Selkäydinvamma: Ilkka Siira käy hirvimetsällä halvaantumisesta huolimatta

Vammautuminen kasvatti sisua

Ilkka Siira käy hirvimetsällä selkäydinvammasta huolimatta.

Nyt näkyy hirvi. Komea onkin, Ilkka Siira miettii. Nyt tähtäys kuntoon ja rauhassa, jotta komea lehmä ei pelästy. Siira keskittyy, tähtää ja kohottaa metsästyskiväärinsä oikeaan asentoon. Keskittymistä seuraa täysosuma. Kuhmalahtelainen Siira on saanut saaliikseen täyskasvuisen hirven. Muut hirvijahtiin osallistuneet punaliiviset miehet onnittelevat Siiraa, ja ilo on ylimmillään. Melkoisen tavallinen syksyinen metsästystarina ei ole tällä kertaa tavallinen, sillä Ilkka Siira on istunut viimeiset neljä vuotta pyörätuolissa.

Lokakuun puolen välin metsäreissu piirtyy Siiran mieleen tavallistakin tärkeämpänä, sillä hirvisaalis on miehen ensimmäinen sitten selkäydinvamman, joka halvaannutti miehen neljä vuotta sitten. Metsästämässä mies käy mönkijän avulla.

– Olen ollut sitkeä sissi koko elämäni ajan. Aikaisempien harrastusten jatkaminen ei ollut itsestäänselvää heti vammautumisen jälkeen, mutta kuntoutumisen pikkuhiljaa alettua oli selvää, etten halua jäädä neljän seinän sisälle, vaan jatkaa entisiä harrastuksiani mahdollisuuksien rajoissa, Siira miettii.

 Päivämäärä, joka ei unohdu

29.10.2008. Se on päivämäärä, jota Ilkka Siira ei hevin unohda. Kuhmalahtelainen oli saapunut Tampereen yliopistolliseen sairaalaan aortan korjausleikkausta varten, sillä miehen aortassa oli havaittu 5,5 senttimetrin levyinen pullistuma.

Toimenpide oli tarkoitus tehdä epiduraalipuudutuksessa. Selkäytimeen laitettavan epiduraalipiikin annossa meni kuitenkin jotain pieleen. Leikkauksesta seuraavana päivänä hoitajat ja lääkärit alkoivat ihmetellä, kun Siiran jalat eivät vieläkään liikkuneet. Melko nopeasti heräsi epäilys hoitovirheestä epiduraalipiikin laittamisen yhteydessä. Potilas toimitettiin CT-kuvaan, jonka oli määrä kertoa lopullinen tuomio. Siira muistelee olleensa kuvauksen aikana läpimärkä tuskanhiestä.

– Siinä kävi vielä niin, että jouduin odottamaan kuvausta melko kauan. Itse kuvantaminen kesti puoli tuntia, ja sekin tuntui pitkältä ajalta, kun tiesi, että kohta tulee loppuelämälle suuntaa antava tuomio, Siira mainitsee.

Kun Siira näki kuvan, hän tiesi maallikkonakin, että asiat ovat huonosti.

– Selästä otettu kuva oli ihan väärän näköinen. Siinä missä selkäranka näkyy yleensä vaaleana, niin minulla siinä näkyi pelkkää mustaa.

Diagnoosi oli paraplegia eli alaraajahalvaus, jonka syynä on selkäytimen vaurioituminen. Siiran tapauksessa halvaus syntyi epiduraalipiikin väärin laittamisen seurauksena. Pistopaikasta oli päässyt vuotamaan verta selkäytimeen, ja hyytynyt veri tukkeutti selkäydinkanavan ja jumiutti hermoyhteydet.

– Jos vahinko olisi huomattu kolmen tunnin sisällä puudutuksesta, veri olisi pystytty imemään pois. Mutta sen hyydyttyä ei voitu enää muuta kuin todeta tilanne.

 

Kuntoutus tuonut tulosta

Halvaantuminen oli kova paikka metsästystä ja kalastusta rakastavalle miehelle. Ihan alkuaikoina mielessä pyöri lähinnä se, miten vammautuminen vaikuttaa arkeen, ja mihin mies kykenee omatoimisesti. Siira muistelee miettineensä, pystyykö hän enää ikinä ajamaan esimerkiksi autoa.

Kuntoutus alkoi heti Taysissa, jossa kuhmalahtelaista kuntoutettiin 2,5 kuukautta. Taysin jaksoa seurasi kuntoutusjakso Käpylän Kuntoutuskeskuksessa Helsingissä. Käpylässä Siiran epäonni jatkui, sillä kolmen viikon kuntoutumisen jälkeen hän sai sydänkohtauksen, ja hänet kiidätettiin hoitoon Meilahteen.

