Lätsä-Pekka: Maaliskuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta Pekka Päivärinnan historiallisesta mestaruudesta

Maailman ensimmäinen ja Suomen ainoa maastomestari

”Ruuhka on melkoinen, kun 150 maailman huippujuoksijaa sulloutuu lyhyen lähtösuoran jälkeen kapealle reitille.”

Nykyisin joka toinen vuosi juostavat maastojuoksun MM-kisat ovat maailman kovimmat juoksukilpailut. Mukana on joukkueellinen Kenian ja Etiopian juoksukoneita.

Olympialaisissa ja yleisurheilun MM-kisoissa jaetaan mitalit 12 juoksumatkalla. MM-maastoissa maailman kaikki parhaat kestävyysjuoksijat asettuvat samalle viivalle; niin sileiden kuin estematkojenkin menijät mailerista maratoonareihin.

Maaston maailmanmestaruudesta on juostu vuodesta 1971 alkaen. Ensimmäinen virallinen mestari kruunattiin vuonna 1973. Maalinauhan katkaisi Belgian Waregemissa Pekka Päivärinta. Hän on edelleen ainoa suomalaismies, joka on voittanut MM-maastot. 17. maaliskuuta Lätsä-Pekan suuresta päivästä tulee kuluneeksi 40 vuotta.

Pekka Päivärinta muutti huippuvuosiensa jälkeen Kangasalle. Vatialassa asustava maastomestari ei yltänyt ratakisoissa suuriin voittoihin. Rakennustyömaalla sattunut selkä haittasi harjoittelua 1970-luvun puolivälistä alkaen, ja mies lopetti kilpauransa 1980-luvun taitteessa.

 

Kova alkuvauhti on pakko kestää

Suomessa maastojuoksukisat järjestetään usein pururadoilla, jotka on rakennettu vesitornin juurelle pitäjän korkeimmalle kukkulalle. Maailmalla sen sijaan juostaan tasaisemmilla reiteillä. Alustat ovat usein nurmipintaisia. Matkalla juoksijoiden rytmiä rikkovat esteet ja jopa ojanylitykset. Monesti ainakin osa radasta voi olla upottavan pehmeää.

Tällainen oli myös ensimmäisen MM-kisan reitti. Se sopi maailman estejuoksueliittiin lukeutuneelle Pekka Päivärinnalle.

– Waregemissa kierrettiin kolmen tai neljän kilometrin lenkkiä, mies muistelee.

Hän oli ollut mukana jo edellisvuosien kisoissa, joilla ei ollut vielä virallista MM-arvoa. Kokemuksesta Päivärinta tiesi, että ensimmäiset kilometrit pitäisi painella rajulla vauhdilla, jos aikoi mukaan kärkikamppailuun.

Ruuhka on melkoinen, kun 150 maailman huippujuoksijaa sulloutuu lyhyen lähtösuoran jälkeen kapealle reitille. Jos ei päässyt heti alkumatkasta kärkiporukkaan, sinne olisi vaikea nousta matkan varrella. Mutkikkaalla ja pehmeällä reitillä ohittelu ei ollut helppoa, sillä silloin joutui pois pitävimmiltä ja nopeimmilta juoksulinjoilta.

Päivärinta kävi hakemassa vauhtia viikko ennen MM-maastoja juostuista EM-hallikisoista.

– Tiesin, että 3000 metriä pitäisi kulkea hallissakin alle kahdeksaan minuuttiin, jos mieli menestyä MM-maastoissa.

Belgian Emiel Puttemans voitti Rotterdamin hallikisan hurjalla ajalla 7.44. Päivärinta juoksi EM-pronssia edelleen voimassa olevalla Suomen halliennätysajalla 7.52,97.

 

Pekka Päivärinta katkaisemassa ensimmäisten MM-maastojen maalinauhaa. Kintereillä Espanjan Mariano Haro.
Kuva: Kari Sinkkonen

Voitto ratkesi maalisuoralla

MM-maastokisa lähti suunnitelmien mukaisesti. Pekka Päivärinta oli lähtörynnistyksen jälkeen mukana kärkikymmenikössä.

