Kunnolliset päättäjät

Olen aina äänestänyt kaikissa vaaleissa, niin tein nytkin. Numeron piirsin sunnuntaina 28.10. tavalliseen tapaan arvokkaasti varsinaisena vaalipäivänä, vain kerran on pitänyt toimia ulkomaan matkan vuoksi ennakkoon.

Uhosin vielä presidenttiä valittaessa kykeneväni tekemään valinnan ilman konetta. Nyt menin piruuttani kokeilemaan. Ehdokkaani olin toki päättänyt aikoja sitten.

Yllätyin, kun toinen aparaatti asensi tutun miehen satojen joukosta ykköstilalle. Toisen vehkeen tuloslistalla sijoitus oli komeasti kolmas. Ehkä niissä jotakin taikaa on.

 

Kiinnostukseni asiaan on vähentynyt vuosien saatossa oleellisesti. Kiersin kaupungilla kulkiessani kaukaa lappujen jakajat, joita säälin kovasti viimeaikaisten säiden vuoksi. Siellä he seisoivat niskat kyssässä vesisateessa niin eduskunnan puhemies kuin ministeritkin. Puhumattakaan näistä poloisista, joille kävi melkein kuin Simo Salmisen laulussa: ”Serkkupojan oteääni hukkui postissa ja minä äänittä jäin.”

Teematkin tuntuivat karanneen.

Olen yksinkertainen yliopistosivistystä vaille jäänyt ikääntynyt ukko. Jotenkin mielsin, ettei EU:n velkakriisiä välttämättä ratkaista kunnanvaltuustoissa. Ehkä kannattaisi keskittyä mieluummin vanhusten kakkavaippoihin.

Nuorempana istuin silmä kovana television ääressä myöhälle yöhön odottelemassa tuloksen selviämistä, räknääminen kesti vielä kolme vuosikymmentä sitten huomattavasti nykyistä pitempään. Nyt tulos pääpiirteittäin on vahvistunut puoli yhdeksän uutisissa, samoihin aikoihin tietää oman ehdokkaansa kohtalon ja joutaa valmistautumaan yöpuulle. Myös netistä löytyvät tarkat tiedot nopeasti.

 

Työssäni olen tutustunut kunnalliseen päätöksentekoon. Se on luvalla sanoen kovin hidasta ja kankeaa.

Virkamiesten kanssa vielä pärjää, mutta kun politiikka vaikkapa mielenosoitus- ja kerjäläiskysymyksissä tulee mukaan kuvioon, ollaan huteralla alustalla.

Esimerkiksi ammatikseen mieltään ilmaisevat henkilöt osaavat taitavasti käyttää kanaviaan ja hakea mieleisensä vastauksen sopivalta vaikutusvaltaiselta taholta. Poliisin on sinänsä helppo tehdä ratkaisunsa lain ja säännösten nojalla tarkoituksenmukaisuus huomioiden. Yleensä toimenpiteet ainakin pitkittyvät.

 

Pälkäneen asioita tulee seuratuksi toisesta näkövinkkelistä.

On ollut muun muassa rakennuslupa-asioita, jotka alkuhämmingin jälkeen sujuivat mallikkaasti.

Olen myös mietiskellyt puolenkymmentä vuotta sitten tehtyä kuntaliitosta. Siinä tilanteessa tehtiin mielestäni ainoa oikea ratkaisu. Aika näyttää, kuinka pitkään sinnittelyyn rahkeet riittävät tällä veronmaksajien määrällä ja nykyisellä rakenteella.

 

Helsingissä on asukkaita noin 595 000, kunnan työntekijöitä noin 40 000 ja kunnanvaltuutettuja 85. Pälkäneellä vastaavat luvut ovat vajaat 7 000, noin 370 ja 27. Jokainen voi arvuutella lukujen valossa yksittäisen valtuustoon valitun vallankäytön laajuutta ja merkitystä.

Molemmilla paikkakunnilla on runsaasti puoluetaustansa vuoksi oppositioon lukeutuvia valtuutettuja, joilla ei käytännössä ole kuin rakkikoiran osa päätöksiä nuijittaessa. Vahvat valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat runnovat halutessaan omat ajatuksensa päätöksiksi.

Valta on jaettu epätasaisesti harvoille. Siitäkään huolimatta ei kiinnosta. On luotettava virkamiehiin, jotka valmistelevat esitykset ammattitaidolla poliitikkojen riideltäväksi.

 

En epäile edusnaistemme tai -miestemme ammattitaitoa, sillä olen ollut heitä itse demokraattisesti valitsemassa.

Sisareni mies kuului pitkään nyt jo edesmenneen Jurvan kunnan valtuustoon. Hän naureskeli joskus istuntoja.

Miljoonien markkojen lainat koputeltiin pöytään ilman keskustelua. Kun vuoroon tuli jääkiekkokaukalon laudoituksen uusiminen, löytyi pöydän ympäriltä asiantuntijoita noin kymppitonnin hankintaan kosolti. Puntaroitiin pitkään keskustellen hanketta työllistämisen kannalta, tiedettiin, mikä puu kestää vaihtuvissa olosuhteissa parhaiten ja kuka myy sen edullisimmin sekä kuka on pätevin naputtelemaan laidat kiinni.

 

Mitä pienemmästä kunnasta on kyse, sitä paremmin on valtuutettujen tultava keskenään juttuun ainakin salin ulkopuolella. Minulle on kerrottu seuraava ylen ikääntynyt tarina. Uskon sen olevan satua.

Kyse oli nyt jo itsenäisenä kuntana kuopatun sydänhämäläisen paikkakunnan edusmiehistä. Silloiseen SKDL-ryhmittymään kuuluneen täyttäessä 50 vuotta kokoomuslainen vallanpitäjä lahjoitti kaverilleen hautapaikan.

Vuosikymmen myöhemmin jäi lahja antamatta kokonaan. Perustelu kuului: ”Et ole käyttänyt edellistäkään.”

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?