Osuuskuntamuotoisesta yritystoiminnasta tietoa jaossa

12.01.2013 14:44

Osuuskuntaneuvoja Mirja Taipale Tampereelta kertoo osuuskuntamuotoisesta yrittämisestä Luopioisissa Mikkolan Navetalla tiistaina 15. tammikuuta kello 10.  Tällöin on mahdollisuus saada sekä perustietoa osuuskuntatyyppisestä yrittämisestä että vastauksia asiassa askarruttaviin kysymyksiin.

Viime aikoina on eri puolilla Suomea perustettu paljon työosuuskuntia, joiden tarkoituksena on tarjota lähinnä lyhytkestoisia työtilaisuuksia jäsenilleen – esimerkiksi yrityksille tarjottavan tilapäisen työvoiman tai kotitalouksille tarjottavien kotitalouspalvelujen muodossa.   Mikäli joku harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä, osuuskuntamuoto saattaa olla hyvä tapa kokeilla, miten asiakkaita riittää tai kantaako liikeidea muuten.

Navetalla järjestettävä tilaisuus on kaikille avoin, eikä osallistuminen suinkaan edellytä liittymistä mihinkään osuuskuntaan. Tuokio saattaa kuitenkin antaa ideoita vaikkapa jonkin hankitun taidon tai harrastuksen muuttamisesta lisäansioiden lähteeksi.