Raskaalla maastoradalla pidettiin hurjaa noin kolmen minuutin kilometrivauhtia. Päivärinta pysyi mukana kärkikahinoissa, kunnes Espanjan Mariano Haro nykäisi puolisentoista kilometriä ennen maalia.

– En uskaltanut lähteä Haron vauhtiin, sillä ajattelin, etten millään jaksa miehen kyydissä maaliin saakka.

Myös Haron vauhti tasaantui pari sataa metriä myöhemmin. Väsähtänyt espanjalainen kolusi viimeisen ojan pohjia myöten, ja Päivärinta saavutti karkulaista myös esteillä.

Miehet tulivat tasatahtia maalisuoran päässä olleelle esteelle.

– Olin jo edellispäivänä katsonut, että jos jää kirin varaan, niin kannattaisi aloittaa vasta sen jälkeen, ettei vain kompuroi.

Taktiikka toimi: Lätsä-Pekka rynnisti maaliin ykkösenä kymmenyksen erolla ennen espanjalaista. Suomalaismenestys oli muutenkin mukavaa: parikymmentä sekuntia voittajalle hävinnyt Tapio Kantanen juoksi Uuden-Seelannin Rod Dixonin kannoilla neljänneksi.

Maalinauhan irvistäen katkaisevan Päivärinnan valokuvasta muodostui lähes samanlainen ikoni kuin Münchenin stadionin nurmelle olympiakympillä kaatuneen Lasse Virenin kuvasta.

Mestarilla itsellään ei kuitenkaan ole kirkkaita muistikuvia maaliviivalta eikä sen jälkeisistä tapahtumista. Häntä revittiin haastatteluihin, palkintoseremonioihin ja kättelemään kuningasta.

– Muistan, että olin illalla täysin loppu. Kun muut lähtivät kaupungille, minä jäin hotellille nukkumaan.

 

Nykyjuoksijoilta on viety usko

Maastojuoksun maailmanmestaruuksista kilpailtiin vuoteen 2011 saakka joka vuosi. Nykyisin kilpailu järjestetään joka toinen vuosi.

Ensimmäisestä virallisesta MM-kisasta tuli kymmenen vuotta sitten kuluneeksi 30 vuotta. Ensimmäinen maailmanmestari oli Sveitsissä juostujen kisojen kunniavieras. Pekka Päivärinta jakoi palkinnot miesten kisan parhaille.

Sveitsissä juhlivat totuttuun tapaan Kenian ja Etiopian miehet. Heille juoksu tarjoaa ponnahduslaudan uuteen elämäntasoon. Suomalaisia ei ole näkynyt kärkikahinoissa vuosikymmeniin.

Pekka Päivärintaa ei ihmetytä se, etteivät suomalaisnuoret enää koettele rajojaan.

– Meillä toitotetaan, ettei puhtailla keinoilla pääse urheilun huipulle ja ettei rehellisellä työllä pärjää elämässä. Kuka silloin viitsii edes yrittää?

Päivärinta juoksi sianlihan ja ruisleivän voimin maailman huipulle. Hän on vakuuttunut siitä, että sama onnistuu edelleen, jos on valmis panostamaan harjoitteluun samaan tapaan kuin hän aikanaan.

 

 

Ensimmäisissä MM-maastoissa ylitettiin matkan varrella myös oja.
Kuva: Kari Sinkkonen

 

”Kiri rakennettiin 400 metrin mäkiloikilla”

Hurja harjoittelija: Pekka Päivärinta treenasi työn lomassa kovempaa kuin kukaan muu

29,4 kilometriä päivässä

Suomi juostiin maailmankartalle jo ennen kuin maa edes itsenäistyi. Sotien jälkeen menestys oli vaatimattomampaa. Vuosikymmenten ajan voitiin vain muistella Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kultaisia vuosia.

