Rekka liukasteli metsään Aitoossa

Rekka liukasteli metsään maanantaina aamuyöllä Aitoossa. Luopioisten suunnasta aamuviiden aikaan ajanut rekka lähti luisuun jäisellä tiellä hieman ennen Jumpontien risteystä. Vastaan tuli samaan aikaan henkilöauto, eikä kuskilla ollut tilaa oikaista yhdistelmää.

Perävaunu luisui pientareen puolelle ja hyppäsi Jumpontien rampista niin, että repeytyi irti autosta ja päätyi ojaan tien vasemmalle puolelle. Vetoauto luisui metsään tien samalle puolelle hieman ennen Vilpuntien risteystä.

Kuski ei saanut rytäkässä vakavia vammoja, mutta kävi kuitenkin ensiavussa tarkkailtavana. Myös auto selvisi melko vähillä vaurioilla. Sekin käy verstaan kautta ennen kuin palaa liikenteeseen.

Perävaunu ja syvälle metsän laitaan päätynyt auto hinattiin tielle aamun aikana. Poliisi ohjasi liikennettä sen aikaa kun hinausauto veti kärryä ja autoa tielle.