
Petri Hilden tunnetaan Sydän-Hämeessä henkeen ja vereen lentopallomiehenä. Pälkäneen Vuoden valmentajana palkittu Hilpee on kuitenkin monipuolisempi urheilumies kuin yleisesti tiedetään.
Hän vetää aitoolaisille ensiluokkaiset ladut ja järjestää monenlaisia kuntoilutapahtumia koti- ja naapurikylillä. Hilpee-areenalla ja seudun muilla rantalentopallokentillä on tahkottu lukemattomia Hildenin järjestämiä turnauksia ja sarjoja.
Viimeisin aluevaltaus ovat juoksutapahtumat. Hilden ei itse ole mikään himohölkkääjä, mutta silti mies on kantavia voimia Aitoo trail -polkujuoksun ja Pihtisalmi Retro -maantiejuoksun takana.
– Lähdin mukaan, kun Anssi (Kukkonen) kysyi, Hilden sanoo.
Täksi kaudeksi Hilden laajensi reviiriään myös salibandyn pariin.
– Minulla oli tiistai- ja torstai-illat vapaana, hän perustelee joukkueenjohtajan ja otteluvalmentajan pestiään.
Viime kaudeksi kasattu SB Lujan kakkosjoukkue nousi heti ensi yrittämällä viitoseen. Askel nelosdivariin on isompi – etenkin kun kentällinen pelaajia lähti alkuvuodesta armeijaan.
Loppiaisena pelatuissa alkusarjan ratkaisupeleissä joukkue ei onnistunut ottamaan vaadittua voittoa, vaan jäi mahdollisimman niukasti ylemmästä jatkosarjasta. Niinpä nousu jää tänä vuonna haaveeksi.
– Ei salibandyssa niin kauheasti ole eroa lentopalloon. Molemmat ovat joukkuepelejä ja kentällä on suunnilleen sama määrä pelaajia, Hilden arvioi lähtökohtiaan toimia uuden lajin parissa.
Leipälajissaan lentopallossa mies on pysynyt tällä kaudella penkin takana. Viime kauden avaus- ja päätöspeleissä hän vielä hyppäsi kentälle. Vaikka kokemuksesta oli silloin hyötyä, Hilpee toivoo nyt, ettei kolmossarjajoukkue ajautuisi sellaiseen tilanteeseen, että hänen tarvitsi riisua verkkarit.