1960-luvun lopulla kestävyysjuoksun uutta nousua oli pohjustamassa Arthur Lydiard. Vuonna 1967 kestävyysjuoksun päävalmentajana aloittanut uusiseelantilainen kiersi pitkin maata julistamassa oppejaan.

Syksyllä 1967 Lydiard luennoi Kaarinassa. Paikalle oli kokoontunut urheilijoita ja valmentajia. Heidän joukossaan istui myös 18-vuotias Pekka Päivärinta.

Lydiard puhui kovien harjoitusmäärien puolesta, ja muutamassa vuodessa Päivärinnasta tuli mies joka juoksi tiettävästi enemmän kuin kukaan muu suomalaisjuoksija. Esimerkiksi maastomestaruusvuotenaan 1973 hän harjoitteli yli 10 700 kilometriä. Keskimääräinen päiväannos oli 29,4 kilometriä. Vuoteen mahtui yli 700 harjoitusta ja yksi lepopäivä.

– Se oli reissupäivä, jolloin olin koko päivän matkassa, enkä päässyt missään välissä lenkille.

Harjoittelun lomassa perheellinen mies teki muutakin, sillä hoidettavana oli kaksi pientä lasta ja ansiotyöt.

– Olisi ihan eri asia, jos voisi keskittyä joka harjoitukseen ja lähteä levänneenä liikkeelle.

Muut suomalaisjuoksijat viettivät osan talvesta vuorilla tai etelän lämmössä. Perheellinen, työn lomassa harjoitellut Päivärinta sen sijaan kävi uransa aikana kahdella parin viikon leirillä Italiassa.

– Suomessa harjoittelussa oli etunsa. Kaikki oli säännöllistä: kaikki toistui samalla rutiinilla, ja ruoka oli tuttua. Myös huolto oli lähellä, ja hierojalle ja lääkärille pääsi heti kun tarvitsi.

 

Piti juosta paljon että pystyi harjoittelemaan

Pekka Päivärinta muistaa, kuinka hän nuorena laskeskeli, mitä Arthur Lydiardin hurjat opit tarkoittivat.

– Hän sanoi, että pitäisi juosta 160 km viikossa. Ja minä en silloin pystynyt tekemään edes 15 kilometrin lenkkiä kahtena päivänä peräkkäin.

Päivärinta tajusi, että hänen pitäisi juosta paljon, ennen kuin pystyisi varsinaisesti harjoittelemaan.

– Pari ensimmäistä talvea meni siihen, että aloin kestää harjoitusta.

Lopulta määrän rinnalle tuli myös laatua. Kari Sinkkosen ohjelmiin kuului monipuolisia harjoituksia. Sinkkonen toi muun muassa mäkiloikat suomalaisjuoksijoiden arkeen.

Parhaimmillaan loikkatreeni tarkoitti neljä kertaa 400 metriä. Harjoitus on eläimellinen, sillä pitää olla kovassa kunnossa, että voi ylipäätään pomppia vuoroloikkaa rankkaan nousuun.

– Mäkiloikilla rakennettiin kiri, Päivärinta sanoo.

Harjoittelussa hyödynnettiin Suomen oloja. Talviaikaan vetoja juostiin umpihangessa loivaan ylämäkeen.

Päivärinta sääteli harjoituksen tehoa vauhtileikittelyillä. Jos tuntui, että keho on ollut kovilla, vedot olivat lyhyitä ja palautukset pitkiä. Jos mies tarvitsi lisää rasitusta, hän veti pitkiä vetoja lyhyillä palautuksilla.

Talviaikaan Päivärinta saattoi juosta parinkymmenen kilometrin vauhtileikittelylenkin tunnissa ja kymmenessä minuutissa. Monella nykyjuoksijalla on tekemistä, että pystyy vastaavaan vauhtiin edes tasaisella vauhdilla.

