pohtivansa monia asioita syvällisesti ja järkiperustein. Esimerkiksi Suur-Tampereeseen ja EU:hun Lindholm suhtautuu kriittisesti.

– Tärkeitä asioita minulle ovat koti, perhe ja itsenäinen Suomi. Kodilla tarkoitan yksityisen kodin lisäksi kotikuntaa.

Lindholm kantaa myös huolta lapsista ja vanhuksista.

– Lasten kanssa pitää viettää aikaa. Ei niin, että annetaan rahaa ja sanotaan että tee mitä lystäät, mene minne vain. Tai että jätetään lapsi pelailemaan yksiksensä niitä tietokonepelejä. Nykylapset ja -nuoret pitäisi saada myös ymmärtämään rahan arvo.

 

Hyvää kotihoitoa vanhuksille

Eero ja Pirjo Lindholmille molemmille on tärkeä miettiä tarkkaan omaa kuntavaaliehdokasta. – Minä ainakin otan tarkkaan selvää henkilöstä ennen kuin päätän antaa hänelle ääneni, Eero Lindholm sanoo.

Sdp:n valinta omaksi puolueeksi oli itsestään selvä asia Eero Lindholmille.

– Se on perittyä tämä demarilaisuus. Toisaalta lähestyn asioita kuitenkin myös kysymys kerrallaan, en siis pelkästään puolueen kautta.

Eri puolueissa ehdolla oleva pariskunta ei ole yrittänyt tuputtaa omaa kantaa toisilleen.

– Minä ainakin olen sellainen oman tieni kulkija, ja teen ratkaisuni itsenäisesti, ensimmäistä kertaa kuntavaaleissa ehdolla oleva Pirjo Lindholm toteaa.

Eero Lindholm sen sijaan on ollut ehdolla aiemminkin. Muutenkin vaikuttaminen kunnan poliittisella kentällä on tuttua, sillä Lindholm on toiminut valtuuston varajäsenenä, rakennus- ja perusturvalautakunnissa sekä kansalaisopiston johtokunnassa.

– Lautakuntatyöskentely on todella mielenkiintoista ja opettavaista. Varsinkin se, kun asioita pohditaan ja niistä keskustellaan ennen kuin ne lopulta menevät valtuuston päätettäviksi.

Yhä perusturvalautakunnassa mukana olevalle Lindholmille eritoten keskustelut vanhusten ja lasten asioista ovat tulleet tutuiksi – ja tärkeiksi.

– On hyvä, että Pälkäneellä pyritään kohentamaan vanhusten kotihoidon tilaa. Kai meistä suurin osa mieluummin vanhenisi kotona kuin laitoksessa.

Myös paljon puhuttanut hoitajapula mietityttää Lindholmia.

– Tosin niinkään Pälkäneellä tätä ongelmaa ei ole. Itse asiassa meillähän ainakin oli joissain paikoissa hoitajia yli vaaditun minimin.

Todelliseksi arjen henkireiäkseen Lindholm mainitsee laulamisen Pälkäneen mieskuorossa.

– Se on terapiaa. Siellä ei politikoida. Siellä lauletaan, ja joskus joku heittää hyvän jutun, joka saa kaikki nauramaan. Laulaminen on aivan muuta kuin päivittäiset normit. Se tekee hyvää ruumiille ja mielelle, Lindholm sanoo hymyillen.

 

Myös Sahalahden Krouvia pitävä Miia Kinnari on ehdolla syksyn kuntavaaleissa.