Veikko Huovisen teoksissaan viljelemä huumori kevensi hänestä elämäkerran kirjoittaneen Panu Rajalan työpäiviä.
– Elämäkertojen kirjoittaminen voi olla kuivakiskoista hommaa, mutta Huovinen sai hymyn huuleen, Rajala kertoi vieraillessaan Sahalahden Kirjanystävien järjestämässä tilaisuudessa.
Tänä syksynä ilmestynyttä Hirmuinen humoristi -kirjaansa varten tutkija luki uudelleen läpi Huovisen koko tuotannon. Jokainen kirja potkaisi, sai aineistoa keräävän hohottamaan hervottomasti.
Veikko Huovisen elämä ei sinällään tarjonnut Panu Rajalalle mehukasta aineistoa, ei värikkäitä käänteitä, saati kiinnostavia naisseikkailuja. Suuren maailman tuiskeet eivät yltäneet Sotkamoon, jossa Huovinen vietti tavallista, miltei erakoitunutta koti-isän elämää.
– Pentti-veli sanoi, että Veikko eli melko tylsää, kotona viihtyvän ihmisen arkea. Vasta teoksissaan hän päästi seikkailunhalunsa valloilleen. Harvoin niin sovinnainen ihminen kirjoittaa niin epäsovinnaista tekstiä, Rajala luonnehti.
Konstaa kouluissa
Novellikokoelmassa Hirri ja Havukka-ahon ajattelijassa Veikko Huovinen loi henkilöhahmo Konsta Pylkkäsen, jonka Panu Rajalan käsityksen mukaan kaikki suomalaiset tuntevat.
Huovisen tekstejä alettiin niiden ilmestymisen jälkeen pian lukea radiossa, minkä lisäksi niitä hyödynnettiin kouluissa suomen oppitunneilla.
– Konstasta tuli siksi niin suosittu. Lisäksi savotan jätkiä pidettiin sotien jälkeen suuressa arvossa, koska maan talous lepäsi metsätalouden varassa.
Panu Rajala näkee Havukka-ahon ajattelijan luokkasovinnon kirjana. Konsta haluaa olla oppineiden kanssa väleissä.
– Erikoista on se, että Huovinen seuraa Konstan vaiheita vielä myöhemmin, puolen vuosisadan jälkeen palaa tähän vielä uudelleen.
– En tunne ketään kirjailijaa, joka on niin uskollinen nuoruuden hahmolle, vieläpä onnistuneesti. Se on harvinaista maailman kirjallisuudessakin.
Satiirin tielle
Suositun Konsta-hahmon luoja ei halunnut pysyä humoristin kengissä, ei halunnut kantaa hauskan miehen viittaa.
Seuraavassa kirjassaan Ihmisen puheet Veikko Huovinen kun lähti satiirin tielle. Panu Rajalan mukaan tyylilajin vaihto on yllätys, sillä yleensä kirjailijat pysyvät samassa roolissa.
Vuonna 1956 ilmestynyt Rauhanpiippu puolusti nimensä tavoin rauhan aatetta. Tuona aikana rauhan puolustaminen ei ollut muodissa, minkä vuoksi Huovinen sai teoksen takia takkiinsa.
– Luin kirjan ensimmäisen kerran armeija-aikana. Nyt kun luin sen uudelleen, se ei enää tehonnut, oli pitkästyttävä ja liian puhelias, Panu Rajala kertasi lukukokemustaan.
Haaveellinen rakkausromaani Siintävät vuoret, jota kirjailija myöhemmin häpesi, ja Hamsterit olivat viimeisiä Huovisen poikamiesajan tekstejä. Niiden työstämisen jälkeen kirjailija avioitui, sai elämänsä ja taloutensa kuntoon.
Televisio innosti
Avioituminen merkitsi sitä, että Veikko Huovinen saattoi jättää palkkatyönsä metsänhoitajana ja jättäytyä täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Sotkamossa viihtyvälle miehelle ikkunaksi ulkomaailmaan muodostuivat televisio-ohjelmat, josta hän sai aineistoa teksteihinsä ja joiden seuraaminen alkoi näkyä myös tuotannossa.
– Erityisesti missit ja kuuluttajat kiinnostivat Huovista. Niitä alkoi näkyä kirjoissa. Lampaansyöjätkin kommentoivat TV-ohjelmia, Rajala huomasi.
Veikko Huovisen rohkeus aiheiden valitsijana näkyy diktaattori-trilogiassa, jossa hän kuvaa Hitleriä, Stalinia ja Pietari Suurta humoristisella otteella.
– Veitikka on humoristinen kirja Hitleristä. Niin kova aihevalinta, että Huovinen itsekin pelkäsi, mitä siitä seuraa.
Veitikasta tuli myyntimenestys. Kirjan erikoisuus oli se, että siinä oli olemattomia lähdeviitteitä, joiden harhaa kaikki lukijat eivät edes tunnistaneet. Veitikan vakavana tarkoituksena oli varoittaa hirmumiesten uudesta noususta.
Huovinen odotti Veitikaltaan eurooppalaista menestystä, joka kuitenkin jäi tulematta.
– Nyt ajatellen se on erittäin ymmärrettävää. Hitler oli kuuma aihe 1970-luvulla, Panu Rajala huomautti.
Liian suomalaista
Veikko Huovinen sai kirjallisista ansioistaan runsaasti tunnustusta ja palkintoja. Kaivattu kansainvälinen menestys jäi kuitenkin uupumaan. Syitä on etsitty tekstien perisuomalaisesta viitekehyksestä ja kielestä, jonka joidenkin sanojen ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia suomea äidinkielenäänkin puhuville.
– Häntä ei ymmärretty muualla, se jurppi Huovista toisinaan, Panu Rajala vahvisti.