Mikkolan Navetan syksyisessä dokumenttielokuvien sarjassa on teemana Maaseudun tulevaisuus. Eila Rannan kokoaman sarjan keskimmäisenä elokuvana nähdään lauantaina Kiti Luostarisen tuottama ja ohjaama Kotona kylässä.
Elokuva katsotaan Navetalla 10.11. kello 14 alkaen, ja sen jälkeen alkavassa keskustelutilaisuudessa ohjaaja kertoo, mitä kotikylään nykyään kuuluu.
Pilvenpaimentajia ja puunhalaajia
Vuonna 2010 valmistunut Kotona kylässä seuraa Luhangan elämänmyönteistä ja luonnonläheistä arkea kesästä kevääseen. Päijänteen rannalla sijaitseva kunta on yksi Suomen pienimmistä. Kiti Luostarinen asuu itse Luhangassa.
Elokuva on ylistys keskisuomalaiselle elämänmenolle. Paikkakunnan hurmaavien persoonien joukkoon mahtuu niin pilvenpaimentajaa kuin puunhalaajaakin.
Ulospäin pikkuinen kylä voi vaikuttaa pysähtyneeltä, mutta asukkailla riittää rientoja: lauletaan kuorossa, marjastetaan, tanssitaan laiturilla ja kaadetaan hirvi. Siteet kotiseutuun ovat lujassa.
Liikutus hiipii nuoren maanviljelijän ääneen sukupolvien kiertoa ja omaa vastasyntynyttä miettiessä.
Onnellinen yhteisö ei synny itsestään vaan yhdessä toimivista ihmisistä. Pienessä pitäjässä jokainen on tarpeellinen ja kaikki tuntevat vastuunsa: tarkistetaan, palaako yksinäisen ikäihmisen kotona valo.
– On kuin oman kodin ympärillä olisi toinen, avarampi koti, elokuvantekijä pohtii.
Yhteisön rooli ihmisten elämässä
Ohjaaja Kiti Luostarinen kuvaa rakkaudella oman kotikylänsä ihmisiä ja sen luonnon kauneutta. Leivän perässä on muutettu muualle. Moni on kuitenkin jäänyt, ja muuttovirtaa käy myös kylän suuntaan.
Niin uusia kuin vanhojakin kyläläisiä yhdistää vahva toisista välittäminen ja rakkaus maahan, metsiin ja järviin.
– Kuvaan tässä dokumenttielokuvassa pientä suomalaista kylää, Luhankaa, ja sen ihmisiä. Yritän hahmottaa sitä, kuinka ihmiset ovat paikassa, kuinka paikka on ihmisissä ja kuinka ihmiset muodostavat yhdessä paikan ja yhteisön. Yhdeksi keskeiseksi nimittäjäksi nouseekin yhteisön rooli ihmisten elämässä.
Pieni on kaunista
Elokuva on puheenvuoro maaseudulla asumisen ja siellä toimeentulemisen vähenevistä mahdollisuuksista tämän päivän Suomessa. Tehomaatalous ja EU:n politiikka ovat pakottaneet maaseudulla asuvia etsimään elantoaan muusta kuin ympäröivästä luonnosta.
– Harmaantuvan ja harvenevan kunnan on vaikea pysyä itsenäisenä kuntaliitosten kurimuksessa. Mutta kylässä elää vahvana tahto itsenäisyyteen ja usko siihen, että pienessä yksikössä asiat voidaan hoitaa sekä inhimillisesti että hyvin. Pieni on kaunista, Kiti Luostarinen sanoo.
Kunnan vanhusvoittoisuudesta huolimatta elokuvassa esiintyy lapsia. Heidän puheissaan karhut ja hirvet ovat tuttuja hahmoja.
Vanhempiensa tapaan lapsetkin välittävät luonnosta ja käyvät metsässä seuraamassa puiden vointia. Luonnon kanssa tasapainossa elämisen perinne ei ole maaseudulla katkennut.
– Itse olen mukana elokuvassa yhtenä kyläläisenä ja elokuvan kertojana. Ajattelen, että mitä syvemmälle yksityiseen mennään, sitä yleisempää löydetään. Tämä ei siis ole vain kertomus tästä kylästä. Tämä voisi olla mikä tahansa kylä, missä tahansa maailmassa. Haluan haastaa elokuvan katsojat pohtimaan sitä, kuinka ylipäätään ihminen voi tuntea olevansa kotonaan tässä maailmassa.
