Mikkolan Navetan Maaseudun tulevaisuus -dokumenttielokuvasarjassa on ensi lauantaina vuorossa viimeinen, mutta ei vähäisin elokuva. Joutilaat on kuvaus kainuulaisista nuorista miehistä, joille tulevaisuus tuntuu tarjoavan vain tyhjää kättä.
Virpi Suutarin ja Susanna Helken ohjaama elokuva valmistui vuonna 2001, ja se palkittiin Pohjoismaiden parhaana dokumenttina Århusissa Tanskassa. Filmi niitti mainetta myös muualla Euroopassa. Eikä syyttä, sillä elokuva on samalla kertaa koskettava, surkuhupaisa ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava kuvaus heistä, joita nousukausi ei voinut vähempää kiinnostaa.
Elokuvan esittelee lauantaina Mikkolan Navetalla dokumenttisarjan koonnut Eila Ranta. Ohjaaja Susanna Helke on mukana keskustelemassa, joka käynnistyy kello 14 alkavan elokuvaesityksen jälkeen.
Joutilasta menoa elämän taitekohdassa
Joutilaat kertoo parikymppisistä Hapasta, Bodista ja Lötköstä, jotka nukkuvat puolille päivin ja pörräävät illat autonrämillä wunderbaumit tuulilasissa heiluen.
Stereot huutavat, heitetään herjaa, vuodenajat vaihtuvat tuulilasin takana. Talvella palellaan pilkillä, kesällä juodaan kaljaa nuotiolla ja puhutaan autoista, akoista ja vähän työnhaustakin.
Käydään Helsingissä työnhakureissulla ja ollaan aika pihalla väenpaljoudessa. Avarista vaaramaisemista, ystävien, perheen ja oman reviirin hellästä huomasta ei hevin huvita muuttaa ruuhka-Suomen betonierämaihin. Silti työttömillä kainuulaisnuorilla on vaihtoehdot vähissä, yhä useampaa raksahommat vetävät etelään.
Elokuvan kuvaukset kestivät alkukesästä 1999 joulukuuhun 2000. Kameran edessä ällistyttävän luontevat päähenkilöt valikoituivat poikajoukosta, johon tuolloin kolmikymppiset ohjaajat sinnikkäästi kylän raitilla päivystäessään viimein saivat kontaktin. Pojat olivat kuvausten alkaessa 18–19-vuotiaita.
Suvereeneja päähenkilöitä
Hulppea dokumentti tekee tutuksi nuorten miesten elämää ja sielunmaisemaa tavalla, joka koskettaa vielä vuosikymmenen päästäkin. Nämä nuoret eivät ole syrjäytyneitä, sillä heillä on juuret tiukasti kotiseudun maaperässä, Ämmänsaaressa, joka on nykyisin virallisesti nimeltään Suomussalmi.
”Hapa” Harri Moilanen on vielä tiukasti perheessään kiinni. Äiti pitää pojastaan huolta, käy pojan rivitaloasunnossa pesemässä ikkunat ja tiskit, laittamassa verhot ja istuttamassa pihakukat.
”Bodi” Tero Kinnunen ja hänen tyttöystävänsä Hanne saavat vauvan kesällä 1999. Bodi on hämillään, eikä osaa jättää poikaporukassa ajelehtimista. Nuoripari eroaa pian ja vasta sen jälkeen Bodi kasvaa vastuuseen vanhempana.
”Lötkö” Jaakko Lähdesmäki oli luokkansa parhaita, kunnes päätti ryhtyä laiskaksi. Kuvausten alkaessa hän ei halua mennä töihin, vaan aikoo vain maata ja pyöriä kylillä ja kalastella.
Hän elelee kerrostalokaksiossa tyttöystävänsä kanssa. Lötkö vie edelleen likapyykit äitinsä pestäväksi. Äiti ja isä ovat selvästi hämmentyneitä poikansa lokoisasta elämäntavasta.
Elokuvan surumielinen pohjavire lähtee tiedosta, että päästäkseen elämässä eteenpäin nuorten on lähdettävä. Milloin Suomi alkoi jakautua kahtia?
– Pyrkimyksenämme on tuottaa elokuvataiteellisin keinoin runoutta ihmisen sisimmästä siinä paikassa, johon se on selviytymään heitetty. Jos elokuvamme kykenee välittämään näiden karismaattisten ja elämässään rimpuilevien joutilaiden kautta jotakin yleispätevämpää ihmisestä ja omasta ajastamme, olemme siitä onnellisia, ohjaajat totesivat.
Perhepäivä alkaa aamukymmeneltä
Navetalla on lauantaina sutinaa koko päivän ajan, sillä aamupäivällä MLL:n perhepäivä tuo touhupisteitä sekä pihalle että sisälle.
Ulkona pääsee paistamaan tikkupullaa partiolaisten kanssa. Sisällä on Kukkian Kädentaitajien, Luopioisten MLL:n ja kappeliseurakunnan puuharasteja, joissa huovutetaan, kuvioidaan kortteja perunoiden avulla ja tehdään paljon muuta.
Kello 10.30 alkaen voi ilmoittaa oman lemmikkikoiransa mukaan ensimmäisen kansalliseen lelukoiranäyttelyyn. Perhetapahtuma rasteineen on maksuton.
