Muistokirjoitus: Eeva Koivisto, o.s. Kauppi on poissa

Sukunsa toinen satavuotias

Eeva Vuokko Koivisto (os. Kauppi) kuoli 30.9.2012 Helsingissä sadan vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä.

Hän syntyi joululahjaksi vanhemmilleen 24.12.1911 Kreulan talossa Liedossa mutta jo lokakuussa 1912 muutti kapaloissaan Pälkäneelle, Salmentaka, Ali-Höllin taloon.

Vanhemmat pääsivät takaisin kotikonnuille. Äiti Lydia (Lyyli) oli syntynyt Kirmulan talossa Hauhon Sappeessa ja isä Kalle Puutikkalan Kuoppalassa. Perheellä oli lapsionnea eikä Eevalla ollut pulaa leikkitovereista Salmentakana. Vuonna 1922 sisaruksia oli jo kuusi.

Maaseudun lasten työ alkoi Suomen itsenäistymisen aikaan yleensä paimenessa.  Eevan lähimuisti horjui, kun sata vuotta oli täynnä. Vielä silloinkin säilyi mielessä, miten hän veljensä Sakarin kanssa ajoi lehmiä kotiin metsälaitumelta Umpilammelta.

Eevan jälkeen tuskin lienee ketään, jolla on omakohtaisia muistoja vuoden 1918 tapahtumista Pälkäneellä. Pohjois-Pälkäne säästyi pahoilta tuhoilta, mutta vaikeaa oli sielläkin.

Eeva oli seitsemän vanha, kun hän seurasi kotinsa ikkunasta pirtin pöydällä vatsallaan maaten, kuinka punaiset vetäytyivät Kuhmoisten taistelun jälkeen Salmentaan halki kohti Laitikkalaa ja Lahtea.

Raskas nuoruuden muisto oli sisar Rakelin kuolema tulehdustautiin vuonna 1930, kun antibiootteja ei vielä ollut. Perhe teki surutyön, tulivat lämpimät 30-luvun vuodet ja niiden jälkeen raastava sota-aika. Se tarkoitti pitkää sotareissua talon kolmelle pojalle. Onneksi kaikki palasivat elossa kotiin, kaksi heistä tosin kantaen sirpaleita kehossaan. Sodasta tuli hengissä kotiin myös talon vahvin hevonen Poku.

Eeva oli 1936 avioitunut Väinö Koiviston kanssa, joka oli omalta kylältä, Salmentaan kansakoulunopettajan poika. Yhdessä he kävivät viljelemään maata Juupajoella, missä Eeva teki sodan aikana sekä emännän että isännän raskaita töitä, kun Väinö oli rintamalla. Reijo-poika oli vasta alle kaksivuotias talvisodan syttyessä.

Eevaa pari vuotta nuorempi Saara-sisar oli vapaa rintamalotan tehtäviin ja ehti lomillaan paremmin myös auttamaan vanhempia Pälkäneellä. Saara osallistui ilmavalvontaankin Syrjänharjulta, kuten Sydän-Hämeen Lehdessä äskettäin kerrottiin. Pommittajien reitti kulki Onkkaalan järvimaiseman yli Tampereelle.

Eevan perhe muutti 1950-luvulla Tampereen kautta Helsinkiin, missä Eeva jäi leskeksi 1960-luvulla.

Vaikka Eeva vietti pääkaupungissa yli puolet pitkästä elämästään, puheessa säilyi hämäläinen nuotti. Samoin säilyivät nokkela ajatus ja hämäläinen huumori. ”Ei tehrä tästä numeroo” tuli kuin Sinikka Nopolan kirjoista.

Eeva seurasi lehtiä ja televisio viihdytti. ”Kauniit ja rohkeat” huvitti Eevaa niin kuin monia muitakin Suomen eläkeläisiä.

Lopulta tulivat vanhuuden vaivat. Kipeät polvet eivät vieneet Eevan elämäniloa, mutta pienen ja hoikan naisen kunto hiipui, kunnes elämä päättyi rauhalliseen kuolemaan. Liekö luvallista lääkärin enää kirjoittaa kuoleman syyksi ”vanhuuden heikkous”? Eevan tapauksessa se olisi ollut paikallaan. Hyväntuulinen vanhus nukkui pois.

Eeva Koivisto ei ollut suvussaan ensimmäinen, joka saavutti sadan vuoden korkean iän. Sitkeä nainen Maija Stiina Kirmula, Lyylin isomummo, syntyi 11.1.1801 ja kuoli 19.1.1901. Satavuotiaaksi yltäminen oli silloin erittäin harvinaista. Ei se ole vielä nykyisinkään aivan tavallista.

Reijolle ei suotu yhtä vahvaa terveyttä kuin äidilleen. Hän ehti valmistella Eevan siunaustilaisuuden, mutta ei itse päässyt siihen mukaan ja hän menehtyi 74 vuoden iässä 9.11.2012. Kaksinkertaista surua jäivät kantamaan Eevan tytär Ritva, veli Simo sekä laaja joukko Koivistojen ja Ali-Höllin Kauppien jälkeläisiä ja perheen ystäviä.

 

Pekka Kauppi

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston professori ja oli Eeva Koiviston kummipoika

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?