Tanja Jokela Mestarimyyjäkisan voittoon

Tanja Jokela on parhaillaan äitiyslomalla myyjän työstä. Äidin vasemmalla puolella Ella, sylissä Anni.

Luopioisissa asuva Tanja Jokela ylsi Mestarimyyjäkisan voittoon viime viikonloppuna. Luopioisten K-market Järvikansassa työskentelevä Jokela kilpaili K-marketien sarjassa.

– Olen luonnollisesti tosi iloinen menestyksestä. Hyvältä tuntuu, Jokela mietiskeli voittonsa ratkettua.

Sarjan kakkoseksi sijoittui Mira Dimitrow Kuopiosta ja kolmanneksi Ari Hiltunen Helsingistä.

Mestarimyyjäkilpailun finaali käytiin Turussa. Finalistien tehtävänä oli ensin tunnistaa juureksia ja hedelmiä, ja sitten kertoa asiakkaalle vinkkejä niiden käyttöön.

– Tunnistettavana oli muun muassa palsternakka, granaattiomena ja maa-artisokka sekä yrteistä rakuuna. En kilpailuhetkellä kylläkään tunnistanut maa-artisokkaa, mutta ilmeisesti muillakin sarjani finalisteilla oli ollut jonkinlaisia vaikeuksia, kun voitto kuitenkin heltisi, Jokela mainitsi.

Kaikkien sarjojen Mestarimyyjät saavat palkinnoksi opintopalkintomatkan New Yorkiin. Viikon pituiselle matkalle lähdetään tammikuussa.

– Vielä ei ole täysin selvää, mitä kaikkea matkalla on luvassa, mutta se selvinnee lähiviikkojen aikana, Jokela kertoi.

 

Kilpailu innostaa opiskelemaan

Mestarimyyjäkoulutus on K-ryhmän myyjien työssä oppimista tukevaa koulutusta. Ympärivuotinen opiskelu tapahtuu verkko-oppimisympäristössä. Tarjolla on laaja valikoima myyjän perusosaamista tukevia ja ketjukohtaisia koulutuksia, joiden asioita viedään käytäntöön työssä oppimisen tehtävien kautta.

Mestarimyyjäkoulutuksen tuottamisesta vastaa K-instituutti yhdessä K-ryhmän asiantuntijoiden sekä tavarantoimittajien kanssa. K-ryhmäläisten lisäksi koulutukseen osallistuu vuosittain tuhansia ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?