Ilves jäi auton alle

Ilves jäi auton alle Lahdentiellä sunnuntaina. Aikuinen ilves oli ylittämässä valtatietä kello 15:n jälkeen Aapiskukon ja Iharin risteyksen välissä. Sumuisessa kelissä paikalle sattunut autoilija ei ehtinyt väistää ilvestä. Auton alle jäänyt tupsukorva kuoli saman tien.

Ilveskannat ovat kasvaneet viime vuosien aikana nopeasti sekä Sydän-Hämeessä että koko riistanhoitopiirissä. Siksi niitä jää silloin tällöin myös autojen alle.

Auton alle jääneet suurpedot lähetetään aina tutkittavaksi. Siksi onnettomuuksista tulee ottaa yhteyttä poliisiin, joka hoitaa eläinten lähettämisen eteenpäin.

Pälkäneen Syrjänharjussa liikkui syksyllä myös karhu. Suurpetoyhdyshenkilö Jari Salminen uskoo sen vetäytyneen rauhallisemmille seuduille talvehtimaan.

– Orivedentien pohjoispuolella karhukanta on vahva, mutta Sydän-Hämeessä havaintoja saadaan harvemmin. Myös susia liikkuu meidän nurkilla harvoin. Toistaiseksi kaikki susihavainnot ovat olleet läpikulkuhavaintoja, Salminen kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?