
Pälkäneen Luja-Lukon 13-14-vuotiaat C-pojat ottivat viikonloppuna haastajasarjan pronssia Vantaalla pelatussa Ricoh-koripalloturnauksessa. Ainoan tappionsa pälkäneläiset kärsivät välierässä helsinkiläiselle WarttiBasketille, joka lopulta voitti turnauksen.
Luja-Lukko kohtasi perjantaina avausottelussa Kaukasten Voiman. Pelistä ei muodostunut mitään klassikkoa, sillä pälkäneläiset olivat paljon taitavampia. Kovien sarjapelien rutinoima Luja-Lukko vei ottelun 69–20.
– Oli hienoa nähdä, että tasoerosta huolimatta joka poika pyrki pelaamaan niin kuin on opeteltu. Tämä näkyi lukuisina riistoina, joista saimme nostella helppoja koreja, valmentaja Kimmo Ketola kehuu.
Harjoittelun jälki näkyi myös viisikkopelissä: pälkäneläiset liikuttelivat palloa monipuolisesti ja loivat solkenaan tilanteita ja vapaita heittopaikkoja. Roope Taipale ja Heikki Kivistö laittoivat molemmat kaksi kolmosta sisään ja pitivät muutenkin pelin ohjat käsissään.
Isot pojat Iiro Asikainen, Alex Ingman ja Jesse Malinen veivät levypallot kentän molemmissa päissä. Kaikki kahdeksan poikaa pääsivät pisteille. Ilmari Siiro heitti 19 pistettä, Roope Taipale ja Iiro Asikainen 16. Ottelun taistelijaksi valittiin Roope Taipale.
Lauantaina vastassa oli lohkon kaksi muuta joukkuetta Leppävaaran Pyrintö ja Vantaan Pussihukat. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli LePy. Juoni oli sama kuin perjantainakin: Pälkäneen pojat hallitsivat ottelua selvästi ja veivät voiton lukemin 67–10. Ottelun tsempparina palkittiin Heikki Kivistö.
Menestyksen sokaisema Luja-Lukko lähti Pussihukat -ottelun takki auki. Alkuhetkien herättelyn jälkeen peli kääntyi kovalla puolustuksella pälkäneläisille, ja puoliajalla eroa oli jo 32 pistettä. Toinen puolisko oli enää muodollisuus, mutta Luja-Lukon pojat jaksoivat pitää pelissä oman intensiteetin ja ero venähti lopulta 62 pisteeseen. Ottelun tsempparina palkittiin Alex Ingman.
Päivän parhaita pistemiehiä olivat Iiro Asikainen 25/22, Alex Ingman 9/14, Eetu Rautanen 3/10, Roope Taipale 4/4, Ilmari Siiro 10/5, Heikki Kivistö 12/4 ja Jesse Malinen 4/23.
Välierässä kirvelevä tappio

Luja-Lukko vei alkulohkonsa kolmella ylivoimaisella voitolla ja lähti tavoittelemaan finaalipaikkaa. Välierässä kohdattiin helsinkiläinen WarttiBasket.
Ottelu oli pälkäneläisittäin todella vaikea. Puolustuksessa tuli harmittavia nukahduksia ja hyökkäyksessä pallo ei pomppinut koriin hyvistäkään paikoista. Puoliajalla Luja-Lukko oli tappiolla 12 pistettä.
Toisella puoliskolla peli oli tasaväkistä ja ero pysyi sitkeästi noin kymmenessä pisteessä. Lopussa vastustaja pelasi pitkiä hyökkäyksiä, eivätkä pälkäneläiset saaneet niitä ajoissa poikki. Niinpä turnauksen ensimmäinen tappio kirjattiin kirvelevästi 31–41, ja matka jatkui pronssiotteluun. Ottelun tsempparina palkittiin Iiro Asikainen.
Pälkäneläiset huuhtoivat kylpylässä tappion mielestä ja hakivat tsemppiä pronssiotteluun, jossa vastaan asettuisi Pussihukat.
Jo pronssiottelun lämmittely jo osoitti, että henki oli taas päällä. Pojat haluavat näyttää, että välierä tappio oli harmillinen työtapaturma – vaikka vastustaja pelasikin yhden kauden parhaista otteluistaan.
Pussihukat olivat saaneet vahvistukseksi biddy-joukkueeseen valitun pelaajan. Joukkue onnistuikin kiusaamaan pälkäneläisiä hieman paremmin kuin lauantaina, mutta Luja-Lukon voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Pronssimitalit irtosivat lukemin 63 –21. Ottelun tsempparina palkittiin Jesse Malinen.
Mitalipelipäivän pistemiehiä olivat Iiro Asikainen 10/21, Ilmari Siiro 9/10, Jesse Malinen 2/13, Alex Ingman 5/5, Roope Taipale 0/7, Eetu Rautanen 0/5, Heikki Kivistö 5/0 ja Julius Jatuli 0/4.
Koripallon Ricoh-turnaus, C-poikien challenger-sarja, lohkopelit:
Luja-Lukko – KaVo 69–20
Luja-Lukko – LePy 67–10
Luja-Lukko – PuHu 82–20
Luja-Lukko | 3 | 3 | 0 | 218-50 | 6 |
PuHu | 3 | 2 | 1 | 109-150 | 4 |
KaVo | 3 | 1 | 2 | 109-163 | 2 |
LePy | 3 | 0 | 3 | 79-152 | 0 |
Välierä: Luja-Lukko – WB 31–41
Pronssiottelu: Luja-Lukko – PuHu 63–21
Loppusijoutukset: 1) WB, 2) SalPa, 3) Pälkäneen Luja-Lukko, 4) PuHu, 5) HNMKY, 6) Vaasan Salama, 7) KaVo, 8) LePy.