Hämeen Heimoliitto palkitsee aktiivisia hämäläisiä toimijoita Häme-teko -palkinnolla ja kunniakirjoilla. Vuosittain jaettava palkinto voidaan myöntää joko yksityiselle henkilölle tai yhteisölle hämäläisyyden – kotiseututyön tai kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.
Hämäläisyyden hyväksi tehdyn työn kirjo on monipuolinen. Häme-teko voi olla tapahtuma tai näytelmä, talkootempaus, kulttuurimaiseman hyväksi tehty työ, historiallisesti merkittävän rakennuksen kunnostaminen, jokin muu hämäläisen perinteen vaaliminen tai aiheesta kertova julkaisu.
Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan paraikaa vastaan: kirjalliset vapaamuotoiset ehdotukset tulee toimittaa 25.11. mennessä Hämeen Heimoliiton toimistolle.
Hämeen Heimoliiton hallitus valitsee palkinnon saajat joulukuun kokouksessaan. Palkittaville ilmoitetaan valinnasta kirjeitse. Hämeen Heimoliitto toimii historiallisen Hämeen maakunnan alueella. Nykyisin tuo alue muodostuu suurimmaksi osaksi Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnista.