Toimittajan ominaisuudessa pääsin tutustumaan mielisairaalaan. Ylilääkäri myönsi luvan, kun olin epäillyt sairaalan salailevan jotakin potilaiden kohtelussa.
Hoitajan kanssa aloitimme kierroksen suljetulta osastolta. Tupakkahuoneessa kyselin, miksi kukin on täällä. Eräs potilas kertoi, miten häneltä paloi roskapussi, johon ihmettelin, pelkästäänkö sen vuoksi mielisairaalaan.
– Nooo, paloi se keittiökin, potilas kertoi.
Lopulta selvisi, miten koko talo oli palanut ja hän sen sytyttänyt.
Yksi potilas kysyi, oletko normaali ihminen, ja kertoi tarinan, miten oli hypännyt linja-autoon hesassa, kysynyt jokaiselta ihmiseltä saman kysymyksen. Kukaan ei ollut myöntänyt olevansa normaali, kuten en minäkään.
Erään ruokapöydän ääressä kysyin hoitajalta, miten uskonnolliset järjestöt pääsevät vaikuttamaan täällä potilaisiin. Samalla ruokapöydästä nousi nainen, joka hyvin näreissään tokaisi.
– Kamalaa mitä te puhutte, täällähän tulee ihan hulluks, eikä luvannut enää milloinkaan tulla mielisairaalaan.
Kahvilassa potilas osti viisi pullansiivua ja omaan mukiin kahvia. Juotuaan ja syötyään hän lähti, unohtaen mukinsa meidän pöytään. Vähän ajan päästä hän tuli hengästyneenä paikalle ja tokaisi, vai meinasit osaston mukin viedä ja teräsmuki vielä. Lähtiessään vilkaisi taakseen teräsmuki kädessä, joten silloin hänen katse hieman pelotti.
Lupasin järjestää sairaalaan tanssit. Robin (Esa Simonen) lauloi, minä yritin tanssittaa potilaita.
Eräs rouva katsoi rannekelloa, kun hain häntä tanssiin. Hän sanoi, ettei nyt millään ehdi tanssimaan, kun hetken päästä hän aloittaa erittäin vaativan leikkauksen Sveitsissä. Siellä hän istui koko illan.
Kolme nuorta oli opetellut lauseen, miten toiset ovat nuoria, mutta me todellisia ongelmanuoria.
Eräs nuori kävi lukuisia kertoja soittamassa kotiin, eikä kotoa vastattu. Lähtiessämme sama nuori käveli puhelinkoppiin. Mikähän siinä on, kun he eivät vastaa, Robin kysyi. Sitä mietittiin hiljaisuudessa.
Harvoin olen tavannut niin miellyttäviä ja ihania ihmisiä kuin mielisairaalassa. He ovat rehellisiä, he ovat herkkiä, sillä typerykset eivät sekoa milloinkaan. Rakastan näitä ihmisiä.
Jouni Saltbacka
