Talitiaisia, keltasirkkuja ja sinitiaisia näkyi pihoilla ja puistoissa eniten, kun pirkanmaalaiset vuosi sitten tarkkailivat talvilintuja. Samat tutut lajit nousevat todennäköisesti kärkeen taas viikonloppuna, kun BirdLife Suomi järjestää kahdeksatta kertaa Pihabongaus-tapahtuman.
– Tänä talvena mustarastaita tuntuu olevan tavallista runsaammin hyvän marjasyksyn jäljiltä. Nyt ruokintapaikat ovat tärkeitä mustarastaille, BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo.
Pihabongauksen tarkoituksena on saada mahdollisimman monet tarkkailemaan talvisia kotipihan lintuja. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta sekä kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta.
Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 15 000 ihmistä yli 10 000 pihalla ympäri maan. Pirkanmaalta ilmoitettiin yli 31 000 lintuyksilöä.
Pihabongaus järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 26.–27.1. Suomen lisäksi myös Virossa, Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa.