
Pälkäneläinen tekstiilitaiteilija Aune Mattila lähtee edustamaan Suomea maailman ensimmäisille Worl Art Games -taidefestivaaleille Kroatiaan ensi kesänä.
Worl Art Games on Kroatiassa syntynyt näyttelyidea, jonka tarkoituksena on esitellä kansainvälistä taidetta mahdollisimman monilta eri aloilta. Mukana ovat niin korutaide, kirjallisuus, tanssi kuin arkkitehtuuri ja lukuisia muita lisäksi. Idea on lähtöisin urheilun puolelta, jossa World Games -kilpailuissa kisataan sellaisissa lajeissa jotka eivät kuulu olympialaisten ohjelmaan tai ovat parhaillaan ehdolla olympialajeiksi.
Ajatuksena on, että festivaali tulevaisuudessa kiertää maasta toiseen joka toinen vuosi. Useissa kymmenissä maissa eri puolilla maapalloa toimii Worl Art Gamesin kansallinen komitea.
Pälkäneläinen Paul Tiililä on WAG National committee of Finlandin puheenjohtaja. Hän itse osallistuu näyttelyyn digital art -työllään ”All around the world”. Ne osanottajat, jotka eivät itse matkusta paikan päälle esittelemään töitään, osallistuvat näyttelyyn vain yhdellä teoksella.
Suomesta ensi kesän festivaaliin osallistuu tämän hetken tiedon mukaan viisi taiteilijaa.
Ensimmäinen näyttely ulkomailla
Aune Mattila osallistuu näyttelyyn paljon mainetta niittäneillä tilkkutöillään.
Worl Art Games festivaali ja näyttely kiertävät Kroatiaa 29.6.–10.7. Aune Mattilalla ja hänen miehellään Eskolla on siis edessä hyvinkin puolitoistaviikkoinen kulttuurimatka.
– Olen aivan innoissani! En olisi itse osannut reagoida tällaiseen mahdollisuuteen mutta Paul Tiililä kehotti minua lähettämään hakemuksen, johon tarvittiin CV ja valokuvia omista töistä. Kuukauden sisällä tuli sitten hieno kutsu tapahtumaan, Aune Mattila kertoo.
Nykyisin eläkkeellä oleva luokanopettaja on harrastanut tilkkutöitä jo pitkään. Hän on pitänyt omia näyttelyjä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin kotimaassa mutta World Art Games on hänen ensimmäinen näyttelynsä ulkomailla.
– En ole kilpailuhenkinen enkä jaksa panostaa kilpailuihin, mutta tällaiseen lähden mielelläni mukaan, hän kertoo.
Taiteilijoiden odotetaan itse olevan paikalla näyttelyssä esittelemässä töitään.
– Työt pitää itse asettaa esille niitä kuljetetaan eri kaupungeissa. Olen valinnut näyttelyyn kolme aika kookasta työtä. Siksi myös puoliso lähtee mukaan, auttamaan ripustamisessa ja kuljetuksessa, hän kertoo.
Aune Mattila on ollut aina käsityötaituri, mutta vasta tällä vuosituhannella hänellä on ollut aikaa uppoutua tekstiilitaiteeseen mielin määrin.
– Kiinnostuin tilkkutöistä jo työssäoloaikanani, mutta silloin ehdin tehdä niitä vain pienimuotoisesti. Varsinaisesti aloitin eläkkeelle jäätyäni eli noin 13 vuotta sitten. Olen osallistunut alan kursseille sekä kotimaassa että muissa Pohjoismaissa sekä Espanjassa Barcelonassa, hän kertoo.