Terveyskeskusten lääkärivaje koko maassa on vakiintunut kuuteen prosenttiin

Kangasalan terveyskeskuksessa ei kärsitä lääkärivajeesta

Kangasalan terveyskeskuksen lääkäritilanne on hyvä. Terveyskeskusten lääkärivaje koko maassa on tuoreen selvityksen mukaan vakiintunut kuuteen prosenttiin, mutta Kangasalla vajetta ei ole.

– Ajoittain Oriveden ja Juupajoen terveyskeskuksessa yhteistoiminta-alueellamme on vajetta, mutta syksyn ajan sekin on saatu pääosin hoidettua, Kangasalan terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Sari Mäkinen sanoo.

Alueellinen vaihtelu Suomessa on edelleen suurta. Pienin alle prosentin vaje on Varsinais-Suomessa. Eniten hoitamattomia virkoja on Etelä-Karjalassa, 21 prosenttia. Yli puolet terveyskeskuksista ei kärsi lääkärivajeesta lainkaan.

Ostopalveluiden ja ulkoistuksien määrä koko Suomessa on edelleen pienessä laskussa. Kangasalan yhteistoiminta-alueella eli Kangasalla, Pälkäneellä, Juupajoella ja Orivedellä 1,5 lääkärin virkaa on ulkoistettu. Ulkoistetut virat olivat selvityksen tekohetkellä Oriveden lääkäripäivystyksen työpanos, joka vastaa yhtä virkaa ja Juupajoen 0,5 virkaa. Vuodenvaihteen jälkeen luku nousee 2,6:een, jolloin Juupajoen 1,6 lääkärinvirkaa on ulkoistettu, ja samoin Oriveden päivystys sopimuksella vuoden 2013 ajan.

 

Kangasalla riittävästi virkoja

Kyselyyn vastanneista johtavista lääkäreistä lähes 40 prosenttia kokee, että lääkärivakanssien määrä ei ole riittävä, vaikka kaikki virat olisi täytetty. Lisävirkojen tarvetta johtavat lääkärit perustelivat väestömäärän kasvulla, väestön sairastavuudella sekä viime vuonna laajentuneilla neuvola- ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksilla. Myös muita tehtäviä on siirtynyt erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon.

Kangasalan terveyskeskuksessa on lääkärinvakansseja 44,5 kappaletta.
Luku pitää sisällään työterveyshuollon virat, mutta ei psykososiaalisten palveluiden virkoja. Ensi vuodeksi Kangasalle on luvassa yksi uusi virka, geriatriaan erikoistuvan lääkärin virka Kangasalan terveyskeskus-sairaalaan.

– Vuodelle 2014 olemme esittäneet talousarvion suunnitelmassa nuorisolääkärin virkaa uutena virkana, muuten virkoja on Kangasalla riittävästi, Sari Mäkinen kertoo.

Suomen Lääkäriliitto selvitti johtavilta lääkäreiltä terveyskeskusten lääkäritilannetta 3. lokakuuta. Vastaukset saatiin kaikista 161 terveyskeskuksesta. Tutkimus on toteutettu yhteistyönä Sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja KT Kuntatyönantajien kanssa.

 

 

 

 

Yksi kommentti

  1. kysymys

    No minkähän takia sinne päivystysvastaanotolle ei sitten saada siihen toiseen tyhjään lääkärin vastaanottohuoneesen ketään lääkäriä purkamaan lähes jokapäiväisiä etanan vauhdilla purkautuvaa sumaa ?
    Vai eikö talon väki kenties vielä ole huomannut, että sekin tila on lääkärin vastaanottoon sopiva?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?