Moni muistaa ikuisesti kuinka tarttui ensimmäistä kertaa vapisevin käsin mikrofoniin yleisön edessä. Toisista taas paljastuu ujon ja esiintymiskammoisen kuoren alta suurenmoinen esiintyjä, kun tuttu kappale lähtee soimaan ja sanat alkavat rullata ruudulla.
1990-luvun taitteessa Japanista Suomeen rantautuneesta karaokesta tuli nopeasti täkäläistä kansanhuvia. Karaoke pitää monta kyläbaaria elävänä ympäri vuoden. Se tarjoaa syyn lähteä liikkeelle monelle sellaisillekin, joita ei muuten saisi lähiravintolaan iltaa istumaan.
Pienillä paikkakunnilla laulajat tulevat nopeasti tutuiksi. Kesäaikaan Sydän-Hämeen karaokeillat saavat uutta väriä, kun mukaan tulevat mökkiläiset. Talvella taas vaihtelua tuovat Sappeen Vohvelin karaokeillat.
Alun perin Vohvelin perjantaiset karaokeillat toivat ohjelmaa karavaanareille ja Sappeen majoittujille. Sana tunnelmallisista illoista kiiri myös lähiseuduille, ja nyt myös sydänhämäläislaulajat ovat löytäneet Vohvelin, johon lähdetään monesti isommalla porukalla.
Vohvelin karaokeillat jatkuvat huhtikuulle saakka perjantaisin.