 

 

Kärkikolmikko Pekka Päivärinta, Espanjan Mariano Haro ja Belgian Willy Pollenius hyppää esteelle.
Kuva: Kari Sinkkonen

 

”13.40 ei ollut vitosella vielä mitään. Sen tason juoksijat olivat 1970-luvun Suomessa harmaata massaa.”

1970-luvulla ei juostu kelloa vastaan

Pekka Päivärinnan ennätysten sarja 800 metristä maratoniin hakee vertaistaan Suomessa. Nykyisin mies lukeutuisi ajoillaan maan kärkijuoksijoihin kaikilla matkoilla.

1970-luvulla Suomen kestävyysjuoksutaso oli aivan toista luokkaa.

– 13.40 ei ollut vitosella vielä mitään. Sen tason juoksijat olivat harmaata massaa.

Hurja taso perustui siihen, että kymmenet muutkin juoksijat painoivat 150 kilometrin viikkoja ja treenasivat tosissaan.

Päivärinnan ennätykset voisivat olla eri tasolla, jos 1970-luvulla olisi jahdattu ennätyksiä nykymalliin: jokseenkin joka kisaa vauhdittaa jänis, joka pitää tahdin toivotunlaisena.

Päivärinta uskoo, että vuonna 1975 hän oli sellaisessa kunnossa, että jänisjuoksussa vitonen olisi kulkenut 13 minuutin tuntumaan. Nyt ennätykseksi jäi maaottelun ”taktiikkakisassa” juostu 13.28,51.

Vain kerran Päivärinta kilpaili varsinaisesti kelloa vastaan: keväällä 1975 rikkoessaan ratajuoksun 25 000 metrin maailmanennätystä Oulussa.

Päivärinta käytti matkaan aikaa 1.14,16,8. Viimeinen vitonen kulki alle 14.30:n. Sillä ajalla mies olisi juossut pronssille tämän vuoden Kalevan Kisoissa. Päivärinnalla tosin oli jo alla kaksi puolen tunnin kymppiä.

– Loppuaika olisi voinut olla parempikin, jos jänikset olisivat pitäneet kovempaa tahtia, Päivärinta sanoo.

Miehen Fukuokassa 1974 juoksema maratonennätys 2.13.09 oli aikanaan Pohjoismaiden ennätys. Päivärinta jäi kuitenkin kisassa kolmanneksi. Edellä olivat edellinen ja tuleva olympiavoittaja Frank Shorter ja Waldemar Cierpinski.

 

Epäonnistumiset pois alitajunnasta

Pekka Päivärinnan parhaaksi olympiasijoitukseksi jäi kahdeksas sija Münchenin estekisassa 1972. Samoissa olympialaisissa hän eteni 1500 metrillä välieriin saakka.

Neljä vuotta myöhemmin Montrealin kisoissa Lätsä-Pekka juoksi viitosella 13 tilalle. Kympillä hän joutui keskeyttämään alkuerissä.

Münchenin estefinaalissa oli kolme suomalaista, kolme kenialaista ja kuusi muunmaalaista juoksijaa. Suomessa lehdet kirjoittivat estemiesten epäonnistumisesta, vaikka Tapio Kantanen otti kisassa pronssia, Lätsä-Pekka oli kahdeksas ja Mikko Ala-Leppilampi kymmenes.

Päivärinnan juoksua häiritsi edelliskesän EM-kotikisoissa sattunut haaveri.

– Piikkarin piikit eivät ottaneet vesiesteen pukkiin, vaan luiskahdin vesihautaan ja vatsapeite repesi.

Päivärinta juoksi kisan loppuun, mutta onnettomuudesta jäi alitajuinen pelko.

Hänen mielestään Suomessa ei osata vieläkään purkaa tällaisia suoritusta haittaavia rasituksia.

– Jos varoo alitajuisesti, suorituksesta katoaa rentous. Tämän näkee esimerkiksi Kiira Korven suorituksissa jo ennen kuin varsinainen epäonnistuminen tapahtuu.

