Mustaa valkoiselle

Helsingin Sanomat on uudistunut merkittävämmin kuin aikoihin pitkän ja kunniakkaan historiansa aikana. Se, että kenraalikuvernööri Bobrikoff määräsi viime vuosisadan alussa Päivälehden lopetettavaksi, oli tietenkin iso muutos, niin kuin sekin että lehti tuli Helsingin Sanomat -nimisenä takaisin kehiin.

Tämän vuoden muutos onkin jo seuraavana listalla. Lehti siirtyi tabloid -kokoon, Sydän-Hämeen Lehden suuruiseksi.

 

Tapasin tässä yhtenä iltana HS:n päätoimittajan Mikael Pentikäisen hänen työhuoneessaan Sanomien lasitalon yläkerrassa. Marko Bjurströmille ja nelostelevisiolle rakennettiin uutta studiota kovalla rytinällä samassa kerroksessa.

Mikael oli tyytyväinen uudistetun lehden suunnittelutyöhön. Eikä ihme, sillä työ oli ollut raskas, ja nyt alkoivat tulokset näkyä.

Myös sisältö on avartunut sitten lehden pitkäaikaisen demarijohdon. Mikaelin isä on jumaluusopin tohtori ja veli Kirkon ulkomaanavun johtaja. Mikael on ymmärtääkseni kaikin tavoin sitoutumaton.

Vain kaksi neuvoa pystyin pyytämättä antamaan:

1) Kova uutinen on myös kuvitukseltaan aina mustavalkoinen.

2) Uutisen ja mielipiteen välisten otsikoiden eron pitää olla selkeä. Uutisen tunnistaa mielipidettä painavammasta kirjasinlajista.

Näytekappaleissa näitä neuvoja ei ollut noudatettu, mutta nyt lehti paljastaa myös uutistensa arvon.

Monenlaisia uutisia onkin kolmessa viikossa Suomessa ilmestynyt, myös muissa lehdissä ja televisiossa.

Ehkä merkittävin on television uutissarja, jossa kerrotaan Suomen olevankin ruotsalainen. Sarjaa on rahoittanut suomenruotsalainen säätiö. Hyvä, ettei rahoittajaksi ilmestynyt Suomi–Venäjä -seura.

 

Suomi on käynyt Venäjää ja Neuvostoliittoa vastaan yhdeksän sotaa, joista ensimmäiset sadat vuodet olivat uskonsotia. Yksi rajoista pysäytettiin Moskovan ja Konstantinopolin sopimuksella Luopioisten ja Pälkäneen välille.

Tämän seutukunnan todellisiin tietomiehiin kuuluva Jarkko Pihkala muistuttaa, että esimerkiksi sellaiset nimet kuin Holja ja Rulja ovat ortodoksisen maailman muistoja. Jos mökkiläisillä olisi jokin painoarvo, minäkin kuuluisin katolisesta ja Luteeruksen opista vääräuskoisten puolelle 400 metrin päähän.

Mitä kahteen viimeiseen sotaan tulee, torjuntavoitto kirjattiin, vaikka loppusuoralla Neuvostoliiton lisäksi vihollisiamme olivat myös Yhdysvallat, Englanti että Ranska.

 

Kalervo Kummola, Suomen vaikutusvaltaisin urheilujohtaja, on joutunut tulilinjalle. Miksi?

Siksi, että kahta suomalaista maajoukkuekiekkoilijaa epäiltiin HIFK:n valmentajaksi siirtyneen Raimo Summasen KHL -joukkueessa kannabiksen käytöstä.

Kummola räjähti tuosta Urheilulehden hälyuutisesta ja tuomitsi kannabiksen käytön jyrkästi, vaikkei teko sinänsä olisi 40 euron rikesakkoa suurempi eikä se ole dopingia, jos kohta kielletty.

Saatuaan tarkat tiedot testistä, jossa sekä Komarovin että Salmelan arvot olivat olleet seuran sisäisessä testauksessa negatiiviset, Kummola jyrähti jälleen.

Nyt oli kohteena ilkeä Urheilulehti, jonka toimittaja Sihvonen on vuosikausia jahdannut dinosaurukseksi nimeämäänsä Kummolaa kesät talvet.

Jääkiekkoliiton mainetta tuskin pystyy tässä asiassa parantamaan muu kuin oikeusistuin, jos sekään.

 

Huomattava uutinen oli myös lesbon ja vasemmistolaisessa perheyhteydessä elävän Johanna Korhosen erottaminen Lapin Kansan päätoimittajan tehtävästä ennen työn alkamista ja Alma Median toimitusjohtajan siitä saama sakkotuomio.

Vaikka Korhonen ei ollut kertonut taustoistaan sitoutumattomalle työnantajalle, hän sai suuresti paisutellun taisteluvoiton.

Aamulehden kannattaa maksaa saamansa sakot saman tien tietoisena siitä, ettei ärhäkkää Korhosta valita vahingossa ainakaan tamperelaislehden johtoon.