
Kittilän senaattoriperhe joutui jännäämään loppuun saakka uutena valtuustoon nousseen Mirva Kittilän paikan puolesta. Jukka Kittilän mielestä valtuuston uusiutuminen on hyvä asia.
Pälkäneen nykyisistä valtuustoryhmistä ainoastaan keskusta onnistui kasvattamaan kannatustaan. Keskustalta puuttui selkeä ääniharava, mutta tasaisella listalla se keräsi 3,1 prosenttia enemmän ääniä kuin neljä vuotta sitten. Niinpä seitsenhenkinen keskustaryhmä kasvaa yhdellä alkavaksi valtuustokaudeksi.
– Erittäin tyytyväinen täytyy olla yhteen lisäpaikkaan. Myös siitä olen iloinen, että sekä meidän että muiden ryhmiin saatiin uusia, fiksuja ihmisiä, joilla on ajatuksia, Jukka Kittilä sanoo.
Kittilän perheessä vaali-ilta tarjosi jännitettävää loppuun saakka, sillä Mirva Kittilän valtuustopaikka varmistui vasta, kun Onkkaalan viimeisetkin äänet saatiin laskettua.
– Olin henkisesti valmistautunut siihen, että olemme molemmat mukana. Lapsenhoitaja kyllä järjestyy kokousilloiksi.
Mirva Kittilän lisäksi keskustaryhmään nousi kaksi uutta valtuutettua, Outi Viitanen ja Heikki Rönni. Lisäksi edellisvaaleissa rannalle jäänyt Jukka Lindfors teki paluun valtuustoon.
– Ei Pälkäneen uusi valtuusto ainakaan mikään kuntaliitosvaltuusto ole. Pikemminkin uudet päättäjät edustavat tervettä maalaisjärkeä, Kittilä kehuu.
Luottamuspaikkajakoa aletaan valmistella heti tiistaina. Keskustan ja demareiden asemia neuvotteluissa kohentaa se, että niiden riveistä löytyy naisia. Uusillekin naisvaltuutetuille on luvassa runsaasti vastuuta.
Viimeisimmät kommentit