Sinä valitset ja sinä päätät

Nyt Sinä valitset ja päätät, millaisen kunnan tai kaupungin haluat. Kunnan ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto. Valtuusto päättää aivan keskeisistä asioista ja oleellisista asioista kuten kunnan toiminnoista, palveluista, taloudesta ja rahoituksesta.

Sinä vaikutat, miten on järjestetty perusterveydenhuolto. Miten esimerkiksi ajanvarausjärjestelmä pelaa, joudutko jonottamaan terveyskeskuksessa kohtuuttomasti?

Onko terveysasemilla käsiä ja jalkoja riittävästi henkilökunnan ja asiakkaiden kannalta? Miten säännöllisesti on järjestetty työelämän ulkopuolella olevien terveystarkastukset kuten nuorten, työttömien ja vanhusten.

Millaiset ovat luokkakoot esimerkiksi peruskoulussa? Onko kouluissa riittävästi koulunkäyntiavustajia, erityisopettajia, kuraattoreita, terveydenhoitajia, psykologeja? Miten nuorison syrjäytymistä ennaltaehkäistään ja kuinka nuorison työllistämistä hoidetaan? Miten ja milloin mielenterveyspalveluja on saatavilla lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyneille ihmisille?

Millaista on vanhusten hoito ja huolto kotikunnassasi? Kuka ja milloin käy katsomassa ja kysymässä, miten kotikuntasi esimerkiksi yli 80-vuotiaat, 85-vuotiaat ja 90-vuotiaat yksinasuvat ikääntyvät ihmiset voivat omakotitaloissaan tai kerrostalohuoneistoissaan?

Oletko selvillä ja tiedätkö, miten ehdokkaasi osaa priorisoida erilaisia vaatimuksia eli mitä asioita laittaa etusijalle, ja mitä toiselle sijalle? Yksi puhuttava asia on nykyään myös palvelujen ulkoistaminen, ja minkälaisia kunnan palveluja voi yksityistää ja missä mitassa, etteivät ne myöhemmin käy kansalaisille tosi kalliiksi.

Lisäksi valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Päätettävistä asioista on syytä tietää etukäteen. Tulevaisuuden kuntaliitokset puhuttavat ja koskettavat tietysti myös kuntalaisia.

Joskus on äänestäjän on hyvä miettiä sitäkin, onko samat asiat kunnassa edelleen yhä rempallaan kuin neljä vuotta sitten. Sitten voi harkita tosiasiassa jo aivan uusia kasvoja valtuustoon. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen kohentuminen näyttää olevan hyvin takkuista monissa kunnissa.

Leo Härmä