Kuhmalahden miehet laittoivat alulle talvisodan ihmeen

06.12.2012 13:30

Markku Rauhalahti puhui Kuhmalahden itsenäisyysjuhlassa Pentosalissa.

Itsenäisyyspäivän vietto Kuhmalahdella alkoi perinteiseen tapaan Vehkajärven ja kirkonkylän sankarihaudoilla. Niihin on saanut viimeisen leposijansa 85 Kuhmalahden nuorta miestä, jotka talvisodassa ja jatkosodassa antoivat henkensä itsenäisyyden puolesta.

Kuhmalahtelaismiehet saivat tulikasteensa heti talvisodan alkajaisiksi. Everstiluutnantti Aaro Pajarin komentamassa Jalkaväkirykmentti 16:ssa taistelleet miehet olivat saavuttamassa talvisodan ensimmäistä torjuntavoittoa.

– Voitto Tolvajärvellä antoi suomalaisille uskoa siihen, että pienikin kansakunta pystyy tuloksellisesti taistelemaan suurvaltaa vastaan, Kuhmalahden itsenäisyysjuhlassa puhunut Markku Rauhalahti sanoi.

12.12.1939 käyty Tolvajärven taistelu vaati veronsa. Tolvajärvellä kaatui tuona päivänä 11 Kuhmalahden miestä. Kaikkiaan Tolvajärvi–Aittojoki -rintamalohkolla kuoli talvisodassa 25 kuhmalahtelaista.

 

Maanpuolustus on muutakin kuin aineellista maanpuolustusta, ja jokainen voi tehdä osansa, Markku Rauhalahti sanoi.

Suomen kohtalo olisi ollut Viroakin karumpi

– Itsenäisyyspäivänä ajatukset suuntautuvat väistämättä maamme käymiin vapaussotiin. Vapaussodiksi voimme kutsua vuonna 1918 käydyn vapaussodan ohella myös talvisotaa ja jatkosotaa. Jos sodissa olisi käynyt toisin, kuten olikin lähellä tapahtua, olisi kohtalomme ollut sama kuin Baltian mailla. Tai todennäköisesti kohtalomme olisi ollut vielä karumpi, koska olimme asein rajusti vastustaneet maamme miehittämispyrkimyksiä, Markku Rauhalahti arveli juhlapuheessaan.

Viron ankeat vaiheet neuvostotasavaltana tarjoavat käsityksen siitä, miltä Suomi veteraanien ansiosta säästyi. Rauhalahti sai omakohtaisesti kokea, ettei 50 vuoden alistus tukahduttanut virolaisten itsenäisyyshenkeä.

– Kävin Virossa muutaman kerran sen ollessa neuvostotasavalta ja tapasin sikäläisiä ammattiveljiäni. Heidän sisimmässään eli toivo: he uskoivat, että vapauden aika vielä koittaa. Vapaudenkaipuu oli vahva niin, että kun tilaisuus tuli, he pystyivät muodostamaan oman itsenäisen valtion, ja sittemmin hämmästyttävän nopeasti kehittämään sitä.

Markku Rauhalahti johtaa Tampereen Suomalaisen Klubin Suomen lippu -ohjelmaa. Hanke lisää kansalaisten lipputietämystä sekä kannustaa ihmisiä ja yhteisöjä siniristilipun käyttöön virallisina ja suositeltuina liputuspäivinä ja myös omien juhliensa yhteydessä.

– Valitettavan monen liikelaitoksen edessä liehuvat itsenäisyyspäivinäkin omat mainosliput ja -viirit ja monen omakotitalon pihassa lipputanko seisoo juhlapäivinäkin tyhjänä.

Rauhalahti on huomannut, että esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa liputus on yleisempää kuin meillä. Samoin talojen ovenpielissä näkyy enemmän omalippuja.

– Eikö meidän suomalaistenkin pitäisi osoittaa lipulla kansallisuuttamme enemmän?

 

Talvisota kohteli erityisen rankasti Kuhmalahtea ja Längelmäkeä. Yleensä kaatuneista kolmasosa tuli talvisodassa ja kaksi kolmasosaa jatkosodassa. Meillä ne menivät tasan.