– Siitä onneksi toivuttiin, Siira muistelee.

Ennen kotiintuloa oli myös mietittävä kodin uudelleen sisustamista, jotta pyörätuolilla kulkeva mies selviytyisi arjen askareista. Piharapulle asennettiin luiska helpottamaan kulkua ulos ja sisälle.

Käpylän kuntoutuksen aikana Siira löysi karaokesta itselleen uuden harrastuksen. Nykyisin kotoa löytyykin viimeistä huutoa olevat karaokevehkeet ja iso kasa karaokelevyjä.

– Kyllä tekemistä on keksittävä, muuten hajoaa pää, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Siira sanoo.

Kuhmalahtelainen käy nykyisin kolme kertaa viikossa kuntoutuksessa, joka on tällä hetkellä lähinnä lihaskunnon parantamista sekä hierontaa. Mies on tehnyt neljän vuoden aikana hartiavoimin töitä, ja selkeää parannusta onkin tapahtunut.

– Saan nostettua istuallani vasenta jalkaani jonkin verran, ja oikeakin liikahtaa vähäsen, Siira toteaa.

Pienet edistysaskeleet rohkaisevat ja kannustavat jatkamaan kuntoutumista. Tänä syksynä mies on kävellyt ensimmäisiä kertoja neljään vuoteen kävelytukea pitkin. Muutaman kävelyaskeleen ottaminen onnistuu myös sauvojen avulla.

Eikö mieleen iske koskaan katkeruus hoitovirheen tehnyttä lääkäriä kohtaan?

– Alkuaikoina tällaisia ajatuksia tietysti oli, mutta ei siinä auttanut kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Aika nopeasti mielessä alkoi kyteä ajatus, että minähän en anna periksi.

Siira pisti hoitovirhekantelun vireille heti hoitovirheen tapahduttua. Asiassa auttoi Taysin potilasasiamies. Korvauksia haettiin, ja aikanaan Siira myös sai ne – tämän asian kanssa ei onneksi tarvinnut tapella.

– Mutta onhan se niin, ettei mikään korvaa menetettyä terveyttä, Siira huomauttaa.

 

Mönkijällä voi metsästää luvan kanssa

Metsästäminen mönkijän avulla vaatii joitakin erikoisjärjestelyjä. Maanomistajalta pitää aina kysyä lupa metsästämiseen, sillä vaikka Siiran traktorimönkijä kulkee vain neljääkymppiä, sillä ei pysty ajamaan metsässä niin, etteikö maastoon jäisi joitakin jälkiä.

Mönkijän käyttämiseen metsästystarkoitusta varten pitää hakea luvat myös viranomaistaholta. Ensimmäisen lupansa Siira haki Maa- ja metsätalousministeriöstä. Lupa oli voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen piti hakea uusi. Lainsäädännön muututtua seuraava lupa haettiin Riistakeskukselta. Mukaan tuli liittää lääkärintodistuksen lisäksi todistus siitä, että Siiran kädet pelaavat edelleen eli että metsästys myös onnistuu.

Siira kuuluu Metsolan Metsästäjiin, joka ei ole rekisteröity seura, vaan ennemminkin hirviseurue. Joukko metsästää yleensä Rautajärven maisemissa. Siiran veli toimii seuran jahtipäällikkönä. Veli asuu 400 metrin päässä ryhmän kodasta.

– Tämä helpottaa käytännön asioita, sillä voin säilyttää mönkijääni veljeni talon luona. Olisi aika hankalaa körötellä joka viikonloppu mönkijällä Kuhmalahdelta Rautajärvelle, kun nyt voin ajaa veljeni luokse autolla ja vaihtaa mönkijään vasta siellä, Siira kertoo.

Siira on harrastanut metsästystä 35 vuotta. Aikaisemmin hän kuului Pohjois-Pälkäneen Metsästäjiin. Ennen vammautumistaan mies oli ahkera kalastaja, mutta kalastaminen on viime vuosina jäänyt vähemmälle.

– Se kyllä onnistuu veneestä käsin, mutta eipä ole tullut lähdettyä järvelle kuin pari kertaa vammautumisen jälkeen.

 

Ulos ja liikkeelle

Ilkka Siira toivoo, että hänen esimerkkinsä voisi toimia innoittajana muillekin, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa. Pyörätuolipotilailta vaaditaan sisua, jotta paluu entisiin harrastuksiin olisi mahdollista.

– Joskus vamman laatu voi olla sellainen, ettei paluu edes onnistu vaikka halua olisikin. Haluaisin kuitenkin kannustaa kaikkia lähtemään liikkeelle ja pois neljän seinän sisältä. Laiskaksi ei sovi heittäytyä, sisukkaasti vain eteenpäin ja ihmisten ilmoille, Siira päättää.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?