Liisa Anttila ollut vuosikymmenten ajan vakiokasvo, kun Luopioinen ja Pälkäne ovat palkinneet parhaita urheilijoitaan. Yleensä palkintotilaisuus sattuu talven tärkeimpien kilpailujen alle, kun hiihtosuunnistaja on kaivamassa kuntohuippua esiin. Niinpä vuodesta toiseen on saatu kuulla, kuinka lumileirit ovat sujuneet ja miten Anttila on onnistunut tasapainoilemaan sairauksien ja vammojen kanssa.
Tällä kertaa Anttila ei esitä sairauskertomusta, vaan luennoi innolla terveysliikunnan puolesta.
– Hiihto on parasta mahdollista liikuntaa. Siinä saa monipuolisesti rasitusta, eikä hiihto vammauta esimerkiksi juoksun tapaan, vaikka olisi kertynyt hieman painoa.
Anttila kehuu myös kotikontujensa ladut ja muun vapaa-ajan puitteet.
– Meillä lähtee Puutikkalassakin melkein kotiovelta mahtavat ladut. Ja jos hakee rankempaa profiilia, niin Sappeesta löytyy kansainvälisen tason luistelubaanat, joita hoidetaan lähes yhtä hyvin kuin mäkiä.
Syksyllä 39 vuotta täyttävä Anttila on viettänyt kolmisenkymmentä vuotta huippu-urheilijan elämää. Nyt hän opettelee normaalielämään. Se tarkoittaa, että kaikkeen olemiseen voi omaksua leppoisamman asenteen.
– Enää ei tarvitse miettiä, kuinka kauan voi istua paikallaan, etteivät jalat mene jumiin.
Useimmilla SM-tason urheilijoilla ei ole hajuakaan siitä, miten kokonaisvaltaista on kestävyysurheilijan elämä, kun haetaan rajoja maailman huipulla. Anttilalle se on ollut arkea vuosikymmenten ajan, sillä hän on kiertänyt kesät talvet suunnistuksen, hiihtosuunnistuksen ja hiihdon arvokisoja.
Puutikkalalainen olisi mahtunut jo vuosien ajan veteraanisarjoihin, mutta silti hän kävi vielä viime talvena kiusaamassa Suomen huippuhiihtäjiä. Liisa Anttila pitää takaa-ajokisan 11. tilaa vuoden parhaana saavutuksenaan, vaikka hän ylsi hiihtosuunnistuksessa kolmella matkalla mitalien tuntumaan.
Vapaa hiihtotapa on Anttilalle tutumpi, sillä hiihtosuunnistuskisoissa metsissä painellaan luistellen. Anttila katsoo silti kärsineensä SM-takaa-ajokisassa siitä, että perinteisellä hiihdettiin vain kolme kilometriä.
– Pidemmällä matkalla olisivat kestävyysominaisuudet tulleet paremmin esiin.
Viime talvi tuli liian nopeasti
Loukkaantumiset ovat varjostaneet Liisa Anttilan pitkää uraa. Viime talveen hän lähti poikkeuksellisen kehnoista lähtökohdista.
Kesällä repeytynyt takareisi vaati totaalimakaamista, eikä Anttila päässyt edellisvuosien tapaan tekemään edes vesijuoksua tai muita korvaavia harjoituksia.
– Talvi tuli turhan nopeasti. Kun piti kiristää ruuvia, niin pitkän loukkaantumisen aiheuttama tauko tuntui.
Muutamat hyvät suoritukset eivät osuneet arvokisoihin, ja siksi pitkä mitaliputki meni poikki.
Alkavaan talveen Anttila lähti uudella asenteella. Alla ei ole syksyn mittaista lumileiriä Alaskassa, vaan pikavisiitti Lapin ensiladuille.
Anttila opettelee nauttimaan urheilusta ja treenaamaan sen mitä tavallisen elämän lomassa ehtii. Silti hän voi kilpailla vielä huipulla, koska vuosikymmenten aikana rakennettu pohja on vankka.
– En minä voisi yhtäkkiä jäädä paikalleen, sillä tulisin hulluksi, jos en kävisi välillä tuulettumassa ja laittamassa endorfiinit liikkeelle.
Kauppatieteiden maisteriksi opiskellut Anttila on mukana strategisen kehittämisen projektissa Tampereen teknillinen yliopistolla. Lisäksi hän käy kouluilla opettamassa liikuntaa ja terveystietoa.
