Sade ei haittaa Annikin puutalokorttelin pihalla parveilevia tamperelaisia, jotka hakevat viikottaista viherrystä ruokapöytäänsä. Laatikot ja sangot pursuilevat tällä kertaa parsakaalia, lehtikaalia, perunoita, porkkanoita, punajuuria, lehtisalaattia ja sipulia.
Jokainen ottaa osuutensa ohjeiden mukaan omaan pussiin ja maksukin on hoidettu etukäteen, joten sadonjako on yhtä helppoa kuin kaupassa käyminen.
Meirän Pelto Osuuskunta kasvatti tänä kesänä Kangasalan Kesossa ensimmäisen satonsa, jonka runsaus yllätti iloisesti.
– Kasviksia on tullut niin runsaasti, että ruokakomeron sisältö on muuttunut paljon terveellisemmäksi. Uusia reseptejä on kokeiltu ja kaikki säilömiskeinotkin ovat käytössä, Valpuri Talvitie kuvailee.
Myös Martti Sinkkonen kokee saaneensa rahoilleen vastinetta. Sadonjako tiettyyn aikaan ei vaikeuta arkea, vaikka olisikin tottunut hakemaan kaupasta päivittäistä täydennystä.
– Nämä ovat sitä paitsi niin tuoreita kun ovat samana päivänä nostettu pellosta, että säilyvät hyvin pitkään.
Parsakaali ei sateesta piitannut
Meirän Pellon puutarhurille ensimmäinen kesä oli haasteellinen.
– Vettä tuli koko ajan, mutta eipähän ainakaan tarvinnut kastella, nauraa Kangasalla asuva Jonna Kumpulainen.
Reilun kolmen hehtaarin pellolla kasvoi monia eri lajeja, mikä antoi satovarmuutta.
– Yrtit kärsivät eniten sateista. Kukkakaali ei myöskään säilynyt kovin hyvin ja jotkut salaatitkin vähän kärsivät, mutta toisaalta esimerkiksi parsakaalisadosta tuli todella runsas ja laadukas.
Ilman lannoitteita ja torjunta-aineita viljelty maa on ollut niin antelias, että satoa on riittänyt ulkopuolisillekin.
– Olemme myyneet tilauspohjalta yksityisasiakkaille ja muutamille pienille marketeille ja ravintoloille.
Ex-viljelijäkin oppii uutta
Meirän Pelto kuuluu yhteisömaatalouden edelläkävijöihin Suomessa. Tällä hetkellä jäseniä on reilu viisikymmentä, mutta mukaan mahtuu vielä uusiakin.
– Olen ollut yllättynyt siitä, että näinkin paljon ihmisiä on uskaltautunut lähtemään uuteen juttuun, kehuu Talvitie.
Lähi- ja luomuruokaa arvostava äiti liittyi helmikuun lopulla perustettuun osuuskuntaan, koska halusi saada ruokakaapin sisällön kestävämmälle pohjalle.
– Myös poliittinen puoli kiinnostaa, mitä viljelijälle jää käteen ja miten voidaan tukea sitä, että lähiruuan viljeleminen kannattaisi. Osuuskunta on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä riskinotto on jaettu.
Sydäntä lähellä on myös omakätinen kosketus maahan.
– Pellolla pääsee tekemään oikeasti töitä jos haluaa. Ylipäätään se on todella hienoa, että voi mennä sunnuntaipäivänä viettämään lapsen kanssa aikaa pellolla, poimia itse herneitä ja sen jälkeen käydä vielä läheisessä suppilovahverometsässä.
Eläkkeellä olevalle Sinkkoselle Meirän Pelto on merkinnyt omien kokemusten mieleenpalauttamista.
– Olin vuosikymmeniä sitten aktiivimaanviljelijä, joten kasvien kasvattaminen ei ole sinällään minulle uutta.
Osuuskunnan järjestämä luomuopintopiiri on kuitenkin antanut myös uutta tietoa varsinkin biodynaamisesta viljelystä.
– Olen arvioinut hyötyä myös oppimisen näkökulmasta. Siitäkin saisi maksaa varmaan sievoisesti jos tietoa hankkisi muulla tavalla.
Apu löytyy osuuskunnan sisältä
Pellosta huolehtiva puutarhuri on ainut palkattu henkilö, kaikki muu tapahtuu talkootyönä.
– Onhan se tietysti työtä teettänyt, kun kaikki on pitänyt aloittaa alusta. Yllättävän moneen kysymykseen on kuitenkin löytynyt ratkaisu osuuskunnan sisältä: jollakin on ollut auto, joku on voinut olla apuna talkoissa ja toinen on voinut tehdä hallintoon liittyviä töitä, kuskiksi ryhtynyt Talvitie kertoo.
Kaikki perustuu kuitenkin vapaaehtoisuuteen.
– Se riippuu ihan omasta tahdosta, minkä verran osallistuu. Jo sekin on hyvin iso tuki, että on osuuskunnan jäsen.
Yhdessäolo ei ole pelkkää työtä.
– Sadonkorjuujuhlat ovat tietenkin vielä tulossa. Syksyllä olisi tarkoitus järjestää myös säilöntäkurssi, Kumpulainen kertoo.