Pukki löysi mökille

Missä olin, kun vuosituhat vaihtui, kun Suomesta tuli osa EU:ta tai kun markka vaihtui euroon?

Ei hajuakaan.

Sen sijaan muistan, millainen oli pörröinen olohuoneen matto, jonka vaaleita lankoja revin sohvapöydän alla kieriskellessäni, kun Martti Vainio juoksi Euroopan mestariksi vuonna 1978. Muistan, millä kohdalla vanhaa Hämeenlinnantietä ajoin, kun radiossa kerrottiin Kurt Cobainin kuolemasta.

Jokaisella ihmisellä on rajallinen määrä historiallisiin hetkiin liittyviä ”muistan missä olin” -kokemuksia. Sen sijaan henkilökohtaisesti tärkeitä hetkiä on painunut mieliin paljon enemmän. Jokainen pystyy palauttamaan mieliin kasapäin elämän iloisia ja surullisia merkkitapauksia.

 

Juhlapäivistä ikimuistoisin on kiistatta joulu. Tämän todistaa sekin, että suuri osa lapsuusvuosien mielikuvista liittyy jouluun. Jokainen pystyy muistamaan ainakin puolet kymmenestä ensimmäisestä joulustaan: missä pyhiä vietettiin, mitä paketista paljastui ja millaisia kommelluksia sattui.

Omista lapsuusjouluista puolet vietettiin mummoloissa vuoronperään. Lisäksi oli jokunen kotijoulu ja jopa etelän joulu. Siitä reissusta mieleen jäi surffaava joulupukki. Etelän joulussa tärkeintä oli se, että pukki oli käynyt matkan aikana kotona, vaikkei paikalla ollut ketään. Sinä vuonna joulu tuli viikon myöhässä.

Mutta se kaikkein ikimuistoisin joulu on mökillä vietetty joulu.

 

Pikku-Fiatille kaivettiin syvään lumeen potero maatalon pihaan mökkitien varren. Isä kahlasi muutaman sadan metrin matkan mökille hakemaan pulkkaa, jolla tavaroita alettiin kiskoa kohti mökkiä.

Lapsen kuvakulmasta katsoen lunta oli ainakin kainaloihin saakka. Pulkan kiskominen hämärtyvän korven keskellä vertautui myöhemmin Lahtisen kommentteihin Tuntemattomassa sotilaassa: ”isot miehet vetelee pulkkaa edestakaisin mettässä…”

Hikistä lähiöperhettä odotti kylmä mökki. Kyse ei ollut mistään hirsihuvilasta, vaan työmaaparakkia muistuttavasta lautarakennelma. Sen kylkeen oli kesällä valmistunut vanhempien makuuhuone ja kuisti. Pihalle oli noussut vanhoista purkuhirsistä sauna.

Ensimmäisen illan tuoksu ei ollut erityisen jouluinen. Pattereissa kärynneen pölyn kitkerä katku ei silti haitannut, kun mökkiin alkoi levitä lämpöä.

Ikkunan yläpuolella oli avohylly, jonka suojana oli Marimekko-kuvioitu verho. Syksyn viimeisenä mökkiviikonloppuna hyllyyn oli jäänyt näkkileipiä. Natisevaksi kostunut näkkileipä maistui iltapalalla taivaalliselta.

Mökki oli viileä ja kostea, kun käperryimme kerrossänkyihimme. Toiselta puolelta kiiltävä ja toiselta puolelta pehmeä peitto muuttui lämpimäksi ja kotoisaksi kääreeksi kylmää ja pahaa maailmaa vastaan, kun peiton veti pään yli ja puhalteli sen alle lämmintä ilmaa.

 

Aamulla ikkunoita koristivat jääkukkaset. Päivä ei käynyt pitkäksi pukkia odottaessa, sillä puuhaa piisasi. Upottavaan hankeen piti kaivaa polkuja piharakennuksille.

Lyhyt päivä alkoi hämärtyä aattoillaksi. Kuumaksi pörryytettyssä saunassa ei kauaa kestänyt. ”Löi siitä simaisen löylyn, mesilöylyn löyhäytti läpi kuumien kivien”, luki lämpömittarissa, jonka elohopeapatsas oli noussut pitkälti toiselle sadalle.

Kuumuuden olisi vielä kestänyt, muttei käryä, joka syntyi, kun hirsistä tihkuvasta pihka­n ja lahosuojan seoksesta muotoili sormien välissä möykkyjä, jotka heitettiin kuumille kiville sihisemään.

Mökki ei ollut rannalla, mutta talvella se ei haitannut, kun uimaan pääsi lumeen. Kotona oli vaikea ymmärtää, miksei taloyhtiön saunasta saanut mennä samalla tavalla lumeen möyrimään.

Löylyn lyömät veljekset viilettivät vohvelikangaspyyhkeeseen kääriytyneenä kimaltelevan tähtitaivaan alla kohti mökkiä. Ovella odotti herkullinen tuoksu, sillä jouluherkut oli katettu pöytään. Kuusen tuoksu tosin puuttui, sillä joulupuu ei mahtunut pieneen mökkiin, vaan sitä piti ihailla ikkunan läpi.

Kaiken aikaa taustalla kalvoi kuitenkin kaamea epäilys: entä jos pukki ei löytäisikään korven keskelle.

Huoli osoittautui turhaksi. Isä oli kuullut kopterin äänen, ja sieltähän lahjasäkki löytyi, pihan sähköpylvään juurelta.

 

Noin 35 vuoden takainen ikimuistoinen mökkijoulu oli nykymittapuulla mitaten melkoinen sissiretki. Pelkästään nelihenkisen perheen ja rottweilerin sekä joulutavaroiden ahtaminen pieneen autoon on ollut melkoinen taidonnäyte. Samoin parituntinen ajomatka vanhan Hämeenlinnantien jouluruuhkissa.

Vanhempana on vaikea ymmärtää, että näistä omista joulutohinoista muodostuu lapsille ikimuistoista nostalgiaa. Joulua rakentaessaan voi valita puitteet, muttei kuitenkaan sitä, mitä muistoihin lopulta tallentuu – kuten mökkijoulun kosteat näkkileivät tai pihkan haju saunassa.

Nykyaikana mökkijoulu ei olisi samanlainen erämaaseikkailu kuin lapsuudessa, sillä käytettävissä olisivat kännykät, telkkarit ja tietokoneet. Huolto- ja täydennysreissun tekisi kotiin parissakymmenessä minuutissa.

Jos joskus uskaltaisi järjestää samanlaisen mökkijoulun, löytäisiköhän pukki taas perille?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?