Luja-Lukolle ensimmäinen kotitappio

18.01.2013 14:40

Pälkäneen Luja-Lukon valmentaja Petri Hildén kaipailee pälkäneläispelaajiin nykyistä näkyvämpää tunnetta ja joukkuehenkeä. Kahden hyvin puolustaneen joukkueen kohtaamisessa Pirkkalan Viri oli eloisampi ja otti pisteet erin 1–3 (25–22, 17–25, 19–25, 19–25). Lopputulos merkitsi samalla Luja-Lukolle kauden ensimmäistä kotitappiota.

– En tiedä oliko vähän kaikilla jotakin ylimääräistä jännitystä, josta ei päästy eroon koko pelin aikana. Kovaa peliä kyllä osasimme odottaa, Hildén sanoi ottelun jälkeen.

Ennen kaikkea Viri teki vähemmän virheitä kuin avauserän voittanut pälkäneläisjoukkue. Vielä ensimmäisessä erässä Luja-Lukon hyvin toiminut vastaanotto mureni toisessa erässä ja muuttui vastustajan petratessa syöttöjään vahvuudesta heikkoudeksi. Pelin suuntaa ei pystytty kääntämään kolmannessakaan erässä.

Neljäs erä – erityisesti sen alku – oli Luja-Lukon kannalta katastrofaalinen, vaikka eränumerot näyttivätkin samalta kuin kolmannessa. Kotijoukkue onnistui tekemään yhdessä ainoassa erässä kymmenen syöttövirhettä eli lahjoitti vastustajalle lähes puolet erävoittoon vaadituista pisteistä. Erässä edettiin tasatahtia aina 11–11-tilanteeseen, jonka jälkeen syöttöpeli kävi pälkäneläisille lähes ylivoimaisen vaikeaksi.

– Henkinen kantti taisi jotenkin pettää, valmentaja Hildén murehti.

Syöttöpeli ei ole muutenkaan luistanut kotisalissa toivotulla tavalla; sen pitäisi olla selkeä etu, mutta Viriä vastaan se oli lähinnä murheenkryyni. Luja-Lukon Hildénin mukaan joukkueessa etsitään nyt kuumeisesti keinoja oman pelin tason nostamiseen ja ennen kaikkea syöttöjen saamiseen jälleen raiteilleen.

Karkaa. Joulutauon pelaajaliikenne vei Ville Mattilan odotetusti Ruotsiin ja toi hieman yllättäen Kimmo Lehtelän takaisin riviin. Kuvassa hyppäävää Rain Annustetta ei nähty pälkäneläispaidassa enää Ylöjärvellä.

– Se syöttö pitää saada kohdalleen. Se on kuitenkin ottelun aikana ainoa tilanne, jolloin pystyy rauhassa keskittymään omaan suoritukseensa, valmentaja suomii.

Luja-Lukko pelaa vielä ennen ensi perjantaina isännöimäänsä KaLe-ottelua Ylöjärvellä. Pälkäneläisleirissä laskeskellaan, että voitto ylöjärveläisestä jumbojoukkueesta toisi sarjapaikan varmistumisen jo hyvin lähelle. Laskeskelun lisäksi pitää kuitenkin myös kentällä tapahtua – ja onnistua syöttöruudussa.