Päivärinta juoksi vuosien ajan maailman huipulla. Hän ei kuitenkaan yltänyt koskaan sellaisiin suuriin voittoihin kuin aikalaisensa Lasse Viren ja Pekka Vasala.

Lätsä-Pekka leimattiin jännittäjäksi ja huonoksi kilpailijaksi. Mies itse ei allekirjoita väitettä.

– Jännitystä tarvitaan, jotta saa itsestään kaiken irti. Ei sellaisista kisoista tullut mitään, joissa tiesi että muut ovat parikymmentä sekuntia heikompia.

Maastojuoksun maailmanmestaruuden lisäksi Päivärinnalla on kolme EM-hallimitalia: yksi pronssi ja kaksi hopeaa.

– Mestaruuskin oli kerran hyvin lähellä. Mutta hallin jyrkät puukaarteet sopivat paremmin lyhemmälle askeleelle. Minulla askel oli pitkä, jolloin joustava alusta lyö takaisin. Sen vuoksi rytmi sekosi viimeisessä kaarteessa, ja jäin kakkoseksi.

 

 

Maastojuoksun ensimmäinen maailmanmestari Pekka Päivärinta on kunniapaikalla MM-maastojen historiasta kertovassa kirjassa.

”Liian nuorten kanssa aletaan kikkailla pikkujutuilla.”

Lapset liikkuvat liian vähän

Suomalaisten urheilusankareiden uran alkuvaiheet ovat noudattaneet usein samaa kaavaa. Lapsuus on liikkuva, ja kilometrien koulumatkat kuljetaan jalan. Kehon koneisto kehittyy lapsuuden liikunnallisissa leikeissä ja nuoruusvuosien monipuolisessa urheilussa.

Kun oma laji valitaan murrosiän jälkeen, takana on huomaamatta jo tuhansia tunteja monipuolista harjoitusta. Perusta on niin vankka, että maailman huipulle pystyy ponnistamaan muutamassa vuodessa.

Pekka Päivärinnan ura eteni juuri näin. Mies uskoo, että sama malli toimii edelleen.

– Mutta nykyisin lapset liikkuvat pienestä pitäen liian vähän.

Lapsuus vietetään erilaisten ruutujen äärellä ja koulutaksi korvaa arkiliikunnan. Urheilun parissa erikoistutaan liian varhain ja tuloksia aletaan mitata ulos, vaikka pohjat ovat vielä rakentamatta.

– Liian nuorten kanssa aletaan kikkailla pikkujutuilla.

Huipulle pääsy vaatii lahjoja, mutta ennen kaikkea kovaa työtä.

– Niistä joilla olisi lahjat, putoaa puolet pois, koska heillä ei ole henkisiä lahjoja: he eivät jaksa harjoitella.

 

Sinkkosen talli keräsi menestystä

Aurassa syntynyt, Liedossa kasvanut Pekka Päivärinta kilpaili ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana.

– Joku maastojuoksu se oli, mies muistelee.

Urheilusta innostuttuaan hän juoksi kesät ja hiihti talvet, kunnes suuntasi 13-vuotiaana suunnistuksen pariin. 18-vuotiaana nuorukaisen juoksu kulki metsässä niin hyvin, että halusi kokeilla vauhtiaan myös radalla.

Jarmo Karjalainen houkutteli minut mukaan, kun Kaarinan Urheilijoilta puuttui nuorten 4 x 1500 metrin viestijoukkueesta yksi juoksija.

Karjalaisesta tuli Päivärinnan ensimmäinen juoksuvalmentaja, kunnes hän siirtyi Kari Sinkkosen talliin. Sinkkosen valmennettavista kasvoi monta 1970-luvun huippua, muun muassa Münchenin olympialaisissa 1500 metriä voittanut Pekka Vasala, maratoonarit Jukka Toivola ja Olli Suomalainen sekä Sinikka Tyynelä.

Sinkkosen ryhmä kokoontui kerran kuukaudessa leireille. Vaikka Päivärinta viihtyi itsekseenkin lenkkitiellä, ne tarjosivat mukavaa vaihtelua.

