Tonttipuiden verotus

10.10.2012 06:12

Vastine Eila Karjalaisen mielipidekirjoitukseen (SHL 8.10.), jossa kerrottiin, kuinka puita tontiltaan kaadattanut mökkiläinen jäi puukaupassa kuljetuskustannusten ja verojen jälkeen tappiolle.

Verottaja luokittelee tonteiksi kaikki kooltaan alle 2,0 hehtaarin tilat riippumatta siitä onko tilalla rakennuksia vai ei.  Tätä sovelletaan, ellei omistuksessa ole 2,0 hehtaaria suurempaa maa-aluetta. Myöskään puuston määrällä ei ole merkitystä tähän tulkintaan.

Verottajalla on myös selkeä ohje, jonka pohjalta määräytyy puun myynnin ennakonpidätys. Tonttimaalta myyty puu verotetaan muuna pääomatulona. Veroprosentti on tänä vuonna 30 prosenttia.

Puiden korjuukustannuksia ei voi vähentää, koska puun myyntiä ei veroteta metsätalouden pääomatulona. Verottaja ei myöskään myönnä tontin omistajalle arvonlisäverovähennysoikeutta. Näistä rajoitteista johtuen tonttipuiden myyntiä ei voi suoraan rinnastaa varsinaiseen puun myyntiin.

Tilanteessa, jossa puut kaadetaan ja kuljetetaan omistajan lukuun puuautolla ajettavan tien varteen, korjuusta aiheutuneet kustannukset laskutetaan toimeksiantajalta. Myyntituloista on tehtävä edellä mainittu ennakonpidätys.

Toisin kuin varsinainen metsän omistaja, tontin omistaja ei voi vähentää työkuluihin liittyviä arvonlisäveroja, eikä vastaavasti tontin puiden myyntituloihin voida lisätä arvonlisäveroa. Tästä on seurauksena, että tontin omistajan teettämän työn hinta on arvonlisäverollisena 23 prosenttia suurempi kuin niillä toimeksiantajilla, joilla on oikeus vähentää arvonlisäverot myyntitulosta tai hakea arvonlisävero palautuksena.

Arvonlisäveroton puunmyyntitulo ennakonpidätyksellä vähennettynä ja arvonlisäverolliset työkustannukset johtavat suhteellisen usein alijäämäiseen lopputulokseen.  Poistettavien puiden laadulla, määrällä sekä toimintaympäristön vaativuudella on tässä oleellinen merkitys.

Metsänhoitoyhdistys toimittaa verottajalle tiedot kaikista tekemistään ennakonpidätyksistä määrätyssä aikataulussa. Tältäkin osin toimimme olemassa olevien ohjeiden mukaisesti.

Rakennetut mökkitontit ovat vaativia toimintaympäristöjä. Sähkölinjojen, rakennusten, pihavalojen, istutusten ja jäävien puiden välissä ja seassa toimiminen ei ole kaikkein kiitollisin työympäristö.

Toivotamme kaikille mökin omistajille oikein hyvää syksyä!

Pekka Jaatinen
toiminnanjohtaja
mhy Roine