Vastaa, Eero Laesterä

Sydän-Hämeen Lehdessä oli torstaina 25.10. sinun (ehdokasblogista poimittu) kirjoitus yleisönosastolla. Sehän toki oli puhdas vaalimainos. Nyt haluaisimme esittää sinulle vähän kysymyksiä, jos sopii.

Kerroit lehdessä, että Luopioisten puolen päättäjät näkivät mihin tilanne oli ajautumassa. Samoin kerroit, että olemme suurempana kuntana hoitaneet Luopioisten palveluita kuntoon.

No niin nyt niitä kysymyksiä, mitä tarkoitat Luopioisten palveluiden kuntoon laittamisella? Täältä kunnan itärajan tuntumasta suurin taajama on Rautajärvi.

Kerro kuinka äänestit koulujen lakkauttamisasiassa, lähinnä Rautajärven koulun kohdalla. Kerro missä on Rautajärven kirjasto nykyään?

Kerro ambulanssin sijoituspaikasta, mitä mieltä olit siitä. Rautajärveltä lähti Aito-pankin konttori (ei kunnan asioita).

Me kyllä ymmärrämme vaalimainonnan, mutta jokin roti silläkin pitäisi olla. Puhutaan niin kuin asiat on eikä kaunistella, tai aina vedetä itteenpäin.

Toivottavasti myös sinä, nyt taas valtuutettuna, todella paneudut Luopioistenkin palveluiden kuntoon pistämiseen. Ne ovat hyvällä mallilla, kun vaan pysyy. Mutta kiitos kuuluu Luopioisten kunnalle.

Niin ja tulikohan se aloite yhdistymisestä ihan yksin Luopioisten puolelta. Nyt seuraillaan kuinka valtuutetut, myös sinä, hoitavat kuntaa tasapuolisesti.

Itäpuoli on kyllä ollut ihan oman onnensa varassa. Ihailtavaa on katsella tuo Rautajärven kylän aktiivisuus. On laitettu kauppa, kahvila, parturi saman katon alle.

Kuinkas kaukalo, onko kunta hoitanut sen kokoamisen ja jäädyttämisen. Emme viitsi edes vastata, tulee joillekin valtuutetuille vaan paha mieli.

Palkkivuoriyhdistyksen viikkokokous

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?