Lätsä-Pekka ja monet muut hänen aikansa suurjuoksijat toimivat esikuvana tuhansille lapsille. Kun Päivärinta itse aloitti juoksu-uransa, suomalaisen juoksun uudesta noususta oli saatu vasta esimakua: Jouko Kuha oli juossut esteiden maailmanennätyksen ja palauttanut uskon siihen, että suomalaisjuoksija voi pärjätä.

 

 

”Normaalielämään siirtyminen ei tuottanut ongelmia, koska Lätsä-Pekka eli työ- ja perhe-elämää urheilu-uransa rinnalla.”

Paluu arkeen oli helppoa

Suomen urheiluhistoria on täynnä tarinoita entisistä tähdistä, jotka ovat pudonneet uransa päätyttyä tyhjän päälle. Huippuvuosina ympärillä on koneisto, joka huolehtii kaikesta ja ohjelmoi arjen. Kun ura päättyy, onkin vaikea löytää paikkansa työelämästä ja yhteiskunnasta. Monelle kaikkein suurin haaste on se, millä täyttää harjoituksen tuoma hyvänolon tunne kehossa.

Pekka Päivärinnalla normaalielämään siirtyminen ei tuottanut ongelmia, sillä hän eli tavallista työ- ja perhe-elämää urheilu-uransa rinnalla. Kun mies pisti piikkarit naulaan, harjoitusmäärät vain vähän pienenivät. Muuten arki jatkui entiseen malliin.

Uran päättymisen sinetöi ensimmäisen oman talon rakennustyömaalla sattunut haaveri.

– Kannoimme iltaisin paareilla tiiliä valmiiksi työmiehille. Telineillä jalka lipesi ja selkä vääntyi. Siinä tilanteessa tuntui vain pieni vihlaisu.

Pian kävi ilmi, että kaksi nikamaa oli pois paikoiltaan. Lopulta välilevyt rustottuivat ja Päivärinta sai selästään elinikäisen vaivan.

– Kovemmassa rasituksessa rusto painaa iskiashermoa niin, että kipu säteilee jalkaan.

Selkä pilasi haaveet vuoden 1978 EM-maratonista.

Päivärinta palasi vähitellen suunnistuksen pariin. Hän lenkkeilee edelleen mielellään etenkin Kurun mökillä.

– Pidän riittävän rauhallista tahtia ja nautin juoksemisesta.

Kangasalle Päivärinnat muuttivat 1980-luvun taitteessa, vaimo Merja sai työtä Kangasalan kirjapainosta. Kaksi vanhinta lasta meni yläasteelle ja nuorin ala-asteelle.

Perhe asui pari vuotta keskustassa Kopinkulmassa, kunnes Vatialan koulun tuntumaan rakennettu omakotitalo valmistui. Kun lapset olivat jo lentäneet maailmalle, Päivärinnat muuttivat vajaa kymmenen vuotta sitten radan toiselle puolelle hissikerrostaloon ”eläkeasuntoon”.

 

 

Pro Urheilu -palkinnolla nousee rantasauna mökille

Valtiovalta on muistanut vuosituhannen vaihteesta alkaen entisaikojen urheilijasuuruuksia Pro Urheilu -palkinnolla. 20 000 euron palkinto on paitsi tunnustus, myös eräänlainen urheilijaeläke.

Kun Pro Urheilu -palkintoja jaettiin vuonna 2010, Sydän-Hämeeseen saatiin todellinen jättipotti. 11 palkinnosta kolme ojennettiin täkäläisille urheilijoille. Palkittavien listalla olivat pälkäneläislähtöinen pikaluistelija Toivo Salonen, pälkäneläinen voimanostaja Anna-Liisa Prinkkala ja kangasalalainen Pekka Päivärinta.

Päivärinnat rakentavat palkintopotin turvin rantasaunan Kurun kesämökille. Perustukset ovat valmiit ja hirsiä odotellaan.

