Apu-lehden toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki kirjoitti koomikko Simo Salmisesta elämäkerran, johon tuli surumielinen sävy, mutta huumori kuplii alati tekstin pinnan alla.
Tuomas Marjamäki, olet lähtöisin Kangasalta. Kuinka kauan siellä elit ja minkä jäljen Kangasala sinuun jätti?
– Asuin Kangasalla puolivuotiaasta parikymppiseksi. Nyt olen asunut yli 11 vuotta Helsingissä, mutta pidän Kangasalaa edelleen kotiseutunani: siellä on suuri osa sukuani ja paljon ystäviä. Paikkakunnan historia kiehtoo minua erityisesti.
Miten törmäsit aikoinasi Simo Salmiseen?
– Tapasin Simo Salmisen ensimmäisen kerran vuonna 1998 Uuno Turhapuro -elokuvan kuvauksissa, joita seurasin Aamulehden toimittajana. Olin nauranut Simolle jo pikkupoikana Spede Showta ja Uunoja katsellessani. Insinööri Sörsselssön oli hahmoista minulle tutuin. Simohan näytteli melkein aina samanlaisia hölmöläisiä, joiden nimet vain vaihtuivat elokuvasta toiseen. Simo on Simo.
Moni muistaa varmaankin aina ensimmäisenä Speden, sitten vasta Salmisen. Miksi niin?
– Uuno Turhapuroja katsovat nykyään nekin, jotka ovat syntyneet vasta Speden kuoleman jälkeen. Siksi monet tuntevat Simon vain Speden kautta. Simon kulta-aika 1960-luvulla ei enää ole kaikkien tiedossa.
– Yllätyin elämäkertaa kirjoittaessani siitä, kuinka pieni sivujuonne Speden kanssa tehdyt työt Simon monipuolisen uran aikana ovat olleet. Simo oli kondiittorimestari, uima- ja pellehyppääjä, kuvanveistäjä, lasitaiteilija, laulaja ja viihdyttäjä, joka teki paljon keikkaa ilman Spedeäkin.
Miten aloit ideoida teosta?
– Näin Simon elämän tarinana, jossa on draaman kaari. Halusin kirjoittaa ikään kuin pitkän kertomuksen, jossa yksi asia johtaa toiseen – en uuvuttavaa ansioluetteloa, joita elämäkerrat usein ovat. Kirjaan tuli surumielinen sävy, mutta huumori kuplii silti aina pinnan alla.
– Simon oma ääni oli kirjassa tärkein. Haastattelin häntä 10 tuntia ja lisäksi kävin läpi yli tuhat lehtiartikkelia sekä jututin useita Simon tunteneita ihmisiä Vesku Loirista Hannele Lauriin, uimahyppykavereista Simon sukulaisiin.
Millainen ihminen Salminen on ja muistuttaako hahmojaan?
– Hän on äärimmäisen ystävällinen ja hyväntahtoinen ihminen, joka on joutunut välillä myös kärsimään tästä luonteenpiirteestään. Simo muistuttaa hahmojaan enemmän kuin monet muut näyttelijät, sillä hän ei ole varsinainen näyttelijä. Hän on rooleissaan aika paljon oma itsensä, tosin oikeassa elämässään huomattavasti fiksumpi!
– Simon roolit olivat aina tärkeitä sivurooleja, hän tasapainotti Speden ja Veskun räväkkää esiintymistä. Simo itse ei kaivannut huomion keskipisteeseen.
Mihin elämäkertoja tarvitaan ja mihin niiden suosio perustuu? Onko jokainen ihminen elämäkerran arvoinen?
– Elämäkertoja tarvitaan tallentamaan erilaisia ihmiskohtaloita ja sikäli meidän historiaamme. Suosioon on syynä ihmisten uteliaisuus kiinnostavia persoonia kohtaan.
– Mielestäni jokainen ihminen on elämäkerran arvoinen, mutta vain erikoistapauksista tehdään kirja suurelle yleisölle. Kirja kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun elämää on riittävä määrä kerrottavaksi.
– Joka iikan on hyvä tehdä jonkinlaiset muistelmat jälkipolvilleen. Itsekin olen pitänyt päiväkirjaa 10-vuotiaasta lähtien joka päivä.
Millainen on hyvä elämäkerta?
– Kuin romaani, jonka lukemista ei voi jättää kesken. Samalla kun päähenkilön tarina tulee kerrottua, pitäisi osata kuvata myös kirjan käsittelemää aikakautta ja maailmankuvaa.
– Hyvä elämäkerta sivistää ja auttaa ymmärtämään, eikä ole vain yksityiselämällä mässäilyä ja tirkistelyä tai päähenkilön egon pönkittämistä.
Mistä ominaisuuksista hyvät komediantekijät mielestäsi syntyvät?
– Tärkeintä on osata ajoitus: missä kohtaa vitsi kerrotaan ja mihin se lopetetaan. Nolottaa katsoa koomikkoa, joka nauraa omalle vitsilleen. Parhaat humoristit kertovat juttunsa vakavalla naamalla ja hauskuutta alleviivaamatta.
Onko sinulla lempikomediantekijöitä tai –hahmoja?
– Lista on loputon, mutta arvostan suuresti edesmennyttä ohjaajaa Ere Kokkosta, joka otti minut jo nuorena poikana mukaan elokuviensa filmauksiin. Spede–Vesku–Simo-kolmikko sekä muun muassa Pentti Siimes ja Heikki Kinnunen ovat omaa luokkaansa.
– Nykytekijöistä ihailen Aku Hirviniemeä ja Iina Kuustosta, kansainvälisistä tähdistä Chaplinia ja Frendit-sarjan käsikirjoittajia.
Millaisesta huumorista et pidä?
– Inhoan huumoria, joka tahallisesti ja ilkeästi satuttaa kohdettaan tai loukkaa erilaisten ihmisryhmien arvoja. Mielestäni Muhammed-pilapiirrokset ovat typeriä, vaikka sananvapaus niiden julkaisemisen sallisikin. Silti esimerkiksi vähemmistöistäkin voi vitsailla lempeästi, varsinkin jos he itse tekevät sen.
Osataanko Suomessa tehdä huumoria?
– Osataan, jos viitsitään. Se ei ole edes resursseista kiinni. Studio Julmahuvia tehtiin isolla rahalla, Kummelia pienellä budjetilla. Molemmat toimivat. Viime aikoina onnistumisiin voi laskea Putouksen.
– Suomalainen huumori menee aina metsään, kun matkitaan liikaa ulkomaalaisia. Meidän huumorimme on jäyhää ja sarkastista.
