Sähköpostiini tupsahti viime viikolla tiedote, jonka mukaan suomalainen käyttää työmatkoihin keskimäärin 46 minuuttia päivässä. Kellotin piruuttani pari työmatkaa viikon aikana, ja kas: olen aivan keskivertosuomalainen tässä suhteessa. Matka Kangasalta toimitukseen Pälkäneelle vei ensimmäisenä päivänä 20 minuuttia, toisena 23 minuuttia.
Tiedote tiesi myös kertoa, että useimmin suomalaiset taittavat työmatkansa henkilöautolla yksin. Tämäkin pitää kohdallani paikkansa, kunhan olen ensin jättänyt leikki-ikäiset lapseni kotimme lähistöllä sijaitsevaan päiväkotiin.
Tiedotteesta kävi myös ilmi, että alle 10 000 asukkaan kunnassa kuten Pälkäneellä yhdensuuntaiseen työmatkaan käytetään noin 19 minuuttia. 10 000 – 49 999 kunnassa tai kaupungissa, esimerkiksi Kangasalla, yhdensuuntaiseen työmatkaan menee aikaa 22 minuuttia.
Työmatkan kellottaminen houkutteli tekemään muutaman laskutoimituksen. Jos käytän päivässä noin 40 minuuttia työmatkaani, viikossa työmatkani vievät noin 3,33 tuntia. Kuukaudessa sahaan Kangasala-Pälkäne-Kangasala -väliä 13,33 tuntia. Vuodessa eli 11 työkuukauteni aikana työmatkat lohkaisevat aikaa 146,67 tuntia eli 6,1 vuorokautta.
Vielä hurjemmiksi luvut muuttuvat, jos suoritan laskutoimituksia entisestä työpaikastani. Ajelin vastavalmistuneena toimittajana lähes päivittäin Tampere-Forssa -väliä. Edestakainen matka vei yleensä noin kaksi tuntia, joten viikossa penkkisulkeisia kertyi 10 tuntia, kuukaudessa 40 tuntia ja vuodessa 440 tuntia.
Näistä lukemista viisastuneena tulin siihen tulokseen, että ei ole ihan sama, miten työmatkani vietän. Usein aika kuluu radiota kuunnellen tai puhelimessa työ- ja kotiasioita hoidellen – saatanpa joskus laulaakin muutaman säkeen jotain erityisen tarttuvaa musiikkikappaletta. Automatkat ovat myös hyvää aikaa ideoida seuraavia työhaasteita: radiokanavia kuuntelemalla saa monesti hyviä juttuideoita. Kanssatienkäyttäjiä seuraamalla olen saanut vaikutelman, että automatkat taittuvat muiltakin kuskeilta samansuuntaisissa puuhissa.
Tekstiviestien kirjoittamista, kameran näpräystä tai muiden laittomuuksien tekoa kesken ajon en harrasta. Kokemus on osoittanut, että tällainen peli ei kannata. Olinpa nimittäin jokunen vuosi sitten ajamassa juttukeikalta Urjalasta Forssaan. Keksin kesken matkan alkaa selata keikalta ottamiani valokuvia kamerani näytöltä. Ajelin 80 kilometrin tuntinopeusrajoituksella varustettua pientä maantietä (tai näin luulin), kun vastaani ajoi siviilipoliisiauto, jonka kylläkin huomasin vasta kun se ajoi jo takanani vilkut päällä.
Pysähdyin tien laitaan ja mietin, mihin laittomuuteen olin syyllistynyt. Oletin poliisien huomanneen, että selailen kameraani enkä keskity ajamiseen sen takia täysipainoisesti. mutta kyse olikin huomattavasta ylinopeudesta: olin yhtäkkiä tullut tienpätkälle, jolla nopeusrajoitus laski 80:stä 50:een. En ollut huomannut nopeusrajoituksen muuttumista, ja seurauksena oli tuntuva ylinopeus, tuntuvat sakot ja toimittajan punehtuneet posket. Se oli kallis juttureissu, mutta arvokas opetus.
Kolumnissa mainitut työmatkatiedot perustuvat vakuutusyhtiö Ifin YouGov Finlandilla teettämään kyselytutkimukseen.