– Tämä kuva pitää varmaan ripustaa saunan seinälle, Merja Päivärinta pohtii katsellessaan legendaarista irvistyskuvaa MM-maastojen maaliviivalta.

Vastikään peltimiehen töistä eläkkeelle jäänyt Pekka Päivärinta viihtyy mökillä monesti viikotkin. Vaimo on vielä työelämässä, ja siksi hän ajaa Kuruun viikonlopuiksi.

– Pärjäämme yhdellä autolla, sillä eihän minun tarvitse käydä viikon aikana edes kaupassa, kun on pakastin täynnä lihaa, Kurun hirviporukoihin kuuluva isäntä sanoo.

Eläkkeelle jäädessään Päivärinnalla oli takanaan 46 vuoden työura. Miehellä on työurien pidentämiskeskusteluun selkeä kanta: nuoret pitäisi saada aiemmin töihin, eikä siirtää eläkeikää.

– Jos opiskellaan kolmekymppiseksi, niin parhaat vuodet ovat ohi ennen kuin päästään työelämään. Eihän kuusikymppinen työntekijä voi koskaan pärjätä parikymppiselle.

Merja ja Pekka Päivärinta ovat olleet naimisissa 43 vuotta. Nyt käynnissä on uusi elämänvaihe isovanhempana.

– Tyttären tytär jutteli olympialaisten aikaan, että hänkin haluaa vielä joskus olympialaisiin. Kun hän kyseli äidiltään, tietäänkö tämä ketään, joka on joskus ollut kisoissa, niin äiti kertoi, että kyllä Ukko-Pekka on parit kisat käynyt, Merja nauraa.

 

Urheilu-urasta jäi ystäviä ja muistoja

Huippuvuosinaan 1971–1975 Pekka Päivärinta toimi talonmiehenä. Joustava työ sopi peltimiehen hommia paremmin kisareissuja kiertävälle juoksijalle. Urheilijan elämä niveltyi hyvin lapsiperheen arkirytmiin.

– Minä kävin nukkumaan samaan aikaan lasten kanssa, mies nauraa.

Nykyisin Päivärinnan tasoinen urheilija eläisi juoksemalla. 1970-luvulla tilanne oli toinen.

EM-kisavuonna 1971 nuori perhe oli varsin tiukalla. Pekka Päivärinta oli äskettäin päässyt armeijasta, ja vaimo odotti toista lasta, kun metalliväki meni lakkoon. Lakkoavustus ei riittänyt kunnolla edes rankasti harjoittelevan miehen ruokaan.

– Appiukko varmisteli aina, että meillä on rahaa. Vakuuttelimme, että pärjäämme kyllä. Kun lakkoa oli kestänyt seitsemän viikkoa ja olin lähdössä MM-maastokisoihin, mies sanoi, ettei rahaa enää voi olla. Hän neuvotelleensa pankkiin vekselin valmiiksi, Pekka Päivärinta muistelee takavuosien tiukimpia vaiheita.

Merjalle puolestaan on jäänyt mieleen kevät 1973. EM-hallikisoissa edellisviikonloppuna pronssille juossut mies poikkesi kotiin pariksi päiväksi ennen kuin jatkoi seuraavan viikonlopun MM-maastoihin.

Juoksijalle oli jäänyt jotakin hampaankoloon EM-halleissa, ja lataus oli kova MM-maastojen alla, sillä hän oli vakaasti päättänyt voittaa kisan.

– Aikani Pekkaa katseltuani sanoin, että mitä sinä kotiin tulit kiukuttelemaan, Merja muistelee.

Töksäytys jäi harmittamaan vaimoa. Hän pyyteli sitä anteeksi, kun valmentaja Kari Sinkkonen soitti Belgiasta.

– Sinkkonen vain nauroi, että se on hyvä merkki, jos mies on vähän kärttyinen.

Pekka Päivärinta sanoo, että mitaleita ja menestystä tärkeämpi anti olivat silti urheilun parissa syntyneet ystävyyssuhteet.

