Joonatan pesi äitinsäkin valokuvakilpailussa

9-vuotias Joonatan Pajula kuvaisi kissoja enemmänkin, jos ne vain tajuaisivat pysyä paikoillaan silloin kun pyydetään.

Yhdeksänvuotias Joonatan Pajula hurahti valokuvaamiseen vuosi sitten.

– Äiti ottaa paljon valokuvia. Koko viime talvenkin se kuvasi lintulaudalle vierailemaan tulleita lintuja. Se näytti kivalta. Sitten me aloimmekin jo kinata äidin kanssa kameran käytöstä, Joonatan kuvailee valokuvaharrastuksensa alkutaivalta.

Tätä nykyä Joonatanilla on oma kamera, ja hän käy äitinsä Emilia Pajulan kanssa bongaamassa haukkoja ja muita lintuja aina kun ennättää.

– Linnut on parhaita kuvata, koska siinä kokee onnistumisen tunteita ja valokuvaustaidot kehittyvät nopeasti. On hienoa, jos saa kuvattua jonkun harvinaisen linnun, kuten kuningaskalastajan, jonka me saimme äidin kanssa kuvaan Harhalansalmella jokin aika sitten.

 

Kissakaloja ja meren miehiä

Merimetsoja Norjanreissulta.

Viime kesän parin viikon reissu Pohjois-Norjaan oli kenties yksi Joonatanin tähänastisen elämän kohokohdista, sillä siellä hän sai yhdistää kaksi lempiharrastustaan valokuvaamisen ja kalastuksen.

– Voi hitsi kuinka pelottavannäköisiä kissakaloja ja metrisiä turskia siellä oli meressä, Joonatan kertoo ja kaivaa kamerastaan videon, jossa hän houkuttelee isäpuolensa kanssa valtavasuista kissakalaa ylös merestä.

Norjan reissu oli muutenkin yhtä kuvaamisen juhlaa. Joonatanilla on kamerassaan ja tietokoneella satoja kuvia erilaisista eläimistä kuten teeristä, ahmoista, linnuista ja upeista maisemista. Eräässä kuvassa kolme uljasta merimetsoa tuijottaa kaukaisuuteen jyrkän kalliokielekkeen päältä indigonsinisen meren loistaessa alapuolella. Toisessa kuvassa meren tyrskyt nuolevat kiveä, johon on ilmiselvästi piirtynyt ilmeikkään pitkäpartaisen miehen kasvot. Kolmannessa oranssi auringonlasku yhtyy riippusillan mustaan siluettiin.

– Tykkään kuitenkin kuvata enemmän eläimiä kuin maisemia, vaikka eläinten kanssa usein onkin niin, että ne tekee jotain hienoa juuri silloin kun ei ole kameraa mukana.

Eritoten kissat ovat Joonatanin mukaan melkoisen haastavia kuvattavia.

– Yritän ottaa yhteen kilpailuun kuvaa meidän kissasta Camillasta. Mutta aina se ehtii joko loikkia liian korkealle puun latvustoon tai loikata alas puusta kun minä ehdin paikalle kameran kanssa, Joonatan huokaisee.

 

Ammattina sienenmetsästäjä

Kilpailusta puheen ollen, kunniakirjan saaminen Ylöjärven Uutisten ja Kameraseura Mielikuvan luontoaiheisen valokuvakilpailun aikuisten sarjassa ei ainakaan vähentänyt Joonatanin harrastusintoa.

Aikuisten sarjaan Joonatan sijoitettiin pienen kömmähdyksen vuoksi.

– Joonatan saa kyllä olla ylpeä sijoituksestaan aikuisten sarjassa, koska siinä oli paljon kilpailijoita. Mukana oli myös valokuvaamisen konkareita, itsekin osaa kilpailuun ottanut Emilia Pajula kertoo.

– Niin, mää voitin sutkin, Joonatan tokaisee ylpeyttä äänessään ja töytäisee äitiään kevyesti kylkeen.

9-vuotias Joonatan Pajula kuvaisi kissoja enemmänkin, jos ne vain tajuaisivat pysyä paikoillaan silloin kun pyydetään.

Emilia Pajula vakuuttaa, ettei koe katkeruutta häviöstä. Hän kehuu vuolaasti Joonatanin kuvaa: rannassa kahlaavaa hanhea, sen vedenpinnalle muodostuvaa peilikuvaa ja tarkkarajaisia vesipisaroita hanhen höyhenpuvulla.

Emilia Pajulan mukaan kunniakirjan saaminen innoitti Joonatania siinä määrin, että tuskin on yhtä ainutta paikkaa, jonne poika tätä nykyä lähtisi ilman kameraa.

Tai onpas. Sienimetsä. Sinne Joonatan menee ihan vain sienten kerääminen mielessään.

– Siellä se kulkee pää kolmantena jalkana. Minäkin jään kakkoseksi Joonatanin innostukselle, Emilia Pajula hymyilee.

– Lapsena sanoin aina, että minusta tulee isona sientenmetsästäjä. Siinäpä vasta olisi mukava ja hassu ammatti, Joonatan nauraa.

 

Palkittu hanhi-kuva.