Riku Luotoharju, Jesse Malinen, Ilmari Siiroi, Julius Jatuli ja Oskari Sievola.
- Vauhtia riittää poikien viilettäessä Paavolanharjun jäädytetyllä kentällä.
Lätkäpeli on juuri päättynyt. Pipot huuruavat pakkasillassa, kun toisistaan mittaa ottaneet pelaajat kurvailevat kentällä ja kikkailevat kiekon kanssa. Joku kokeilee lämäriä.
– Pelataan, yksi huutaa, vaikkei hengitys ole vielä kunnolla tasaantunut edellispelistäkään.
Porukka käy yksi kerrallaan heittämässä mailansa keskelle kenttää. Oskari Sievola istahtaa selin mailoihin ja alkaa heitellä pelivälineitä sokkona vuorotellen molemmille kenttäpuoliskoille.
Kun omistajat luistelevat mailojensa luokse, joukkueet on jaettu ja peli on valmis alkamaan.
Paavolanharjun pienellä kentällä pyörivät nykyisin Pälkäneen parhaat pelit. Ne alkavat joka iltapäivä pian sen jälkeen kun naapuruston pojat ovat saapuneet koulusta kotiin. Vanhempien mielestä pelit alkavat turhankin varhain, sillä siinä ajassa ala-asteen viimeisten ja yläasteen ensimmäisten luokkien läksyjä ei ehdi hutaista. Kenttä hiljenee usein vasta iltayhdeksältä, kun sen laidalle viime talveksi saatu valo sammuu.
Leikkikentälle jäädytetyllä minikentällä pelataan torstai-illan napakassa pakkasessa kolme vastaan kolme -peliä. Parhaimmillaan mukana on ollut viitisentoistakin pelaajaa, ja kiekon perässä tah
kotaan jopa viisi tuntia putkeen.
Paavolanharjuun
tullaan kauempaakin
Vaikkei tuomaria olekaan, niin Paavolanharjussa ei pelata millään vankilasäännöillä. Täällä vannotaan nopean taitokiekon nimeen. Luistin liikkuu ja kiekko kulkee lavasta toiseen.
Mitään ei anneta ilmaiseksi. Jos alin pelaaja syyllistyy kikkailuun ja menettää kiekon, omissa soi armotta. Sitten lätkä kaivetaan maalista ja pelataan seuraava hyökkäys fiksummin.
Paavolanharjusta ei enää viitsitä lähteä Haanloukkaaseen tai urheilukentän kaukalolle. Nykyisin pelaajavirta käy toiseen suuntaan: Paavolanharjuun tullaan kauempaakin, koska sen keltaisessa valossa pelataan joka ilta.
Kaukalolla istuskellaan pukukopissa tai seisoskellaan siniviivalla ja lämitään. Paavolanharjun kentällä pukukopin virkaa tekevät leikkipuiston puupenkit. Siinä ei viitsi kovin kauaa palella. Ja laukoessa on parasta osua, muuten saa haeskella kiekkoa hangesta, koska maalin takana ei ole kaukalon laitoja eikä ”kanaverkkoja”.
Paavolanharjun areenan kotitekoiset maalit eivät ole aivan samankokoiset. Toisessa päädyssä kakkoskakkosesta tehtyyn kehikkoon on kiinnitetty rapuverkko. Toisessa päädyssä on hieman leveämpi metallimaali. Nuorten pelimiesten harras toive on, että kunnalta järjestyisi kentälle jostain kunnon maalit.
Viime talveksi kunta järjesti olennaisen parannuksen: kentän laidalle pystytettiin valopylväs. Keltainen valo syttyy illan hämärtyessä ja sammuu, kun nuorten miesten on aika suunnata iltapalalle.
Jos lunta on tullut kerralla paksusti, kunnan traktori käy auraamassa kentän. Yleensä kentänhoitajan tehtävät hoitaa kuitenkin kolan kanssa se, joka tulee ensimmäisenä paikalle.
Myös jäädytys hoidetaan itse. Riku Luotoharju kehuu, että kenttä saatiin kunnan luonnonjäistä ensimmäisenä luistelukuntoon.
– Välillä tuli peleihin muutama päivä taukoa vesisateiden vuoksi. Se nosti vähän kiviä pintaan, mutta onneksi jää ei ehtinyt mennä puhki. Se oli taas nopeasti pelikunnossa, kun vedettiin pari uutta kerrosta, nuori kenttämestari kertoo.
Hänen lisäkseen letkun varressa on viihtynyt muitakin junioreita.
Tänä vuonna kelit ovat suosineet, sillä paukkupakkaset ja suojasäät ovat jääneet vähin. Viime talvi oli paljon huonompi ja pelikausi jäi lyhyemmäksi.
Kommentointi on suljettu.