– Vaikka välissä on vuosikymmeniä, niin juttu jatkuu siitä, mihin edelliskerralla jäätiin.

 

 

Lätsästä tuli tavaramerkki

Vatialassa asustava Pekka Päivärinta viihtyy eläkepäivillään entistä enemmän mökillä Kurussa.

Pekka Päivärinta tunnetaan edelleen Lätsä-Pekkana, sillä hänellä oli aina päässään lippis. Punavalkoisen lakin ompeli aikanaan vaimo, ja se päätyi lopulta urheilumuseoon.

Itse asiassa lakkeja oli kaksi. Toista Päivärinta käytti kisoissa ja toista harjoituksissa.

Päivärinta turvautui lätsään 19-vuotiaana, kun näki ensimmäisen lehtikuvan itsestään.

– Turun Sanomissa oli vuoden 1968 piirin maastokisojen jälkeen reilun kokoinen kuva. Minulla oli siihen aikaan pitkä tukka, ja vauhdissa keskelle päätä tuli jakaus.

Nuori mies ei halunnut näyttää körttiläiseltä, ja siksi lätsästä tuli hänen tavaramerkkinsä. Vaimon ompelemasta hatusta tuli myös eräänlainen taikakalu.

– Vuoden 1974 EM-kisoihin lähdin uuden lakin kanssa. Kun kisat menivät pieleen, palasin tuttuun lätsään.

Ennätykset

  • 800 m 1,52,5
  • 1500 m 3.37,2
  • maili 4.05,2
  • 2000 m 5.11,0
  • 3000 m 7.52,97 (sisäradalla)
  • 5000 m 13.28,51
  • 10000 m 27.54,43
  • 25000 m 14.16,8
  • 3000 m ej 8.25,4
  • maraton 2.13.09

 

Saavutukset

  • Maastojuoksun maailmanmestari 1973
  • Olympiakisat: 3000 metrin estejuoksu 8. (1972) 5000 metrin 13. (1976)
  • EM-halli: 3000 metriä 3. (1973) 3000 m 2. (1975 ja 1977)
  • 14 Suomen mestaruutta (muun muassa 5 peräkkäistä maastomestaruutta 1973–1977)
  • yösuunnistuksen Suomen mestari H40 -sarjassa

Kommentit (7)

  1. Paavo Vartiainen

    Tervehdys!

    http://aijaa.com/NNAub7

    Oheisesta linkistä löytyy kuva vuodelta 1971. Huipulle tähtäävä harjoitteluni päättyi pahaan synnynnäiseen selkärankavaurioon, jonka vuoksi selkä ei kestänyt kovaa harjoittelua. Siitä alkoi noin 10 vuotta kestänyt huolto- ja hölkkäkausi valmentajani Karin juoksijoiden kanssa. Hölkkäjuoksu jatkuu omalla vauhdillani edelleen. Viimeiset 10 vuotta olen juossut noin 3000 km vuodessa. PIenet jalkakivut ja sydämmen rytmihäiriöt seuraavat harjoituksissa mukana.

    Paavo

    • paavo

      Suomesta tuskin enää kskaan löytyy Pekan vertaista kestävyysjuoksijaa jonka paikat kestää sitä rääkkiä minkä Pekka kesti (SILLÄ SIITÄHÄN HUIPPUTULOKSET ON KIINNI)

  2. paavo

    Suomesta tuskin enää koskaan löytyy Pekan veroista kestävyysjuoksijaa jonka paikat kestää sitä rääkkiä minkä Pekka kesti sillä siintähän huipputulokset on kiinni.

  3. PAAVO

    SUOMESTA TUSKIN ENÄÄ KOSKAAN LÖYTYY PEKAN VEROISTA KESTÄVYYSJUOKSIJAA JONKAPAIKAT KESTÄÄ SITÄ RÄÄKKIÄ MINKÄ PEKKA KESTI (SILLÄ SIITÄHÄN HUIPPUTULOKSET ON KIINNI)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?