Veteraanipolvi teki ihmeen kaksi kertaa

Markku Rauhalahti osallistui pari vuotta sitten reissuun, joka kiersi Sahalahden ja Kuhmalahden miesten jatkosodan taistelupaikkoja.

– Näimme paikkoja, joista isämme, setämme ja enomme olivat kertoneet kuten Jääski, Vuoksi, Äyräpää, Muolaa, Kivennapa, Valkeasaari ja Aleksandrovka. Todellisilla tapahtumapaikoilla historia tuli paljon lähemmäksi kuin lukemalla tai kuulemalla, juhlapuhuja totesi.

Reissulla poikettiin myös Kivennavan Lintulan kylässä, jossa ennen sotia sijaitsi Lintulan naisluostari.

– Lintulan nunnat ja pappismunkki tulivat kuhmalahtilaisille tutuksi, kun luostari oli vuosina 1940–1946 sotaa paossa Puntarin Ala-Hinkkalassa. Alkuun pitkäpartainen pappi pitkässä kaavussaan pelotti meitä lapsia. Mutta sen jälkeen kun hän antoi tupakkapussistaan meille makeiset, aloimme suorastaan hakeutua hänen seuraansa.

Vanhat kuhmalahtelaiset muistavat maatöissä autelleet nunnat. Neljä heistä sai lopullisen leposijan Kuhmalahden uudelta hautausmaalta. Kuuden vuoden evakon muistomerkiksi jäi sinne neljä ortodoksiristillä varustettua hautakiveä.

Pentosalin itsenäisyysjuhlan puhuja muistutti, ettei itsenäisyyden saavuttaminen ja säilyttäminen ole ollut itsestään selvää.

– Heti itsenäisyyden alkukuukausina vapaus jouduttiin lunastamaan katkeralla vapaussodalla, joka onnettomuudeksi kääntyi myös kansalaissodaksi. Ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin itsenäisyys jouduttiin taas asein ja verellä varmistamaan. Käytiin talvisota ja jatkosota.

Ikääntyvä veteraanikaarti alkaa olla jo sen verran heikossa kunnossa, että enää harvat jaksavat lähteä itsenäisyyspäivän juhlaan. Kuhmalahden juhlassa olivat mukana Esko Haaparanta ja Antti Lindholm. Vasemmalla pikkulottana toiminut Milja Haaparanta ja oikealla taidepappilan isäntä Teemu Luoto. Pöydän toisella puolella Monika Viitala.

Markku Rauhalahti sanoi, ettei Suomi hävinnyt sotia, vaan voitti itsenäisyyden, kansallisen itsemääräämisoikeuden ja vapauden.

– Se on ihme. Ihmeellä on kuitenkin tekijänsä. Korkeimman varjeluksen lisäksi sitä ihmettä olivat aikaansaamassa veteraanit ja heidän tukenaan lotat, pikkulotat ja sotilaspojat sekä tietenkin kotirintaman uurastajat. Tästä meidän on syytä olla nöyrästi kiitollisia.

Rauhalahden mielestä veteraanisukupolvi teki sotien jälkeen toisen ihmeen rakentamalla runnellun maan uudelleen.

– Toisinkin olisi voinut käydä. Sodan väsyttämä kansa olisi voinut lamaantua ja antautua ikään kuin virran vietäväksi. Sitä tietä olisimme pian menettäneet itsenäisyytemme.

Rauhalahden mielestä nykysukupolvella on velvollisuus huolehtia siitä, että edesmenneiden sukupolvien alulle laittama kehitys yhteiskunnassa jatkuu.

– Meidän vastuullamme on, että maan poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä toimii, että maamme talous pysyy vakaana, että suhteet naapurimaihin pysyvät hyvänä, että kansainvälinen yhteistyömme toimii ja että lapsemme saavat tiedollisesti, taidollisesti ja asenteellisesti hyvät eväät jatkaa yhteiskuntamme rakentamista. Valitettavasti on niitäkin, jotka vain odottavat ja vaativat yhteiskunnalta palveluksia, mutta eivät ole valmiita antamaan mitään vastineeksi.

Esko ja Milja Haaparanta.